Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə5/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   2   3   4   5   6   7   8   9   ...   25

LUKU 15
Osoitetaan eroitus uskovaisten ja epäjumalisten vaiheella.
[15:1] Mutta sinä meidän Jumalamme olet armollinen, vakaa ja kärsivällinen, ja hallitset kaikki laupiudella.

[15:2] Ja jos me syntiä teemme, olemme me kuitenkin sinun, ja tunnemme sinun voimas; mutta että me sen tiedämme, niin emme tahdo syntiä tehdä; sillä me pidetään sinun omanas.

[15:3] Mutta tuta sinua, on täydellinen vanhurskaus, ja tietää sinun voimas, on ijankaikkisen elämän juuri.

[15:4] Sillä ei ihmisen pahat aivoitukset meitä niin viettele, eikä maalarin turha työ, kirjava ja monenkarvainen kuva,

[15:5] Jonka muoto pahentaa ymmärtämättömät, ja jotka pahaa mielellänsä tekevät, rakastavat hengettömiä ja kuolleita kuvia.

[15:6] Senkaltaisia hedelmiä ovat he mahdolliset saamaan, sekä ne, jotka niitä tekevät, että ne, jotka niitä ikävöitsevät ja palvelevat.

[15:7] Jos savenvalaja, joka pehmeää savea vaivalla valmistaa, tekee kaikkinaiset astiat meidän

tarpeeksemme; mutta hän tekee siitä samasta savesta sekä ne astiat, jotka puhtauteen että saastaisuuteen sopivat; mutta mihinkä kukin pitää pantaman, se on savenvalajalla.

[15:8] Mutta se on viheliäinen työ, kuin hän siitä savesta voimattoman jumalan tekee, ja on kuitenkin itse, ei paljoa ennen, maasta tehty, ja vähän hetken perästä menee sinne jälleen, josta hän otettu on, koska sielu, joka hänellä oli, häneltä otetaan pois.

[15:9] Mutta ei hänen murheensa siinä ole, että hänen työtä tekemän pitää, eikä että hänellä on niin lyhyt ikä, vaan että hän kilvoittelis kulta- ja hopiaseppäin kanssa, että hän tekis vaskenvalajan tavalla, ja pitää sen kunniana, että hän petollista työtä tekee.

[15:10] Sillä hänen sydämensä ajatukset ovat kuin tuhka, ja hänen toivonsa on huonompi maata, ja hänen elämänsä ylönkatsottu kuin savi;

[15:11] Ettei hän tuntenut sitä, joka hänen tehnyt oli, ja antoi hänelle sielun, joka hänessä vaikuttaa, ja puhalsi häneen elävän hengen.

[15:12] He pitivät ihmisen elämän tyhjänä ja ihmisen menon kaupantekona, sanoen: aina pitää voittoa etsittämän pahallakin kalulla.

[15:13] Nämät tietävät kaiketi kyllä, että he syntiä tekevät, koska he senkaltaisia turhia kappaleita ja kuvia maasta ja savesta tekevät.

[15:14] Mutta he ovat tyhmemmät ja viheliäisemmät kuin lapsi, sinun kansas viholliset, jotka heitä sortavat,

[15:15] Että he kaikki pakanain epäjumalat jumalina pitävät, joiden silmät ei näe, ja heidän nenänsä ei haista, eikä heidän korvansa kuule, heidän sormensa käsissänsä ei tunne, ja heidän jalkansa ovat sangen hitaat käymään.

[15:16] Sillä ihminen on tehnyt heidät, ja joka hengen saanut on, on valmistanut heitä; mutta ihminen ei taida tehdä sitä, joka hänen kaltaisensa on, paljoa vähemmin Jumalaa.

[15:17] Ja että hän kuolevainen on, niin hän kuolleen tekee jumalattomilla käsillänsä; hän on itse parempi kuin se, jota hän palvelee; sillä hän itse elää, mutta se ei koskaan.

[15:18] Sikälikin palvelevat he myös kaikkein kauheimpia petoja: jos he muihin järjettömiin luontokappaleihin verrataan, niin he ovat paljoa pahemmat.

[15:19] Sillä ei ne ole aljut niinkuin muut eläimet, jotka ovat suloiset nähdä, ja ei ole Jumalalta ylistetyt eli siunatut.



LUKU 16
Näytetään eroitus uskovaisten kurituksen ja uskottomain rangaistuksen välillä.
[16:1] Sentähden he senkaltaisilla rangaistiin, joita he ansainneet olivat, niin että he paljoilta pedoilta vaivattiin.

[16:2] Jota vitsausta vastaan sinä teit kansalles hyvää, ja valmistit heille himoruokaa, peltokanoja ravinnoksi, jota he himoitsivat,

[16:3] Että ne, jotka sitä ruokaa himoinneet olivat, piti senkaltaisten annettuin ja säättyin peltokanain kautta oppiman itsensä pitämään pois luonnollisista tarpeista; mutta muut, joilla vähä aikaa puuttumus oli, piti uudesta elatuksesta osallisiksi tuleman.

[16:4] Sillä sen piti niin tapahtuman, että heille, jotka niin julmasti tekivät, piti senkaltainen puuttumus tuleman, joka ei pitänyt lakkaaman; mutta näille ainoastaan osoitettiin, kuinka heidän vihollisensa tulivat vaivatuksi.

[16:5] Tulivat myös näille pahat ja julmat pedot ja pahoilta kärmeiltä pistettiin ja turmeltiin:

[16:6] Ei kuitenkaan ollut se vitsaus kauvan, vaan he olivat vähän aikaa peljätetyt parannukseen; sillä heillä oli terveyden merkki, että heidän piti ajatteleman sinun käskyjäs sinun laissas.

[16:7] Sillä jotka käänsivät itsensä sen merkin puoleen, ne tulivat terveeksi, ei katsomisella,

[16:8] Vaan sinun kauttas, joka olet kaikkein vapahtaja; jolla sinä osoitit meidän vihollisillemme, että sinä olet se, joka autat kaikesta pahasta.

tit meidän vihollisillemme, että sinä olet se, joka autat kaikesta pahasta.

[16:9] Mutta ne heinäsirkoilta ja kärpäsiltä kuoliaaksi purtiin, ja ei taitaneet apua löytää hengellensä; sillä he olivat sen ansainneet, että heidän piti sillä vaivatuksi tuleman.

[16:10] Mutta sinun lapsias ei taitaneet ne myrkylliset lohikärmetten hampaat vahingoittaa; sillä sinun laupiutes tuli heille avuksi ja paransi heitä.

[16:11] Sillä sentähden he niin rangaistiin ja kohta parattiin jälleen, että he oppisivat ajattelemaan sinun sanaas, ja ettei he niin syvältä unhotukseen tulisi, vaan pysyisivät huikentelematta sinun hyvissä töissäs.

[16:12] Sillä ei yrtit eikä voiteet heitä parantaneet, vaan sinun sanas, Herra, joka kaikki parantaa.

[16:13] Sillä sinun hallussas on sekä elämä että kuolema, ja sinä johdatat helvetin portille, ja sieltä ylös jälleen.

[16:14] Mutta jos ihminen jonkun tappaa pahuudellansa, niin ei hän taida tuoda jälleen henkeä, joka siitä on lähtenyt, eli palauttaa sielua, joka eroitettu on.

[16:15] Mutta mahdotoin on välttää sinun kättäs.

[16:16] Sillä jumalattomat, jotka ei tahtoneet sinua tuta, hosuttiin sinun voimallisella käsivarrellas, kuin he hirmuisella sateella, rakeella, vedellä, jota ei he paeta taitaneet, vaivattiin, ja tulella kulutettiin.

[16:17] Ja se oli kaikkein kamalin, että tuli enimmästi paloi vedessä, joka kuitenkin kaikki sammuttaa; sillä maailma sotii vanhurskasten edestä.

[16:18] Toisinaan oli tulen liekki niin masia, ettei se polttanut niitä petoja, jotka jumalattomille lähetettiin, vaan että heidän itse nähdä täytyi heitänsä Jumalan tuomiolta niin rangaistavan.

[16:19] Toisinaan paloi liekki vedessä vastoin tulen voimaa, että hän väärän suvun maan päältä hukuttais.

[16:20] Sitä vastaan ruokit sinä kansas enkelein rualla, ja lähetit leipää taivaasta ilman työtä valmistettua, joka taisi antaa kaikkinaista himoa, ja oli jokaiselle hänen makunsa jälkeen.

[16:21] Sillä jos sinuun turvataan, ilmoittaa se sinun lapsilles, kuinka makia sinä olet, ja jokainen teki siitä, mitä hän tahtoi, niinkuin hänen himonsa oli, että se niin ja niin maisti.

[16:22] Mutta näille pysyi lumi ja jää sulamatta tulessa, että he olisivat ymmärtäneet, kuinka tuli, joka rakeissa paloi, ja sateessa leimahti, turmeli vihollisten hedelmät.

[16:23] Että vanhurskaat olisivat ravituksi tulleet, täytyi sen voimiansa unohtaa.

[16:24] Sillä koska luontokappale sinua palvelee niinkuin Luojaansa, on se voimallinen rankaisemaan vääriä, ja asettaa itsensä niille hyväksi, jotka uskovat sinun päälles.

[16:25] Sentähden se antoi itsensä silloin moneksi muuttaa, ja oli sinun lahjalles kuuliainen, joka kaikki ravitsee, itsekunkin tahtonsa jälkeen, niinkuin joku sitä tarvitsi.

[16:26] Että sinun lapses, joita sinä, Herra, rakastit, oppisivat, ettei kasvanut hedelmä elätä ihmistä, vaan sinun sanas ne ravitsee, jotka uskovat sinun päälles.

[16:27] Sillä se, joka ei tulelta kulutettu, suli kohta vähästä auringon paisteesta, koska se palavaksi tuli,

[16:28] Että ilmoitettaisiin, että sinua pitää kiitettämän jo ennenkuin aurinko nousee, ja astuttaman sinun etees päivän valjetessa.

[16:29] Sillä kiittämättömän ihmisen toivo pitää hukkuman niinkuin härmä talvella, ja vuotaman pois niinkuin kelvotoin vesi.



LUKU 17
Egyptin pimeyden kauheus.
[17:1] Suuret ja sanomattomat ovat sinun tuomios, Herra; sentähden ovat myös tyhmät ihmiset erehtyneet.

[17:2] Sillä koska ne väärät luulivat polkevansa pyhän kansan, tulivat he pimeydellä sidotuksi, ja pitkällä yöltä vangituksi, ja niinkuin karkurit olivat he suljetut katon alla ijankaikkiselta viisaudelta.

[17:3] Ja kuin he luulivat syntinsä salatuksi ja pimiän peitteen alla unhotetuksi, tulivat he hirmuisesti hajoitetuksi ja peljästyksellä kauhistetuksi.

[17:4] Ettei se loukaskaan, jossa he olivat, taitanut heitä ilman pelkoa kätkeä: silloin oli hyminä heidän ympärillänsä, josta he peljästyivät, ja hirmuiset näyt näkivät, joista he hämmästyivät.

[17:5] Ja tuli ei taitanut millään muotoa valistaa heitä, eikä kirkasten tähtien paiste taitanut sitä hirmuista yötä valistaa.

[17:6] Mutta heille näkyi palavainen tuli täynnänsä kauhistusta; silloin hämmästyivät he senkaltaista peljästystä, joka kuitenkin tyhjä oli, ja ajattelivat vielä pahempaa tarjona olevan kuin he näkivät.

[17:7] Noitain tieto oli tyhjä, ja sen ylistys tuli häpiäksi.

[17:8] Sillä ne, jotka olivat tottuneet ajamaan pois pelkoa ja hämmästystä sairaista sieluista, tulivat itse sairaiksi, niin että heidän pelkoansa pilkattiin.

[17:9] Ja jos ei senkaltaiset kauhistukset olis peljättäneet heitä,

[17:10] Niin heidän olis kuitenkin täytynyt hukkua hämmästyksestä, koska pedot heidän sekaansa tulivat, ja kärmeet joukossa niin havisivat, ettei he mielellänsä katsoneet ilmaa, jota ei he kuitenkaan saaneet paitsi olla.

[17:11] Sillä joka niin epäileväinen on, sen tekee hänen oma pahuunsa, joka hänestä todistaa ja tuomitsee, ja paha omatuuto aina pahimmin päin ajattelee.

[17:12] Sillä pelko tulee siitä, ettei joku edestänsä vastata taida, ja ei tiedä mistään apua.

[17:13] Mutta kussa vähä lohdutusta on sydämessä, niin epäilys tekee enempi vaivaa kuin itse rangaistus.

[17:14] Mutta ne, jotka ynnä makasivat sinä yönä, (joka hirmuinen ja oikia yö oli, ja siitä kauhiasta ja syvästä helvetistä tullut oli,)

[17:15] Toisinansa vaivattiin hirmuisilla näyillä, toisinansa niin joutuivat, ettei he muuta toivoneet kuin kuolemaa; sillä äkillinen ja tapaturmainen pelko tuli heidän päällensä,

[17:16] Niin että kussa joku löydettiin, siinä hän oli niinkuin hän olis ollut pantu kiinni ja ilman kahleita kätketty.

[17:17] Joko hän oli peltomies, eli paimen, eli työn tekiä korvessa, hänen täytyi, ehkä kusta hän löydettiin, kärsiä välttämätöintä ahdistusta;

[17:18] Sillä he olivat kaikki yhtäläisillä pimeyden kahleilla sidotut.

[17:19] Jos tuuli kuului puhaltavan, eli linnut suloisesti visertelevän paksuilla oksilla, eli joku töminä juoksevaisesta vedestä eli putoovaisista ja kolisevaisista kivistä, eli että intoiset eläimet juoksivat, joita ei he nähneet, eli että hirmuiset pedot ulvoivat eli kajaus kävi vuorten raoista: niin he hämmästyivät siitä, niin että he peräti tyhmistyivät.

[17:20] Koko maailmalla oli kirkas valkeus, ettei työt tulleet estetyiksi;

[17:21] Ainoasti näillä oli synkiä yö, joka oli sen pimeyden kuva, joka heille tuleva oli; mutta he olivat itsellensä suuremmaksi rasitukseksi kuin pimeys.

LUKU 18
Israelin lasten lähdentö Egyptistä.
[18:1] Mutta sinun pyhilläs oli suuri valkeus, ja viholliset kuulivat kyllä heidän äänensä, mutta ei he nähneet heitä.

[18:2] Ja he ylistivät sinua, ettei he senkaltaista kärsineet, ja kiittivät, ettei he, jotka heiltä vahingoittiin, heille kostaneet, ja toivottivat, että he olisivat kaukana heistä.

[18:3] Sitä vastaan annoit sinä näille tulipatsaan, joka heitä valisti oudolla tiellä, ja et antanut auringon vahingoittaa heitä sillä jalolla matkalla.

[18:4] Sillä ne olivatkin mahdolliset olemaan ilman valkeutta, ja pitikin pimeydessä niinkuin kahleissa makaaman, että he sinun lapsias vankina pitivät, jonka kautta lain katoomatoin valkeus maailmalle annettaman piti.

[18:5] Ja kuin he ajattelivat tappaa pyhäin lapsia, (mutta yksi ulosheitetyistä kätkettiin heille

rangaistukseksi), otit sinä suuren joukon heidän lapsistansa, ja hukutit heidät yhtä haavaa väkevässä

vedessä.

[18:6] Se yö oli meidän isillemme ennen ilmoitettu, että he vahvistettaisiin ja iloitsisivat lupauksesta, jonka he uskoivat.

[18:7] Ja sinun kansas toivoi niin vanhurskasten autuutta ja vihollisten kadotusta.

[18:8] Sillä kuin sinä vihollisia vaivasit, teit sinä meitä, joita tykös kutsuit, jaloksi.

[18:9] Ja kuin jumalisten pyhät lapset uhrasivat sinulle salaisesti, ja yksimielisesti pitivät Jumalan lakia, silloin he tahtoivat niinkuin pyhät kärsiä pahaa ja hyvää toinen toisensa kanssa; ja isät veisasivat kiitosvirsiä heidän edessänsä.

[18:10] Mutta sitä vastaan kuului vihollisten huuto paljo toisin, ja kuultiin vaikia valitus siellä ja täällä lapsilta.

[18:11] Sillä yhtäläinen vitsaus oli herralla ja palvelialla, ja kuninkaankin täytyi sitä kärsiä kuin alamaisten.

[18:12] Ja jokaisella heillä oli sangen monta kuollutta, jotka yhdenkaltaisella kuolemalla kuolivat, niin ettei elävät kerinneet heitä hautaamaan; sillä yhdellä hetkellä tulivat heidän parhaat sikiänsä pois.

[18:13] Ja jotka ei ennen tahtoneet uskoa, estetyt noidilta, niiden täytyi nyt, sittekuin kaikki esikoiset tapetut olivat, tunnustaa, että tämä kansa oli Jumalan lapsi.

[18:14] Sillä koska kaikki alallansa ja vaiti olivat, ja juuri puoliyö oli,

[18:15] Tuli sinun kaikkivaltias sanas alas taivaasta kuninkaalliselta istuimelta, niinkuin voimallinen sotamies, keskelle maata, joka piti hävitettämän,

[18:16] Se terävä miekka, joka sinun ankaraa käskyäs kantoi, seisoi, ja täytti kaikki paikat kuolleilla, ja vaikka se seisoi maassa, ulottui se kuitenkin taivaasen.

[18:17] Silloin peljätti heitä äkisti hirmuinen unen näky, ja tapaturmainen hämmästys tuli heidän päällensä,

[18:18] Ja tässä makasi yksi, ja toinen siellä puolikuolleena, niin että kyllä hänessä nähtiin, minkä syyn tähden hän kuoli.

[18:19] Sillä unet, jotka heitä peljättivät, antoivat heille kyllä tietää, ettei he olisi hukkuneet tietämättä, minkä tähden he niin pahoin rangaistiin.

[18:20] Tuli myös vihdoin kuoleman kiusaus vanhurskaille, ja korvessa tapahtui vahinko kansassa; mutta viha ei ollut kauvan.

[18:21] Sillä se nuhteetoin mies kiiruhti, joka heidän edestänsä soti, ja kantoi virkansa kilven, rukouksen ja sovinnon suitsutuksella, ja seisoi vihaa vastaan, ja lopetti sen surkeuden, jolla hän osoitti, että hän oli sinun palvelias.

[18:22] Mutta hän voitti sen hirmuisen menon, ei ruumiillisella väellä eli miekan voimalla, vaan sanalla paiskasi hän vaivaajan allensa, koska hän ilmoitti valan ja liiton, joka isille luvattu oli.

[18:23] Sillä koska kuolleet lankesivat toinen toisensa päälle, seisoi hän siellä keskellä, ja asetti vihan, ja esti, ettei hän päässyt eläväin tykö.

[18:24] Sillä hänen pitkässä hameessansa oli kaikki kaunistus, ja isäin kunnia neljässä kivirivissä kaivettu, ja sinun jaloutes hänen päänsä lakissa.

[18:25] Senkaltaisista täytyi turmelian paeta ja sitä peljätä; sillä siinä oli kyllä, että viha ainoasti sillä koeteltiin.

LUKU 19
Jumalan kansan pelastus Egyptistä, ja Egyptiläisten teloitus.
[19:1] Mutta jumalattomille tuli viha ilman laupiutta loppuun asti; sillä kyllä hän ennen tiesi, mitä heidän vasta tekemän piti,

[19:2] Että heidän piti käskemän heidän mennä matkaansa, ja johdattaman heitä visusti, että heidän piti sitä katuman, ja ajaman heitä takaa.

[19:3] Sillä kuin he vielä murehtivat ja valitusitkua pitivät kuolleiden hautain tykönä, joutuivat he toiseen tyhmään aivoitukseen, että he tahtoivat heitä ajaa takaa niinkuin karkureita, joita he kuitenkin olivat ajaneet pois suurella rukouksella.

[19:4] Mutta sen piti niin käymän, että he tulivat hukatuksi senkaltaisella lopulla, jonka he ansainneet olivat, ja unhottivat, mitä heille oli tapahtunut, että he saivat täydellisen vitsauksen, joka heille vielä tarjona oli,

[19:5] Ja sinun kansas piti vaeltaman ihmeellistä matkaa, mutta nämät uuden kuolemisen tavan löytämän.

[19:6] Sillä kaikki luontokappaleet, joilla oma luonto oli, muuttivat itsensä sinun käskys perään, jota he palvelivat, että sinun lapses ilman vahinkoa olisivat vaeltaneet.

[19:7] Pilvi oli siellä ja varjosi leirin: jossa ennen vesi oli, näkyi kuiva maa, Punaisesta merestä, tuli tie ilman estettä, ja väkevistä aalloista viheriäinen keto,

[19:8] Josta kaikki kansa kävi, jotka sinun kätes alla suojeltiin, nähden senkaltaista ihmeellistä ihmettä,

[19:9] Ja kävivät niinkuin hevoset laitumella, ja hyppäsivät niinkuin karitsat, ja kiittivät sinua, Herra, joka heitä pelastit.

[19:10] Sillä he johdattivat mieleensä, mitä heille oli tapahtunut heidän viheliäisyydessänsä, kuinka maa, sen siassa kuin hän ennen antoi eläimiä, nyt antoi kärpäsiä ja vesi antoi paljo sammakoita kalain edestä.

[19:11] Senjälkeen näkivät he myös uuden lintuin lajin, kuin he himoitsivat, ja anoivat herkullista ruokaa.

[19:12] Sillä peltokanat tulivat heidän tykönsä merestä, lakkauttamaan heidän himoansa. Tuli myös rangaistus syntisille ihmeen kanssa, joka väkevällä pitkäisen leimauksella tapahtui; sillä se oli oikein, että he senkaltaista kärsivät tuimuutensa tähden, että he olivat pahoin tehneet vieraita vastaan.

[19:13] Muutamat, kuin ne tulivat , jotka ei tietäneet, kuhunka heidän piti menemän, ei ottaneet heitä vastaan; mutta muutamat vaativat vieraita, jotka heille olivat hyvää tehneet, orjuuteen.

[19:14] (ja ei siinä ainoasti, vaan yksi rangaistus piti tuleman heidän päällensä, että he pahaa tekivät

muukalaisille.)

[19:15] Mutta muutamat vaivasivat suurella tuskalla niitä, jotka he ottivat ilolla vastaan, ja antoivat

kanssansa nautita kaupungin oikeutta.

[19:16] Mutta ne myös tulivat sokeudella lyödyksi (niinkuin ne, vanhurskaan oven edessä) paksulla pimeydellä saavutettiin, että jokainen etsi tietä omaan oveensa.

[19:17] Sillä elementit kävivät toinen toisensa sekaan edestakaisin, niinkuin kanteleen kielet soivat toinen toisensa jälkeen ja kauniisti kuuluvat, niinkuin silmäin edessä nähdään.

[19:18] Sillä joka tottunut oli maalla olemaan, se oli vedessä, ja joka vedessä oli tottunut olemaan, se kävi maalla.

[19:19] Tuli oli voimallinen vedessä vastoin luontoansa, vesi unhotti voimansa sammuttamisessa.

[19:20] Sitä vastaan tulen liekki ei kuluttanut kuolevaisten eläimien lihaa, jotka siinä kävivät, eikä sulattanut kuolematointa ruokaa, joka kuitenkin niinkuin jää kohta suli.

[19:21] Herra, sinä olet kaikissa kunnioittanut ja jaloksi tehnyt sinun kansas, ja et katsonut heitä ylön, vaan aina ja joka paikassa olet ollut heille avullinen.

Viisauden Kirjan loppu.





Tobian Kirja.
Esipuhe.
Mitä Juditin kirjasta sanottu on, se taidetaan myös tästä Tobian kirjasta sanoa. Jos se on historia, niin se on kaunis pyhä historia; mutta jos se on ajateltu, niin on se totisesti korkialla lahjalla lahjoitetun kirjoittajan oikia, kaunis, terveellinen ja tarpeellinen ajatus. Ja on tiettävä, että Juudalaisten seassa on ollut monta senkaltaista runoin ajatusta, joita he ovat harjoitelleet pyhäpäivänä ja sabbatina, ja niin iloisesti nuoruuden mieleen Jumalan sanan ja työt muistuttaneet, erinomaisesti, kuin he hyvässä rauhassa ja hallituksessa olleet ovat. Sillä heillä on sangen jaloja miehiä ollut niinkuin prophetaita, veisaajia, runoilioita ja senkaltaisia, jotka Jumalan sanaa viriästi ja kaikilla tavoilla opettaneet ovat.

Ja niinkuin Juditin kirja näyttää, kuinka maakunnalle ja kansalle usein surkiasti tapahtuu, kuinka tyrannit ensisti tuimasti kiukuitsevat, ja viimeiseltä häpiällisesti maahan lankeevat: niin näyttää myös tämä kirja, kuinka toisinansa jumalisen talonpojan ja kauppamiehen pahoin käy, mitä vastoinkäymistä aviosäädyssä on; taas kuinka Jumala aina armollisesti auttaa, ja viimeiseltä ilolla päättää: että avioväki oppisi kärsivällisyyttä, ja mielellänsä kärsisi kaikkinaista vaivaa, toivossa, oikiassa Jumalan pelvossa ja lujassa uskossa.

Ja näyttää Grekankielinen kirjoitus enimmästi kuin tämä olis ollut leikki; sillä se puhuu kaikki Tobian nimellä, niinkuin leikeissä ihmisten tapa on. Sitte on yksi oppinut mies sen sovittanut toimeliseen puheeseen. Tähän myös nimet sopivat yhteen: sillä Tobia on niin paljo kuin hurskas mies, se siittää taas toisen Tobian, ja sen täytyy elää murheessa ja vaarassa, sekä tyrannein että kylänmiestensä tähden. Tuli päälliseksi (ettei kova onni yksinänsä olisi) sokiaksi, viimeiseltä rakkaan Hannansa kanssa eripuraiseksi, he lähettävät pois poikansa, ja on tosin surkia ja murheellinen elämä. Hanna on "armollinen", se on, rakas talon emäntä, joka sovinnossa ja rakkaudessa elää miehensä kanssa. Perkele Asmodeus kutsutaan tappajaksi, eli turmeliaksi, se on, koto-perkele, joka kaikki estää ja turmelee, ettei ihminen lasten ja perheen kanssa kuhunkaan joudu. Saara on taistelia eli voittaja, joka viimeiseltä vallan saa ja voittaa. On siinä enkeli Raphael, se on "parantaja", hän kutsuu itsensä Atsariaksi, se on auttajaksi eli turvaksi, sen suuren Ananian pojaksi, se on, Jumalan (joka on korkein turva) käskyläiseksi eli lähetykseksi. Sillä Jumala auttaa taloja pitämään ja on avioväen apu, muutoin ei he kussaan tältä Asmodeukselta vapaat olis. On sentähden myös tämäkin kirja meille kristityille tarpeellinen ja hyvä lukea, niinkuin kuuluisan Hebrean runoilijan, joka ei turhia, vaan parhaita kappaleita mainitsee, ja niitä sangen kristillisesti toimittaa ja kirjoittaa. Senkaltaista kirjaa oikein seuraa Jesus Sirak, niinkuin oikia yhteisen kansan ja perheen isännän opettaja ja lohduttaja kaikissa asioissa, ja on Tobia esikuva senkaltaiseen kirjaan.

Tobian historia sopii 3232 vuoteen maailman luomisesta, ennen Kristuksen syntymää 739. 2 Kun. K. 17:6.

LUKU 1
Vanhan Tobian suku, jumalisuus, rakkaus ja risti.
[1:1] Oli yksi mies, nimeltä Tobia, Naphtalin suvusta, yhdestä ylimmäisen Galilean kaupungista, ylempänä Asseria, tien vieressä vasemmalla kädellä merta kohden.

[1:2] Se myös vangiksi vietiin Salmanasserin, Assyrian kuninkaan aikana. Ja vaikka hän niin muukalaisten seassa vankina oli, ei hän kuitenkaan Jumalan sanasta luopunut.

[1:3] Ja kaikki mitä hänellä oli, jakoi hän veljillensä ja tuttavillensa, jotka hänen kanssansa vankina olivat.

[1:4] Ja ehkä hän nuorin mies oli Naphtalin suvusta, ei kuitenkaan hän itsiänsä lapsellisesti käyttänyt.

[1:5] Ja kuin muutoin jokainen palveli kultaisia vasikoita, jotka Jerobeam, Israelin kuningas, oli tehdä antanut, vältti hän sitä kauhistusta,

[1:6] Ja piti itsensä templiin ja Jerusalemin jumalanpalvelukseen, ja palveli siellä Herraa, ja rukoili Israelin Jumalaa, antoi myös esikoisensa ja kymmenyksensä aivan uskollisesti,

[1:7] Niin että hän aina kolmantena vuotena muukalaisille, leskille ja orvoille heidän kymmenyksensä antoi.

[1:8] Ne hän piti nuoruudestansa, Herran lain jälkeen.

[1:9] Kuin hän nyt mieheksi kasvanut oli, otti hän vaimon Naphtalin suvusta, Hannan nimeltä, ja siitti pojan, jonka hän myös Tobiaksi nimitti,

[1:10] Ja opetti hänen nuoruudesta Jumalan sanassa, Jumalaa pelkäämään ja syntiä välttämään.

[1:11] Ja kuin hän kaiken sukunsa, vaimonsa ja poikansa kanssa vietiin pois vankein seassa, Niniven kaupunkiin,

[1:12] Ja jokainen söi pakanain uhrista ja ruasta, vältti hän sitä ja ei saastuttanut itsiänsä senkaltaisella rualla.

[1:13] Ja että hän koko sydämestänsä Herraa pelkäsi, antoi Jumala hänelle armon Salmanasserin, Assyrian kuninkaan edessä,

[1:14] Että hän antoi hänelle luvan käydäksensä, kuhunka hän tahtoi, ja toimittaa, mitä hänellä tekemistä oli.

[1:15] Niin hän meni kaikkein tykö, jotka vankina olivat, ja lohdutti heitä Jumalan sanalla,

[1:16] Ja tuli Median kaupunkiin Ragekseen, ja hänen myötänsä oli kymmenen leiviskää hopiaa, jotka kuningas hänelle antanut oli.

[1:17] Ja kuin hän muiden Israelilaisten seassa näki yhden suvustansa, nimeltä Gabelin, joka sangen köyhä oli, antoi hän hänelle sen rahan, ja otti kirjoituksen häneltä.

[1:18] Sitte pitkän ajan perästä, Salmanasserin kuoleman jälkeen, kuin hänen poikansa Sennaherib hänen jälkeensä hallitsi, joka Israelin lasten vihamies oli,

[1:19] Kävi Tobia joka päivä kaikkein Israelilaisten tykönä, ja lohdutti heitä, ja jakoi itsekullekin hyvyydestänsä voimansa jälkeen.

[1:20] Isoovaisia hän ruokki, alastomia hän vaatetti, tapetuita ja kuolleita hän hautasi.

[1:21] Mutta kuningas Sennaherib oli paennut Juudeasta, kuin Jumala hänen lyönyt oli, hänen pilkkaamisensa tähden. Kun hän nyt palasi, oli hän kiukuissansa ja antoi tappaa paljo Israelin lapsia; niiden ruumiit toimitti Tobia hautaan.

[1:22] Mutta koska kuningas sen tietää sai, käski hän hänen tapettaa, ja otti häneltä kaiken hänen tavaransa.

[1:23] Vaan Tobia pakeni vaimonsa ja poikansa kanssa, ja piti itsensä salaa hyväin ystäväinsä tykönä.

[1:24] Vaan viiden päivän perästä viidettäkymmentä tapettiin kuningas omilta pojiltansa.

[1:25] Ja Tobia tuli jälleen kotiansa, ja kaikki hänen tavaransa annettiin hänelle jälleen.

1   2   3   4   5   6   7   8   9   ...   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə