Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə24/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25

Tämä olkoon viidennen luvun alun selitys:
Ester löytää armon kuninkaan edessä.
[4] Ja kolmantena päivänä riisui hän jokapäiväiset vaatteensa, ja puki itsensä kuninkaalliseen kaunistukseen,

[5] Ja oli sangen ihana, ja huusi Jumalan ja Vapahtajan tykö, joka kaikki näkee.

[6] Ja otti myötänsä kaksi piikaa ja nojasi itse toisen päälle hiljaksensa.

[7] Mutta toinen seurasi häntä ja kantoi hänen hameensa lievettä.

[8] Ja hänen kasvonsa olivat sangen kauniit, ihanat ja ilon muotoiset, vaan hänen sydämensä oli täynnä ahdistusta ja murhetta.

[9] Ja kuin hän kaikista ovista sisälle tuli, meni hän kuninkaan kohdalle, kussa hän istui kuninkaallisella istuimellansa, kuninkaallisissa vaatteissansa, jotka kullasta ja kalliista kivistä olivat, ja oli sangen peljättävä nähdä.

[10] Kuin hän nyt silmänsä nosti ja katsoi vihaisesti hänen päällensä, niin kuningatar pyörtyi, ja raukesi voimattomuudesta, ja laski päänsä piian päälle.

[11] Niin Jumala käänsi kuninkaan sydämen hyvyyteen, ja hän hämmästyi hänen tähtensä, hyppäsi istuimeltansa ja sai hänen syliinsä, siihen asti että hän tointui, ja sanoi ystävällisesti hänelle:

[12] Mikä sinun on, Ester?

[13] Minä olen sinun veljes, älä pelkää; ei sinun pidä kuoleman; sillä ei se käsky tule sinuun, vaan kaikkiin muihin; tule edes.

[14] Ja hän ojensi kultaisen valtikan, ja laski hänen olallensa, ja antoi hänen suuta, ja sanoi: sano, mitäs tahdot?

[15] Ja hän vastasi: kuin minä katsoin sinun päälles, luulin minä näkeväni Jumalan enkelin; sentähden minä hämmästyin sinun suuren majesteettis tähden.

[16] Sillä sinä olet sangen peljättävä, ja sinun muotos on suurta kunniaa täynnä.

[17] Ja kuin hän niin parhaallansa puhui, pyörtyi hän taas voimattomuudesta, ja lankesi maahan.

[18] Mutta kuningas hämmästyi palvelioinensa, ja lohduttivat häntä.

Tämä kappale luettakoon kahdeksannen luvun jälkeen, yhdeksännen edellä:
Artakserkseen lähetyskirja Juudalaisten säästämisestä.
Neljäntenä kuningas Ptolomeuksen ja Kleopatran vuotena toivat Dositeus (joka itsensä sanoi papiksi Levin suvusta) ja Ptolomeus, hänen poikansa, tämän kirjan Purimista ja sanoivat, että Lysimakus, Ptolomeuksen poika, oli sen kääntänyt Jerusalemissa:
[1] Artakserkses, suuri kuningas Indiasta Etiopiaan asti, tervehtii niitä sataa seitsemääkolmattakymmentä päämiestä, ynnä alamaisten kanssa!

[2] Me ymmärrämme, että moni on päämiesten ystävyydestä ja kunniasta, joka heille tapahtuu, ylpiäksi ja ilkiäksi tullut,

[3] Niin ettei he ainoastaan sorra alamaisia, vaan aikovat myös itse herrat, joilta he ylennetyt ovat, jalkainsa alle polkea,

[4] Ja ei tee ainoasti luonnollista kohtuullisuutta vastaan, kiittämättömyyden kautta; vaan ovat ylpeydellä soaistut, niin ettei he luule Jumalan (joka hurskaita holhoo) senkaltaista petosta rankaisevan.

[5] He pettävät myös hyvät ruhtinaat, viatointa verta vuodattaissansa,

[6] Ja ne, jotka heitä uskollisesti ja toimellisesti palvelevat, saattavat he kaikkinaiseen onnettomuuteen.

[7] Joka löydetään ei ainoasti vanhoista historioista, mutta myös vielä joka päivä nähdään, kuinka paljon senkaltaiset neuvonantajat pahuutta matkaan saattavat.

[8] Että meidän siis pitää ottaman vaarin, että rauha tästedes pysyis valtakunnassa,

[9] Täytyy meidän, asian tilan jälkeen, toisinansa käskyt muuttaa, koska me toisin löydämme, kuin me olemme ennen neuvotut, ja ei äkisti mitään päättää.

[10] Että nyt Haman, Hamadatin poika, Makedoniasta, ei Persian verestä eikä meidän hyvästä luonnostamme ole, vaan meidän tykönämme on muukalainen;

[11] Jolle me (niinkuin myös joka maakunnallekin) kaikkea armoa näyttäneet ja hänen niin korottaneet olemme, että me kutsuimme hänen meidän isäksemme, ja jokaiselta, niinkuin lähimmäinen kuninkaasta, kunnioitettin:

[12] On niin ylpiäksi tullut, että hän on aikonut saattaa meitä pois valtakunnastamme ja hengeltämme.

[13] Sillä hän on Mardokain (joka uskollisuutensa ja hyvän työnsä kautta meidän henkemme on pelastanut ja viattoman puolisomme Esterin ja kaiken hänen kansansa päälle väärin ja petollisesti kantanut, että he kaikki surmattaisiin.

[14] Ja niin, kuin ne olisivat poissa, jotka meitä varjelevat, on hän aikonut surmata meitä, ja Persian valtakunnan Makedonialaisille saattaa.

[15] Mutta me ymmärrämme, että Juudalaiset, jotka se ilkiä ajellus tahtoi kuolettaa, ovat viattomat, joilla hyvä laki on,

[16] Ja sen korkeimman, suurimman ja ijankaikkisen Jumalan lapset ovat, joka meidän isillemme ja meille tämän valtakunnan antanut on, ja vieläkin pitää ylös.

[17] Sentähden ei teidän pidä totteleman sitä kirjaa, jonka Haman matkaan saanut on.

[18] Sillä sen työn tähden on hän kaiken sukunsa kanssa Susanin portin eteen hirtetty, ja Jumala on hänelle kohta maksanut, niinkuin hän ansainnutkin oli.

[19] Vaan tämän käskyn, jonka me nyt teille lähetämme, pitää teidän joka kaupungissa ilmoittaman, että Juudalaiset lakinsa vapaana pitäisivät.

[20] Ja jos joku tahtoo heille väkivaltaa tehdä kolmantenatoistakymmenentenä päivänä, toisella kuukaudella toistakymmentä, joka on Adar, niin teidän pitää varjeleman heitä, että he niille kostaisivat.

[21] Sillä sen päivän on kaikkivaltias Jumala heille iloksi tehnyt, jona valittu kansa hukkuman piti.

[22] Sentähden pitää myös teidän, muiden juhlain kanssa, tämän kaikella ilolla juhlana pitämän,

[23] Että meille menestyis ja kaikille, jotka Persialaisille uskolliset ovat, ja niin olis opiksi, kuinka petos rangaistaan.

[24] Mutta kuka maakunta eli kaupunki tätä käskyä ei pidä, hän pitää miekalla ja tulella hävitettämän, niin ettei siinä ihminen eikä eläin eli lintukaan enää asua taida.



Tämä kappale luettakoon alussa eli lopussa; sillä uni on nähty ennenkuin nämät tapahtuivat, ja selitys sitte.
Mardokain uni, ja sen selitys.
[1] Toisena suuren kuninkaan Artakserkseen vuotena, ensimäisenä päivänä Nisanin kuuta

[2] Näki Mardokai unta, joka oli Juudalainen, Jairin poika, Semein pojan, Kisin pojan, Benjaminin suvusta,

[3] Ja asui Susanin kaupungissa, kunniallinen mies, kuninkaan huoneessa suurena pidetty.

[4] Mutta hän oli yksi niistä vangeista, jotka Nebukadnetsar, Babelin kuningas, oli Jerusalemista Jekonian, Juudan kuninkaan, kanssa vienyt pois. Ja tämä oli hänen unensa:

[5] Kapina ja meteli, jylinä ja maanjäristys ja hämmästys nousi maan päällä.

[6] Ja katso, siellä oli kaksi suurta lohikäärmettä, jotka menivät sotimaan toinen toistansa vastaan.

[7] Ja huuto oli niin suuri, että kaikki maakunnat nousivat sotimaan pyhää kansaa vastaan.

[8] Ja se oli suuri pimiä päivä, murheellinen ja ahdistavainen, ja suuri surkeus ja hämmästys oli maan päällä.

[9] Ja pyhä kansa oli kovin murheellinen, ja pelkäsivät onnettomuuttansa, ja ei muuta heidän edessänsä ollut kuin kuolema, ja he huusivat Jumalan tykö.

[10] Ja sen huudon jälkeen puhkesi suuri virta yhdestä vähästä lähteestä,

[11] Ja aurinko nousi ja tuli kirkkaaksi, ja raadolliset voittivat ja tappoivat ne ylpiät.

[12] Kuin Mardokai heräsi unestansa, ajatteli hän, mitä Jumala sen kanssa aikoi, ja piti unen sydämessänsä, ja ajatteli sitä yöhön asti, ja olis mielellänsä tahtonut tietää, mitä se aavisti.

[1] Ja Mardokai sanoi: Jumala on sen kaiken toimittanut.

[2] Minä muistelen untani, ja se on juuri niin tapahtunut kuin minä olen unta nähnyt.

[3] Vähä lähde, joka suureksi virraksi tuli, kuin aurinko paisti ja kirkkaaksi tuli, se on Ester, jonka kuningas puolisoksensa ottanut ja kuningattareksi tehnyt on.

[4] Kaksi lohikärmettä olen minä ja Haman:

[5] Toinen tietää pakanoita, jotka tulivat kokoon ja Juudalaisten nimeä hävittää tahtoivat.

[6] Toinen tietää minun kansaani Israelia, joka Herran tykö huusi, ja Herra autti kansaansa, ja vapahti meidät tästä hädästä.

[7] Hän teki suuria ihmeitä ja tunnustähtejä pakanain seassa; sillä hän on aina eroituksen pitänyt kansansa ja pakanain välillä.

[8] Ja kuin hetki tullut on, että pakanat ylpeimmällänsä ja me heikoimmallamme olleet olemme, ja että Jumala oli tuomitseva, niin hän on muistanut kansaansa, ja on perinnöllensä voiton antanut.

[9] Ja tämä päivä pitää pidettämän Adarin kuulla, neljäntenä ja viidentenätoistakymmenentenä päivänä sillä kuulla, kaikella ilolla ja suurella ahkeruudella, kuin kansa tulee kokoon.

[10] Ja pitää niin ijankaikkisesti pidettämän Israelin kansassa.



Esterin Kirjan kappalten loppu.





Historia Susannasta ja Danielista.
Susanna vapahdetaan Danielin kautta väärästä päällekanteesta.
[1] Oli mies Babelissa, Jojakim nimeltä,

[2] Jolla oli emäntä, ja sen nimi oli Susanna, Helkian tytär, joka oli sangen ihana ja jumalinen;

[3] Sillä hänellä oli jumaliset vanhemmat, jotka hänen olivat opettaneet Jumalan laissa.

[4] Ja hänen miehensä Jojakim oli sangen rikas, ja hänellä oli kaunis yrttitarha huoneensa tykönä. Ja Juudalaiset tulivat alati kokoon hänen tykönsä, että hän oli ylimmäinen mies kaikkein heidän seassansa.

[5] Mutta sinä vuotena oli kaksi vanhaa kansasta tuomariksi pantu; ne olivat senkaltaiset ihmiset, joista Herra sanonut oli: heidän tuomarinsa tekevät kaikkinaista pahuutta Babelissa.

[6] Ne tulivat joka päivä Jojakimin tykö; ja jolla joku asia oli, sen piti siellä tuleman heidän eteensä.

[7] Ja kuin kansa oli mennyt pois puolipäivästä, oli Susannan tapa mennä miehensä yrttitarhaan.

[8] Ja kuin ne vanhat joka päivä näkivät hänen sinne menevän, syttyivät he pahasta himosta häntä vastaan,

[9] Ja tulivat tyhmiksi, ja katsoivat tarkasti hänen päällensä, ettei he taitaneet taivaasen päin katsoa, ei ajatelleet Jumalan sanaa eikä rangaistusta.

[10] Mutta he himoitsivat molemmat häntä,

[11] Ja häpesivät toinen toisellensa ilmoittaa, ja kumpikin olis mielellänsä hänen kanssansa maannut,

[12] Ja vartioitsivat joka päivä viriästi häntä, että he ainoasti hänen nähneetkin olisivat.

[13] Mutta toinen sanoi toiselle: käykäämme kotia, sillä nyt on ruan aika.

[14] Ja kuin he toinen toisestansa erinneet olivat, palasi kumpikin takaperin, ja tulivat jälleen yhteen. Kuin toinen kysyi toiselta, tunnustivat he molemmat pahan himonsa. Sitte mielistyivät he vartioitsemaan, koska he löytäisivät vaimon yksinänsä.

[15] Ja kuin he soveliaan päivän olivat määränneet häntä väijyäksensä, tuli Susanna kahden piikansa kanssa, niinkuin hänen tapansa oli, yrttitarhaan pesemään itsiänsä; sillä silloin oli sangen palava.

[16] Ja ei yrttitarhassa ollut yhtään ihmistä, paitsi näitä kahta vanhaa, jotka itsensä lymyttäneet olivat, ja vartioitsivat häntä.

[17] Ja hän sanoi piioillensa: tuokaat minulle balsamia ja saippuaa, ja sulkekaat yrttitarha, että minä itseni pesisin.

[18] Ja piiat tekivät niinkuin hän oli käskenyt, ja sulkivat yrttitarhan, ja menivät pois salaportista, tuomaan hänelle, mitä hän tahtoi; ja ei huomanneet miehiä, sillä he olivat itsensä lymyttäneet.

[19] Kuin piiat olivat menneet pois, tulivat ne kaksi vanhaa, ja juoksivat hänen tykönsä, ja sanoivat:

[20] Katso, yrttitarha on suljettu, ja ei kenkään näe meitä, ja me olemme syttyneet sinun rakkaudestas, tee siis meidän tahtomme.

[21] Mutta jos et sinä tahdo, niin me tunnustamme sinun päälles, että me nuoren miehen yksin sinun tykönäs löytäneet olemme, ja että sinä piikas olet sentähden lähettänyt pois.

[22] Niin Susanna huokasi ja sanoi: voi, kuinka suuressa tuskassa minä olen! sillä jos minä sen teen, niin minun pitää kuoleman; mutta jos en minä sitä tee, niin en minä pääse teidän käsistänne.

[23] Kuitenkin ennen tahdon minä viatoinna ihmisten käsiin tulla, kuin Herraa vastaan syntiä tehdä.

[24] Ja rupesi ilmeisesti huutamaan; vaan ne vanhat huusivat myös häntä vastaan.

[25] Ja toinen juoksi yrttitarhan oveen ja avasi sen.

[26] Kuin talonväki kuuli huudon, juoksivat he salaportista yrttitarhaan, katsomaan, mitä hänelle tapahtunut oli.

[27] Ja ne vanhat rupesivat hänestä sanomaan, niin että palveliat rupesivat hänen tähtensä häpeemään; sillä ei senkaltaista ollut koskaan Susannasta kuultu.

[28] Toisena päivänä, kuin kansa tuli Jojakimin hänen miehensä huoneesen kokoon, tulivat myös ne kaksi vanhaa täynnänsä vääryyttä ja kavaluutta Susannaa vastaan, saattaaksensa häntä kuolemaan,

[29] Ja sanoivat kaikelle kansalle: lähettäkäät ja antakaat tänne tuoda Susannan, Helkian tyttären, Jojakimin emännän.

[30] Ja kuin hän kutsuttu oli, tuli hän vanhempainsa, lastensa ja kaiken sukunsa kanssa.

[31] Mutta hän oli sangen ihana ja kaunis.

[32] Sentähden käskivät nämät pahanjuoniset ottaa pois häneltä kääriliinan, jolla hän itsensä peittänyt oli, että he hänen kauneudestansa himonsa olisivat sammuttaneet.

[33] Ja kaikki, jotka hänen tykönänsä seisoivat, ja hänen tunsivat, itkivät häntä.

[34] Ja ne kaksi vanhaa nousivat kansan seasta ja panivat kätensä hänen päänsä päälle.

[35] Mutta hän itki ja nosti silmänsä taivaasen päin; sillä hänen sydämenä uskalsi Herraan.

[36] Ja vanhat rupesivat sanomaan: kuin me kahden ainoastaan yrttitarhassa käyskentelimme, tuli hän kahden piikansa kanssa sisälle, ja sulki yrttitarhan ja lähetti piiat pois.

[37] Niin yksi nuori mies tuli hänen tykönsä, joka itsensä lymyttänyt oli, ja pani levätä hänen kanssansa.

[38] Mutta kuin me yrttitarhan loukkaasta senkaltaisen häpiän näimme, juoksimme me sinne kiiruusti ja löysimme heidät toinen toisensa tyköä.

[39] Mutta sitä nuorta miestä emme voittaneet; sillä hän oli meitä väkevämpi, ja lykkäsi oven auki, ja hyppäsi pois.

[40] Mutta hänen me kiinni otimme ja kysyimme, kuka se nuori mies oli, vaan ei hän tahtonut meille sanoa. Sen me todistamme.

[41] Ja kansa uskoi ne kaksi, niinkuin tuomarit ja ylimmäiset kansan seassa, ja tuomitsi Susannan kuolemaan.

[42] Mutta hän huusi suurella äänellä ja sanoi: Herra ijankaikkinen Jumala, joka kaikki salaisuudet tunnet, ja kaikki asiat tiedät, ennen kuin ne tapahtuvat!

[43] Sinä tiedät, että nämät väärin minua vastaan todistaneet ovat. Ja nyt katso, minun pitää kuoleman, vaikka minä viatoin olen siinä, jota he minun päälleni: häpiällisesti valhetelleet ovat.

[44] Ja Jumala kuuli hänen huutonsa.

[45] Ja kuin hän kuolemaan vietiin, kehoitti Jumala yhden nuorukaisen sydämen, jonka nimi oli Daniel, hän huusi korkiasti:

[46] Minä tahdon olla viatoin tämän veressä.

[47] Ja kaikki kansa kääntyi hänen puoleensa, ja kysyivät häneltä, mitä hän niillä sanoilla ajattelis?

[48] Mutta hän astui heidän keskellensä, ja sanoi: oletteko te Israelissa niin tyhmät, että te tuomitsette Israelin tyttären, ennenkuin te asian tutkitte ja toden tiedätte?

[49] Palatkaat jälleen oikeuden eteen; sillä nämät ovat väärin häntä vastaan todistaneet.

[50] Ja kaikki kansa palasi kiiruusti ympärinsä.

[51] Ja vanhat sanoivat Danielille: istu meidän tykömme ja opeta meitä, että Jumala senkaltaiseen tuomarin virkaan sinun on kutsunut.

[52] Ja Daniel sanoi heille: eroittakaat heitä toinen toisestansa, niin minä tahdon kummankin erinänsä kuunnella. Ja kuin he toinen toisestansa eroitetut olivat, kutsui hän ensimäisen, ja sanoi hänelle: sinä vanha pahanilkinen! tällä haavaa käsittävät sinun syntis sinun, joitas ennen tehnyt olet, koskas väärin tuomitsit ja viattomat hukutit, vaan vialliset vapaiksi sanoit.

[53] Ja kuitenkin on Herra kieltänyt: ei sinun pidä hurskaita ja viattomia kuolettaman.

[54] Oletkos nämät nähnyt, niin sano, minkä puun alla sinä olet nämät yhdessä löytänyt? Mutta hän vastasi: lehmuksen alla.

[55] Niin Daniel sanoi: oikein, Herran enkeli iöytää sinun ja kahtia leikkaa sinun; sillä valheellas saatat sinä itses pois hengeltäs.

[56] Ja kuin tämä otettiin pois, kutsui hän myös toisen eteensä tulemaan, ja sanoi hänelle: sinä Kanaanin suku ja et Juudan! kauneus on sinun pettänyt, ja paha himo on sinun sydämes kääntänyt.

[57] Näin te olette Israelin tyttärille tehneet, ja heidän on pelvosta täytynyt teidän mieltänne noutaa, vaan tämä Juudan tytär ei ole teidän pahuuteenne suostunut.

[58] Sanos nyt, minkä puun alla sinä olet heidät yhdessä käsittänyt? Mutta hän vastasi: tammen alla.

[59] Niin Daniel sanoi: oikein, Herran enkelillä on miekka sinua kahtia jakaa ja tappaa; sillä valheellas saatat sinä itses hengeltä pois.

[60] Niin kaikki kansa rupesi suurella äänellä huutamaan ja kiittämään Jumalaa, joka niitä auttaa, jotka häneen luottavat,

[61] Ja nousivat niitä kahta tuomaria vastaan, että Daniel heidän omista sanoistansa oli heidät voittanut vääriksi todistajiksi,

[62] Ja tekivät heille Moseksen lain jälkeen, niinkuin he heidän lähimmäistänsä vastaan pahoin tehneet olivat, ja tappoivat heidät. Ja näin silloin viatoin veri pelastettiin.

[63] Mutta Helkia emäntänsä kanssa ylisti Jumalaa, tyttärensä Susannan tähden, Jojakimin hänen miehensä kanssa ja kaiken sukunsa kanssa, ettei mitään häpiällistä hänessä löydetty.

[64] Ja Daniel tuli suureksi kansan edessä siitä päivästä, ja sitte enemmin ja enemmin.


_______________

Babelin Belistä.
Daniel toimittaa, että Babylonialaisten epäjumala Bel ja sen papit hävitetään.
Astyageen kuoleman jälkeen sai Kyrus Persiasta valtakunnan.

[1] Ja Daniel oli alati kuninkaan tykönä ja pidettiin kunniallisempana kuin kaikki kuninkaan ystävät.

[2*] Ja Babelissa oli epäjumala, joka kutsuttiin Beliksi: sille piti uhrattaman joka päivä kaksitoista kymmentä mittaa (a) nisuja ja neljäkymmentä lammasta. ja kolme aamia viinaa.

[3] Ja kuningas palveli itse sitä epäjumalaa, ja meni joka päivä sitä kumartamaan; vaan Daniel palveli Jumalaansa.

[4] Ja kuningas sanoi hänelle: miksi et sinä myös Beliä rukoile? Mutta hän sanoi: en minä palvele epäjumalia, jotka käsillä tehdyt ovat, vaan elävää Jumalaa, joka taivaan ja maan on tehnyt, ja on kaikkein elävien Herra.

[5] Niin kuningas sanoi hänelle: etkö Beliä pidä elävänä jumalana? etkös näe, kuinka paljon hän joka päivä syö ja juo?

[6] Mutta Daniel naurahti, ja sanoi: herra kuningas, älä anna itsiäs vietellä; sillä ei Bel ole sisältä muu kuin savi ja ulkoa vaski, ja ei se ole koskaan syönyt.

[7] Niin kuningas vihastui, ja antoi kutsua kaikki hänen pappinsa ja sanoi heille: jollette minulle sano, kuka tämän uhrin syö, niin teidän pitää kuoleman.

[8] Mutta jos te taidatte näyttää Belin sen syövän, niin pitää Danielin kuoleman; sillä hän on Beliä pilkannut. Ja Daniel sanoi: jopa, herra kuningas, tapahtukoon niinkuin sinä puhunut olet.

[9] Mutta Belin pappia oli seitsemänkymmentä, ilman vaimoja ja lapsia. Ja kuningas meni Danielin kanssa Belin templiin.

[10] Niin hänen pappinsa sanoivat: katso, me tahdomme mennä ulos, ja sinun, herra kuningas, pitää itse sinne ruan paneman ja juoman, ja oven perääs paneman kiinni, ja omalla sormuksellas lukitseman.

[11] Ja kuin sinä aamulla varhain jälleen tulet ja löydät, ettei Bel niitä kaikkia ole kuluttanut, niin me mielellämme kuolemme, eli Daniel pitää tapettaman, joka senkaltaista meidän päällemme on valhetellut.

[12] Mutta he luottivat siihen, että he olivat tehneet salaisen tien pöydän alle, jonka kautta he alati sisälle menivät ja kuluttivat, mitä siellä oli.

[13] Kuin papit ulkona olivat, antoi kuningas Belin eteen ruan panna. Mutta Daniel käski palveliansa tuhkaa tuoda, ja antoi sitä priiskottaa koko kirkon ympäri kuninkaan nähden. Sitte he menivät pois, ja sulkivat oven, ja lukitsivat kuninkaan sormuksella, ja menivät matkaansa.

[14] Mutta papit menivät yöllä sisälle tapansa jälkeen vaimoinensa ja lapsinensa, söivät ja joivat kaikki, mitä siellä oli.

[15] Aamulla varhain oli kuningas ylhäällä, ja Daniel hänen kanssansa.

[16] Ja kuningas sanoi Danielille: onko sinetti rikkomatta? Mutta hän vastasi: on, herra kuningas.

[17] Ja niin pian kuin ovi avattiin, katsoi kuningas pöydälie ja huusi suurella äänellä: Bel, sinä olet suuri jumala, eikä sinussa ole petosta!

[18] Vaan Daniel nauroi, ja piteli kuningasta, ettei hän sisälle menisi, ja sanoi: katso permannolle ja ymmärrä, kenenkä jäljet nämät ovat?

[19] Kuningas sanoi: minä näen kyllä miesten, vaimoin ja lasten jäljet.

[20] Niin kuningas vihastui ja antoi papit ottaa kiinni, vaimoinensa ja lapsinensa: ja heidän täytyi osoittaa hänelle sen salaisen tien, jonka kautta he olivat käyneet ulos ja sisälle ja syöneet, mitä pöydällä oli.

[21] Ja kuningas antoi tappaa heidät, ja antoi Belin Danielin haltuun, joka hävitti sen ja hänen templinsä.



(2a) Gr. Artabä. Persialaisten jyvämitta.
_______________

Babelin lohikäärmeestä.
Daniel saa luvan surmata lohikärmeen, jota Babylonialaiset palvelivat.
[22] Siellä oli myös suuri lohikärme, jota he Babelissa palvelivat.

[23] Ja kuningas sanoi Danielille: kunka, tahdotko myös hänestä sanoa, ettei hänkään ole muu kuin vaskinen epäjumala? Katso, hän elää; sillä hän syö ja juo; sentähden et sinä taida sanoa, ettei hän ole elävä jumala, palvele siis häntä.

[24] Mutta Daniel vastasi: minä palvelen Herraa minun Jumalaani; sillä hän on elävä Jumala.

[25] Vaan sinä, herra kuningas, salli, niin minä tämän lohikärmeen surmaan ilman yhtäkään miekkaa eli korentoa.

[26] Ja kuningas sanoi: se olkoon sinulle luvallinen. Niin Daniel otti tervaa, rasvaa ja karvoja, ja keitti ne sekaisin, ja teki siitä kyrsäisiä, ja heitti lohikärmeen suuhun, ja lohikärme pakahtui kahtia. Ja Daniel sanoi: katso, nämät ovat teidän jumalanne.

[27] Kuin Babylonialaiset sen kuulivat, ottivat he sen sangen pahaksi, ja nostivat kapinan kuningasta vastaan, ja sanoivat: meidän kuninkaamme on Juudalaiseksi tullut; sillä hän on Belin kukistanut, lohikärmeen tappanut ja papit surmannut.

[28] Ja he astuivat kuninkaan eteen, ja sanoivat: anna meille tänne Daniel; mutta jollet anna, niin me sinun ja koko sinun huonees tapamme.

[29] Kuin kuningas näki, että he väkivallalla hänen päällensä tunkivat, täytyi hänen antaa heille Danielin.

[30] Ja he heittivät hänen jalopeurain eteen luolaan, jossa hän oli kuusi päivää.

[31*] Ja luolassa oli seitsemän jalopeuraa, joille joka päivä annettiin kaksi ihmistä (a) ja kaksi lammasta; mutta ei heille annettu niinä päivinä mitään, että he olisivat Danielin syöneet.

[32] Mutta Juudeassa oli propheta Habakuk, joka oli keittänyt lientä ja leikannut leipää syvään astiaan, ja meni niiden kanssa kedolle, viedäksensä eloväelle.

[33] Ja Herran enkeli sanoi Habakukille: sinun pitää sen ruan, jotas kannat, viemän Danielille Babeliin, jalopeurain luolaan.

[34] Ja Habakuk vastasi: Herra, en minä ole Babelin kaupunkia nähnyt, enkä tiedä, kussa luola on.

[35] Silloin tarttui enkeli hänen kiireesensä, ja vei hänen niinkuin väkevä tuuli Babelia päin luolan tykö.

[36] Ja Habakuk huusi ja sanoi: Daniel, Daniel, ota tämä ruoka, jonka Jumala on sinulle lähettänyt.

[37] Ja Daniel sanoi: Herra Jumala, sinä muistat kuitenkin vielä minua, ja et hylkää niitä, jotka sinua rukoilevat ja sinua rakastavat.

[38] Ja hän nousi ja söi. Vaan Herran enkeli vei Habakukin sillä hetkellä entiseen paikkaansa.

[39] Ja kuningas tuli seitsemäntenä päivänä Danielia valittamaan. Ja kuin hän haudalle tuli, ja katsoi sisälle, katso, niin Daniel istui jalopeurain seassa.

[40] Ja kuningas huusi suuresti ja sanoi: oi Herra, sinä Danielin Jumala, sinä olet suuri Jumala, ja ei ole yhtään muuta jumalaa paitsi sinua.

[41] Ja hän antoi ottaa hänen ylös luolasta. Mutta ne muut, jotka hänen kuolemaan saattaa tahtoivat, antoi hän luolaan heittää, jotka kohta hänen silmäinsä edessä jalopeuroilta nieltiin.


(31a) Gr. ruumista.
_______________

Asarian Rukous.
Dan. 3 Grekasta.
[Asarian rukous ja Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa sijoittuvat kreikankielisessa käännöksessä (= Septuaginta) Danielin kirjan jakeen 3:23 jälkeen.]
Asaria rukoilee tulisessa pätsissä, ja saa avun Jumalalta.
[25] Ja Asaria seisoi keskellä tulista pätsiä, avasi suunsa, rukoili ja sanoi:

[26] Ole kiitetty Herra, meidän isäimme Jumala, ja sinun nimes olkoon ylistetty ja kunnioitettu ijankaikkisesti.

[27] Sillä sinä olet hurskas kaikissa, mitä sinä meille tehnyt olet; kaikki sinun työs ovat totiset, ja mitä sinä teet, se on oikia, ja kaikki sinun tuomios ovat laittamattomat.

[28] Sinä teet meille oikein, ettäs meitä rangaissut olet senkaltaisella rangaistuksella, jonka sinä meidän päällemme olet antanut tulla, ja Jerusalemin, meidän isäimme pyhän kaupungin päälle; tosin sinä teet siinä oikein meidän synteimme tähden.

[29] Sillä me olemme syntiä ja pahoin tehneet, että me sinusta luopuneet olemme ja joka paikassa tehneet sinua vastaan.

[30] Emme myös ole totelleet sinun käskyjäs, emmekä niistä lukua pitäneet, että me olisimme tehneet niiden jälkeen, niinkuin sinä meille käskenyt olit, että me menestyisimme.

[31] Sentähden olet sinä oikein tehnyt, ettäs ne kaikki olet antanut tulla meidän päällemme,

[32] Ja antanut meitä vihollistemme, jumalattomain ja pahain ihmisten, ja väärän ja julmimman kuninkaan käsiin maan päällä.

[33] Ja emme rohkene suutamme avata: niin me olemme häpiän ja naurun alaiseksi tulleet sinun palveliais edessä ja kaikkein niiden edessä, jotka sinua pelkäävät.

[34] Mutta älä kuitenkaan meitä peräti hylkää, sinun pyhän nimes tähden, ja älä heitä pois sinun liittoas.

[35] Ja älä ota laupiuttas meiltä pois, Abrahamin, rakkaan ystäväs tähden, ja sinun palvelias Isaakin, ja Israelin sinun pyhäs tähden,

[36] Joille sinä olet luvannut heidän siemenensä lisätä niinkuin tähdet taivaassa ja sannan meressä.

[37] Sillä me olemme halvemmaksi tulleet kaikkia pakanoita ja olemme nyt kaikkein suurimmasti ylönkatsotut maan päällä, meidän synteimme tähden,

[38] Ettei meillä yhtään ruhtinasta, prophetaa eikä opettajaa ole, ei polttouhria eikä jokapäiväistä uhria, ei ruokauhria eikä suitsutusta, ei myös ole yhtään paikkaa, kussa me sinun edessäs uhraisimme ja löytäisimme armon;

[39] Vaan särjetyllä sydämellä ja murheellisella hengellä tulemme me sinun etees, niinkuin me toisimme polttouhria oinaista ja mulleista, ja monta tuhatta lihavaa lammasta.

[40] Niin anna meidän uhrimme tänäpänä sinulle kelvata ja otolliset olla; sillä et sinä anna niitä häpiään tulla, jotka sinun päälles toivovat.

[41] Näin tulemme me nyt kaikella sydämellä ja etsimme sinun kasvojas pelvolla.

[42] Sentähden älä anna meidän häpiään tulla, vaan tee meille, Herra, sinun armos ja suuren laupintes jälkeen,

[43] Ja kirvota meitä sinun ihmeellisten tekois perästä, ja anna sinun nimelles kunnia:

[44] Että ne häpeäisivät, jotka sinun palvelioilles pahaa tekevät, ja häpiään tulisivat sinun suuren voimas edessä, että heidän voimansa kukistetuksi tulis;

[45] Että he ymmärtäisivät sinun olevan Herran ainoan Jumalan, suuressa kunniassa maanpiirin päällä.

[46] Ja kuninkaan palveliat, jotka heidät pätsiin heittäneet olivat, ei lakanneet, vaan heittivät lakkaamatta tulikiveä, pikiä, rohtimia ja kuivia varpuja,

[47] Että liekki löi pätsistä yhdeksänviidettäkymmentä kyynärää korkialle,

[48] Ja kulutti ympäriltänsä ja poltti Kaldealaiset, joihinka se ulottui, pätsin edessä.

[49] Mutta Herran enkeli käveli heidän kanssansa, jotka Asarian tykönä pätsissä olivat,

[50] Ja ajoi ulos tulen liekin pätsistä, ja teki pätsissä niinkuin kylmän kasteen, ettei tuli ensinkään heihin sattunut eikä polttanut eli vahingoittanut heitä.


_______________
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə