Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə23/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25

LUKU 13
Menelauksen kuolemasta, ja Antiokuksen rauhan teosta Juudaan kanssa.
[13:1] Yhdeksäntenä vuotena viidettäkymmentä toista sataa ilmoitettiin Juudaalle ja hänen joukollensa, että Antiokus Eupator suurella joukolla Juudeaa vastaan tuli,

[13:2] Ja Lysias, hänen edustusmiehensä ja ylimmäinen neuvonantajansa, hänen kanssansa, ja heillä oli sata ja kymmenentuhatta Grekiläistä jalkamiestä, ja viisituhatta ja kolmesataa hevosmiestä, ja kaksikolmattakymmentä elephanttia, ja kolmesataa vaunua rantaisilla piikeillä.

[13:3] Oli myös Menelaus antanut itsensä heidän puolellensa ja neuvonut Antiokusta suuresta ulkokullaisuudesta isänsä maata hävittämään, että hän sen kautta ylimmäisen papin viran olis saanut.

[13:4] Mutta kaikkein kuningasten Kuningas käänsi Antiokuksen mielen, että hän sen pahanilkisen karkurin rankaisi. Sillä Lysias teki hänen kaiken tämän levottomuuden syyksi, sentähden antoi hän hänen viedä Bereaan, ja heidän maansa tavalla siellä tappaa.

[13:5] Sillä siellä oli torni viisikymmentä kyynärää korkia, täynnä tuhkaa, ja tuhan päällä oli ympäri juoksevainen ja piikkinen ratas.

[13:6] Sen päällä murrettiin Jumalan pilkkaajat ja suuret pahantekiät.

[13:7] Senkaltaisella kuolemalla täytyi myös luopuneen Menelauksen kuolla, ja ei maahan haudattaa.

[13:8] Ja hänelle tapahtui oikein; sillä että hän usein Herran alttaria vastaan, kussa pyhä tuli ja tuhka oli, syntiä tehnyt oli, piti hänen myös tuhan päällä kuoleman.

[13:9] Mutta kuningas oli sangen suuressa kiukussa Juudalaisten päälle, ja aikoi niin hirmuisesti heille tehdä, kuin hänen isänsäkin tehnyt oli.

[13:10] Sen ymmärsi Juudas, ja käski kaiken kansan rukoilla Herraa päivällä ja yöllä, että hän heitä nyt, niinkuin usein ennenkin, auttais niitä vastaan, jotka lain, isänmaan ja pyhän templin ryöstää tahtoivat,

[13:11] Ja ettei hän kansaansa, joka nepiästi henkensä vetänyt oli, kirottuin pakanain käsiin antaisi.

[13:12] Kuin he nyt sitä yksimielisesti tekivät, ja rukoilivat laupiasta Jumalaa itkuIla ja paastolla, ja makasivat koko kolme päivää maassa, lohdutti heitä Juudas ja käski tykönsä tulla.

[13:13] Ja kuin hän ja vanhimmat yhdessä olivat, piti hän neuvoa heidän kanssansa, että hän tahtoi ennen kuin kuningas joukkoinensa Juudeaan tulis Ja kaupungin voittais, häntä vastaan mennä, ja Jumalan avulla lopettaa asian.

[13:14] Ja antoi niin itsensä Jumalan haltuun, ja neuvoi väkensä sotimaan rohkiasti kuolemaan asti, varjellaksensa lakia, templiä, kaupunkia, isänmaata ja hallitusta,

[13:15] Ja sioitti itsensä Modiin, Ja antoi heille tämän sanan merkiksi: Jumala antaa voiton. Sitte nousi hän ylös yöllä parasten sotamiesten kanssa, ja karkasi kuninkaan leiriin, ja löi kuoliaaksi neljätuhatta miestä ja ensimäiset elephantit kaikkein niiden kanssa, jotka tornissa olivat.

[13:16] Niin saattivat he suuren hämmästyksen ja pelvon koko leiriin,

[13:17] Ja menivät kunniallisesti ja onnellisesti sieltä huomeneltain, kuin päivä koitti; sillä Jumala oli heidän auttajansa ollut.

[13:18] Mutta kuningas, kuin hän koetellut oli, että Juudalaiset niin rohkiat olivat, palasi takaisin ja meni sieltä tietöintä matkaa,

[13:19] Ja vei väkensä Betsuraan, Juudalaisten linnan eteen, jossa ei vartioita ollut. Mutta hän lyötiin sieltä myös pakoon, ja ei mitään toimittanut, vaan sai vahingon.

[13:20] Sillä Juudas toimitti kaikki, mitä linnassa tarvittiin.

[13:21] Mutta Juudalaisten seassa oli yksi Rodokus nimeltä, se ilmoitti vihollisille kaikki salaudet; mutta hän sai tietää, ja sai hänen kiinni, ja ajoi sieltä pois.

[13:22] Sitte sai kuningas toisen mielen, ja teki rauhan niiden kanssa Betsurasta, ja meni sieltä ja tappeli Juudaan kanssa, Ja voitettiin.

[13:23] Ja että hän oli tietää saanut, että Philippus hänestä luopunut oli, jonka hän Antiokiaan peräänsä linnan isännäksi jättänyt oli, hämmästyi hän kovin, Ja antoi suositella Juudalaisten kanssa, ja teki sovinnon heidän kanssansa, ja vannoi sen valan pitävänsä, ja oli niin heidän ystävänsä, ja uhrasi ja kunnioitti templiä ja piti

itsensä ystävällisesti kaupunkia kohtaan,

[13:24] Ja otti Makkabealaisen ystäväksensä, ja teki hänen päämieheksi Ptolemaidista Gerreniläisiin asti.

[13:25] Mutta kuin kuningas Ptolemaidiin tuli, ei Ptolemaidilaiset mielellänsä sitä sovintoa nähneet; sillä he pelkäsivät, ettei heitä uskottaisi, niinkuin ei hekään sanaansa pitäneet olleet.

[13:26] Silloin astui Lysias julkisesti edes, ja vastasi kuninkaan puolesta, ja puhui niin heidän kanssansa, että he siihen tyytyivät, Ja asetti heidät, että heidän kaikkea hyvää häneltä toivoman piti. Sitte vaelsi hän takaperin Antiokiaan jälleen. Näin on tämän kuninkaan matkustus ja kotia palajaminen ollut.

LUKU 14
Nikanorin uskottomuudesta ja Ratsiksen kuolemasta.
[14:1] Kolmen vuoden perästä ymmärsi Juudas ja hänen joukkonsa, että Demetrius Seleukuksen poika Tripoliin paljolla väellä ja paljoilla haaksilla tullut oli,

[14:2] Ja maan voittanut, ja Antiokuksen edustusmiehensä Lysiaan kanssa lyönyt oli.

[14:3] Mutta Alkimus, joka ennen ylimmäinen pappi oli ollut ja kiusauksen ajalla häpiällisesti luopunut, ja nyt, ajatteli, ettei hän hengissä pysyä eikä jälleen ylimmäisen papin virkaan tulla taitanut,

[14:4] Meni kuningas Demetriuksen tykö ensimäisenä vuotena kuudettakymmentä toista sataa, ja vei hänelle kultaisen kruunun, palmut ja öljypuun oksat, jotka templin omat olivat,

[14:5] Ja ensimäisen päivän hän viivytteli, että hän soveliaan aikansa näkis hänen kiukkuunsa.

[14:6] Kuin Demetrius antoi kutsua hänen hallituksensa eteen ja häneltä kysyä, kuinka Juudalaisten menoin laita oli, ja mitä he tekivät? vastasi hän näin: Juudalaiset, jotka itsensä kutsuvat Juudalaisiksi, joidenka päämies Juudas Makkabealainen on, kehoittavat aina sotaa ja kapinaa, eikä suo valtakunnalle rauhaa;

[14:7] Ovat myös minulta isällisen kunniani, nimittäin pappeuden, ryövänneet; sen tähden olen minä tänne tullut:

[14:8] Ensisti kuninkaalle hyväksi, ja että minä uskollinen olisin; toiseksi, että minä myös mielelläni kansalleni neuvoa toimittaisin. Sillä senmuotoisella pahalla menolla koko meidän sukukuntamme hukkuu.

[14:9] Sentähden katsakaan kuningas niihin asioihin, ja kuuluisan hyvyytensä tähden maakuntaa ja koko meidän sukukuntaamme tässä asiassa neuvokoon ja auttakoon.

[14:10] Sillä niinkauvan kuin Juudas elää, on mahdotoin, että rauha maalla olis.

[14:11] Kuin hän nämät puhunut oli, julmistuivat myös ne muut Juudaa vastaan, ja kehoittivat Demetriuksen häntä vastaan;

[14:12] Että hän kohta kutsui Nikanorin, päämiehen elephanttein kalun päällä, ja asetti hänen päämieheksi Juudalaisia vastaan,

[14:13] Ja käski hänen Juudaan tappaa, ja hänen joukkonsa hajoittaa, ja Alkimuksen ylimmäiseksi papiksi panna.

[14:14] Silloin kokoontuivat Nikanorin tykö kaikki pakanat, jotka Juudas oli ajanut pois maalta, ja toivoivat Juudalaisten vahingosta itsellensä onnea.

[14:15] Kuin Juudas ja hänen joukkonsa kuulivat, että Nikanor oli tulossa heitä vastaan, ja pakanat joka haaralta joukottain hänen tykönsä tulivat, tuhkasivat he itsensä ja huusivat Jumalan tykö, joka kansaansa maailman alusta varjellut ja joukkoansa ilmeisesti auttanut oli.

[14:16] Kuin heidän päämiehensä heitä käski, nousivat he ylös, ja karkasivat vihollisten päälle vähän kaupungin Dessan tykönä.

[14:17] Mutta Simon, Juudaan veli, tarttui Nikanoriin, ja Nikanor olis pikimmältänsä lyöty, että viholliset hänen saavuttaneet olivat, ennenkuin hän heidät huomaitsi.

[14:18] Kuin Nikanor kuuli Juudaalla senkaltaisia tuimia miehiä olevan, jotka ei henkeänsä ja tavaraansa säästäneet isänsä maan tähden, pelkäsi hän, eikä tahtonut heidän kanssansa enää tapella,

[14:19] Vaan lähetti hänen tykönsä Possidoniuksen, Teodotuksen ja Matatiaan, rauhaa hänen kanssansa tekemään.

[14:20] Kuin he nyt kauvan sitä neuvoa pitäneet olivat, ja heidän päämiehensä väelle kaikki asiat tietää antanut oli, ja he asiasta sopivat, suostuivat he siihen sovintoon,

[14:21] Ja määräsivät yhden päivän, jona he molemmat yksinänsä piti tuleman yhteen. Kuin se päivä joutui, pantiin kummallekin istuin.

[14:22] Ja Juudas asetti monikahtoja haarniskoihin, ei kauvas siitä, ettei viholliset olisi tapaturmasti häntä pettäneet. Ja puhuivat toinen toisensa kanssa tarpeensa.

[14:23] Ja Nikanor oli Jerusalemissa kauvan, ja ei mitään tehnyt heitä vastaan, ja antoi sotaväkensä mennä pois.

[14:24] Ja piti Juudaan kunniassa kansan edessä, ja käytti itsensä ystävällisesti hänen kanssansa;

[14:25] Neuvoi myös häntä naimaan ja lapsia siittämään. Niin otti Juudas emännän, ja oli yhdessä sen kanssa hyvässä rauhassa.

[14:26] Kuin Alkimus näki nämät kaksi sopivan ja rauhan tehneen, meni hän jälleen Demetriuksen tykö ja kantoi Nikanorin päälle, että hän petolliseksi tullut oli; sillä hän oli Juudaan, kuninkaan vihamiehen, hänen siaansa ylimmäiseksi papiksi tehnyt.

[14:27] Niin käännettiin kuningas tämän pahanilkisen valheesta ja vihastui suuresti, ja kirjoitti Nikanorille, ettei hänelle millään muotoa se kelvannut, että hän Juudalaisten kanssa rauhan tehnyt oli, ja käski hänen kiiruusti ottaa kiinni Makkabealaisen ja Antiokiaan lähettää.

[14:28] Kuin tämä käsky Nikanorille tuli, tuli hän murheelliseksi, ja oli pahalla mielellä, ettei hän lupaustansa pitää taitanut, ja ei kuitenkaan Juudas mitään rikkonut ollut.

[14:29] Mutta kuitenkin, ettei hän kuningasta vastaan mitään tehdä tohtinut, aikoi hän hänen ottaa kiinni kavaluudella.

[14:30] Mutta kuin Makkabealainen ymmärsi, ettei hän niin ystävällisesti hänen kanssansa ollut kuin ennen, ja näkyi, ettei se mitään hyvää aavistanut, otti hän monikahtoja tykönsä ja lymytti itsensä hänen edestänsä.

[14:31] Mutta kuin Nikanor näki, että Makkabealainen hänen kavalasti ennättänyt oli, meni hän kauniisen pyhään templiin, ja käski pappein, jotka siellä uhrasivat, miestä sieltä antamaan ulos.

[14:32] Mutta kuin he korkiasti ja kalliisti vannoivat, ettei he tietäneet, kussa hän oli, ojensi hän oikian kätensä templin puoleen, ja vannoi:

[14:33] Jos ette minulle Juudaa sidottuna anna, niin minä tämän Jumalan huoneen kukistan ja alttarin maahan revin, ja panen Rakkuksen kauniin kirkon siihen siaan.

[14:34] Ja kuin hän nämät puhunut oli, meni hän sieltä pois. Mutta papit nostivat kätensä taivaasen päin, ja huusivat hänen tykönsä, joka aina meidän kansaamme varjellut on, ja sanoivat:

[14:35] Herra, vaikka et sinä mitään tarvitse, on se kuitenkin sinun hyvä tahtos ollut, että sinun templis, jossa sinä asut, meidän seassamme olis.

[14:36] Sen tähden, pyhä Jumala, jonka kaikki pyhät omat ovat, varjele vielä huonees, jonka me äskettäin puhdistaneet olemme, ettei sitä jälleen saastutettaisi, ja tukitse pahain suut!

[14:37] Mutta Nikanorille sanottiin Jerusalemissa olevan yksi mies vanhimmista, Ratsis nimeltä, joka isällisiä käskyjä rakasti, ja jolla

joka paikassa hyvä kiitos ja senkaltainen ystävyys, että jokainen hänen Juudalaisten isäksi kutsui.

[14:38] Hänen päällensä oli myös ennen tätä aikaa kannettu ja häntä vainottu, ja oli henkensä miehuullisesti vaaraan antanut Juudalaisten uskon tähden.

[14:39] Kuin Nikanor näyttää tahtoi, kuinka kovin hän Juudalaisten päälle vihainen oli, lähetti hän enempi kuin viisisataa sotamiestä, ottamaan häntä kiinni.

[14:40] Sillä hän luuli, kuin hän hänen vangiksi saanut olis, heille suuren vahingon tehneensä.

[14:41*] Mutta kuin he tornin porttiin, kussa hän oli, karkasivat, ja käskivät tulta tuoda, porttia sytyttääksensä, ja hän ymmärsi vankina olevansa, tahtoi hän itsensä pistää lävitse.

[14:42*] Sillä hän tahtoi ennen kunnialla kuolla, kuin jumalattomain käsiin tulla, ja heiltä häpiällisesti pilkattaa; mutta siinä hädässä ei hän itsiänsä oikein osannut.

[14:43*] Kuin he joukottain hänen tykönsä sisälle menivät, juoksi hän muurin päälle, Ja syöksi itsensä rohkiasti kansan sekaan.

[14:44*] Mutta he välttivät, että hänellä siaa olis ollut. Ja hän putosi kuvettensa päälle, mutta vielä hän kuitenkin eli,

[14:45*] Ja nousi vihoissansa ylös, vaikka hän kovin verta vuosi, ja haavat kipiät olivat, ja juoksi kansan lävitse, ja astui korkian kallion päälle.

[14:46*] Kuin hänestä kaikki veri oli juossut ulos, otti hän kuitenkin suolet ruumiistansa, ja heitti ne sotamiesten keskelle, ja huusi Jumalan tykö, joka elämän ja hengen Herra on, että hän ne kaikki hänelle jälleen antais; ja niin hän kuoli.

(41-46) Tämän työn sopimattomuus selitetään tämän kirjan esipuheessa.

LUKU 15
Nikanorin häpiällisestä kuolemasta.
[15:1] Mutta kuin Nikanor kuuli, että Juudas väkinensä Samariassa oli, ajatteli hän sabbatina heidän päällensä ilman vaaraa karata.

[15:2] Ja kuin Juudalaiset, jotka hän kanssansa menemään vaatinut oli, häntä neuvoivat, ettei hän niin surkiasti heitä surmaisi, vaan säästäis pyhäpäivän tähden, jonka Jumala itse kunnioittanut ja pyhittänyt oli;

[15:3] Kysyi heiltä se pääkoira: joka sabbatin pitää käskenyt on, onko hän Herra taivaassa?

[15:4] Ja kuin he vastasivat häntä: on, hän on elävä Herra, hän on taivaan Herra, joka seitsemännen päivän pyhittää käskenyt on;

[15:5] Vastasi hän siihen: niin olen minä herra maan päällä, ja käsken teidän teitänne valmistaa, ja kuninkaan tahtoa toimittaa. Mutta ei hän kuitenkaan taitanut aivoitustansa täyttää.

[15:6] Ja Nikanor öykkäsi ja kerskasi, ja oli vahva siitä, että hänen suuren kunnian saaman piti Juudaasta.

[15:7] Mutta Makkabealaisella oli vahva turva ja toivo, että Herra oli häntä auttava.

[15:8] Ja lohdutti niitä, jotka hänen kanssansa olivat, ettei he pelkäisi pakanoita, jotka tulivat heitä vastaan, vaan muistaisivat sitä apua, joka heille usein taivaasta tapahtunut oli,

[15:9] Ja myös nyt toivoisivat seuraavaista voittoa ja apua, jonka heille Herra lähettävä oli.

[15:10] Näin lohdutti hän heitä laista ja prophetaista, ja muistutti heille ne onnelliset entiset tappelukset, ja niin teki heidät rohkiaksi.

[15:11] Ja kuin hän heitä niin neuvonut oli, luetteli hän myös heille, kuinka pakanat rikkoneet olivat ja tehneet vastaan valaansa, ja niin varusti heitä, ei luottain keihästen ja kilpien päälle, vaan lohdutukseen Jumalan sanasta.

[15:12] Hän sanoi myös heille yhden näyn, joka uskottava oli, jonka hän nähnyt oli, josta he kaikki sydäntä saivat. Ja tämä oli se näky: Onias ylimmäinen pappi, jalo, kunniallinen, laupias ja puhelias mies, joka nuoruudestansa kaikissa hyvissä avuissa harjoitellut olit, ojensi kätensä, ja rukoili kaiken Juudan kansan edestä.

[15:13] Sitte näkyi hänelle toinen vanha, kunniallinen mies kalliissa vaatteissa ja sangen kunniallisella muodolla.

[15:14] Ja Onias sanoi Juudaalle: tämä on Jeremia, Jumalan propheta, joka sinun veljiäs sangen suuresti rakastaa, ja rukoilee alati kansan ja pyhän kaupungin edestä.

[15:15] Sitte antoi Jeremia käsillänsä Juudaalle kultaisen miekan, ja sanoi hänelle:

[15:16] Ota tämä pyhä miekka, jonka Jumala sinulle antaa; sillä sinun pitää viholliset lyömän.

[15:17] Kuin Juudas heitä senkaltaisilla kauniilla sanoilla, jotka heille sydäntä ja rohkeutta antoivat, lohduttanut oli, mielistyivät he siihen, ettei he leiriä tehdä tahtoneet, vaan kohta vihamiesten tykö mennä, ja karata rohkiasti heidän päällensä, ja lopettaa asian; sillä kaupunki, jumalanpalvelus ja templi olivat vaarassa.

[15:18] Ja tosin, vaimoja ja lapsia, veljiä ja lankoja ei he niin paljon totelleet, vaan heidän suurin murheensa oli pyhästä templistä,

[15:19] Ja ne, jotka kaupunkiin jäivät, olivat suuressa murheessa heidän sotaväestänsä.

[15:20] Kuin sotimisen aika joutui, ja viholliset kokoontuneet olivat, järjestyksensä tehneet, elephantit siallensa asettaneet ja hevosmiehet molemmille puolille panneet olivat,

[15:21] Ja Makkabealainen viholliset näki, ja heidän moninaiset aseensa ja hirmuiset pedot, nosti hän kätensä taivaasen päin, ja rukoili ihmeellistä Jumalaa, joka kaikki näkee; sillä hän kyllä tiesi, ettei voitto haarniskain kautta tule, vaan Jumala antaa sen kellenkä hän suo; ja hän rukoili näin:

[15:22] Herra, sinä olet enkelis, Hiskian, Juudan kuninkaan aikana, lähettänyt, ja se löi Sennaheribin leirissä sata ja viisiyhdeksättäkymmentä tuhatta miestä.

[15:23] Niin lähetä myös nyt sinä, taivaan Herra, hyvä enkeli meidän edellämme vihollisia peljättämään.

[15:24] Anna heidän hämmästyä sinun väkevää käsivarttas, jotka Jumalan pilkalla sinun pyhää kansaas vastaan tulevat. Ja niin Juudas lakkasi puhumasta.

[15:25] Niin tuli Nikanor ja hänen joukkonsa vaskitorven soitolla ja suurella huudolla.

[15:26] Mutta Juudas ja hänen joukkonsa löivät vihollisia rukouksella ja huutamisella Jumalan tykö; ja käsillänsä he tappelivat, mutta sydämellänsä huusivat Jumalan tykö,

[15:21] Ja löivät viisineljättäkymmentä tuhatta miestä, ja iloitsivat suuresti, että Jumala itsensä niin armolliseksi näyttänyt oli.

[15:28] Kuin tappo loppui ja he menivät pois jälleen, tunnettiin Nikanor haarniskoistansa, että hän myös tapettu oli.

[15:29] Silloin nousi suuri huuto ja riemu, ja he kiittivät Jumalaa kielellänsä.

[15:30] Ja Juudas, joka henkensä ja tavaransa kansansa edestä alttiiksi antanut, ja hamasta nuoruudestansa kansallensa paljon hyvää tehnyt oli, käski hakata pois Nikanorin pään ja kädet olkapäinensä, ja kanssansa Jerusalemiin viedä.

[15:31] Kuin hän sinne tuli, kutsui hän väkensä kokoon, ja asetti papit alttarin eteen, ja lähetti linnaan vihollisten perään,

[15:32] Ja näytti Nikanorin pään ja pilkkaajan käden, jonka hän Kaikkivaltiaan pyhää huonetta vastaan ojentanut ja itsestänsä paljon kerskannut oli.

[15:33] Hän leikkasi myös jumalattomalta Nikanorilta kielen, ja käski kappaleiksi lintuin eteen hakata ja käden, jolla hän hulluutta tehnyt oli, templin puoleen ripustaa ylös.

[15:34] Ja kaikki kansa kiitti Jumalaa taivaasta, ja sanoivat: kiitetty olkoon se, joka kaupunkinsa varjellut on, ettei se ole saastutetuksi tullut.

[15:35] Ja pani Nikanorin pään ylös, että sen jokainen linnasta nähdä taisi, julkiseksi tiedoksi, että Herra heitä auttanut oli.

[15:36] Se myös yksimielisesti kaikilta päätettiin, ettei sitä päivää unhotettaisi,

[15:37] Vaan pyhänä pidettäisiin, nimittäin, kolmas päivä toistakymmentä toisesta kuusta toistakymmentä, joka Syrian kielellä Adariksi kutsutaan, päivää ennen Mardokain juhlaa.

[15:38] Näin tahdon minä nyt tämän kirjan tällänsä päättää, sittekuin Nikanor tuli pois ja Juudalaiset kaupungin jälleen voittivat.

[15:39] Ja jos minä sen otolliseksi tehnyt olen, niin minä sen mielelläni tahtoisin, mutta jos se halpa on, niin olen minä kuitenkin tehnyt niin paljon kuin minä voinut olen.

[15:40] Sillä viinaa eli vettä aina juoda, ei ole otollinen; vaan toisinansa viinaa, toisinansa vettä, se on suloinen; niin on myös suloinen, kuin moninaisia luetaan. Tämä olkoon loppu.



Toisen Makkabealaisten Kirjan loppu.





Tässä seuraa muutamat kappaleet, jotka tulevat Esterin kirjaan ja Danielin prophetiaan, jotka sieltä ovat eroitetut ja jätetyt pois, ettei niitä löydy Hebrean Bibliassa, ja tähän jälleen pannut, ettei ne hukkuisi; sillä näissä on myös jotakin hyvää seassa, erinomattain kiitosvirsi; Benedicite.
Kappaleet Esterin Kirjasta.

Tämä kappale luettakoon kolmannen luvun jälkeen Esterin Kirjasta.
Artakserkseen lähetyskirja Juudalaisten surmaamisesta.
[1] Mutta kirja oli näin: Suuri kuningas Artakserkses Indiasta Etiopiaan asti tervehtii sataa ja seitsemääkolmattakymmentä päämiestä, ynnä alamaisten kanssa!

[2] Vaikka minä voimallinen kuningas olen ja suurin herra maan päällä, niin en minä ole kuitenkaan voimastani tahtonut ylpiäksi tulla, vaan ahkeroinut armollisesti ja siviästi hallita, ja rauhan, josta jokainen iloitsee, voimassansa pitää, että jokainen rauhallisesti eläis ja asiansa toimittais.

[3] Pidin sentähden päämiesteni kanssa neuvoa, kuinka se parhain tapahtuis. Niin ilmoitti minulle Haman, toimellisin, rakkain ja uskollisin nenvonantajani, joka kuninkaan jälkeen on ylimmäinen:

[4] Kuinka yksi kansa on, joka kaikkiin maakuntiin hajoitettu on, joilla erinomainen laki on vastoin kaikkein maakuntain ja kansain tapaa, ja katsoo joka paikassa kuninkaan käskyn ylön, jonka kautta he rauhan ja yksimielisyyden valtakunnassa estävät.

[5] Koska me siis ymmärsimme, että yksi ainoa kansa koko maailmaa vastaan itsensä asettaa, ja oman tapansa pitää, ja ne meidän käskyillemme ovat tottelemattomat, jonka kautta he suuren vahingon tekevät, ja rauhan ja yksimielisyyden valtakunnassamme turmelevat;

[6] Käskimme me, että kaikki ne, jotka Haman, ylimmäinen päämies ja ylimmäinen kuninkaan jälkeen, meidän isämme, tietää antava on, pitää vihollistensa miekoilla vaimoinensa ja lapsinensa, ilman yhtäkään armoa surmattaman, eikä ketään armahdettaman.

[7] Ja neljäntenätoistakymmenentenä päivänä Adarista, toisesta kuukaudesta toistakymmentä, tänä vuotena, pitää kaikki ne tottelemattomat yhtenä päivänä tapettaman, että vahva rauha pysyis valtakunnassamme.

Tämä kappale luettakaan neljännen luvun jälkeen, ennen kuin viides aljetaan:
Mardokain rukous Jumalan tykö Juudalaisten säästämisestä.
[8] Ja Mardokai rukoili Herraa, ja luetteli hänen ihmeellisiä töitänsä ja sanoi: Herra Jumala, sinä olet kaikkivaltias kuningas!

[9] Kaikki ovat sinun hallussas, ja ei sinun tahtoas vastaan voi kenkään olla, kuin sinä Israelia auttaa tahdot.

[10] Sinä olet taivaan ja maan tehnyt, ja kaikki, mitä niissä on.

[11] Sinä olet kaikkein Herra, ja ei kenkään voi olla sinua vastaan.

[12] Sinä tiedät kaikki: sinä olet nähnyt, etten minä ylpeydestä eli ylönkatseesta ylpiää Hamania ole palvella tahtonut;

[13] Sillä minä olisin valmis lsraelin hyväksi mielelläni hänen jalkainsakin suuta antamaan;

[14] Vaan olen tehnyt pelvosta, etten minä sitä kunniaa, joka minun Jumalalleni tulee, antaisi ihmisille, enkä ketään muuta kumartaisi kuin minun Jumalaani.

[15] Ja nyt Herra, sinä Kuningas ja Abrahamin Jumala, armahda sinun kansas päälle! sillä meidän vihollisemme tahtovat meitä hävittää, ja sinun perikuntas, joka sinun alusta on ollut, hukuttaa.

[16] Älä katso ylön sinun joukkoas, jonkas Egyptistä pelastanut olet.

[17] Kuule minun rukoukseni, ja ole kansalles armollinen, ja käännä meidän murheemme iloksi, että me eläisimme ja sinun nimeäs ylistäisimme, ja älä anna niiden suuta tukittaa, jotka sinua kiittävät.

[18] Ja koko Israel huusi kaikesta voimastansa Herran tykö; sillä he olivat kuoleman hädässä.

Esterin rukous kansansa pelastuksesta.
[1] Ja kuningatar Ester käänsi myös itsensä Herran tykö senkaltaisessa kuoleman hädässä,

[2] Ja riisui kuninkaalliset vaatteet, ja puki itsensä murhevaatteisiin, ja kalliin veden ja balsamin edestä hajoitti hän tuhkaa ja tomua päänsä päälle, ja nöyryytti ruumiinsa paastolla.

[3] Ja joka paikassa, kussa hän ennen iloinen oli ollut, repi hän hiuksiansa, ja rukoili Israelin Jumalaa ja sanoi:

[4] Herra, joka meidän ainoa Kuninkaamme olet, auta minua viheliäistä, ei minulla ole muuta auttajaa kuin sinä yksinäs, ja hätä on käsissä.

[5] Minä olen minun isältäni kuullut, Herra, ettäs Israelin kaikista pakanoista eroittanut, ja meidän isämme vanhasta ijankaikkiseksi perinnöksi omistanut olet, ja pitänyt, mitäs heille puhunutkin olet.

[6] Me olemme sinun edessäs syntiä tehneet; sentähden olet sinä meitä antanut meidän vihollistemme käsiin.

[7] Herra, sinä olet vanhurskas; sillä me olemme heidän jumaliansa palvelleet.

[8] Mutta ei he nyt siihen tyydy, että he suuresti meitä vaivaavat;

[9] Vaan voittonsa he lukevat jumalainsa voimaksi, ja tahtovat sinun lupaukses tyhjäksi tehdä, ja sinun perintös hävittää, ja niiden suut, jotka sinua kiittävät, tukkia, ja sinun templis ja alttaris kunnian hävittää,

[10] Ja pakanain suut avata ylistämään jumaliansa, ja kuolevaista kuningasta ijankaikkisesti ylistämään.

[11] Herra, älä anna valtikkaas niille, jotka ei mitään ole, ettei he meidän vaivaisuuttamme nauraisi, vaan käännä heidän aivoituksensa itse päällensä, ja muista sitä, joka sen meitä vastaan matkaan saattaa.

[12] Muista meitä, Herra, ja ilmoita itses meidän tuskassamme, ja vahvista minua, Herra, sinä kaikkein jumalain ja sotajoukkoin Jumala.

[13] Opeta minua, kuinka minun jalopeuran edessä pitää puhuman, ja käännä hänen sydämensä, että hän meidän vihollistamme rupeais vihaamaan, niin että hän itse joukkoinensa hukkuis.

[14] Ja holhoo meitä kädelläs, ja auta minua, sinun piikaas, jolla ei muuta apua ole kuin sinä, Herra, ainoasti,

[15] Sinä, joka kaikki asiat tiedät ja tunnet, ettei minulla ole iloa siitä kunniasta, joka minulla jumalattomain tykönä olla taitaa, eikä mielisuosiota pakanalliseen ja muukalaiseen naimiseen.

[16] Sinä tiedät, että minun se tehdä täytyi, ja en lue miksikään sitä kunniallista kaunistusta, jota minä pääni päällä kannan, kuin minun koreileman pitää, vaan pidän sen niinkuin saastaisen rääpäleen, ja en sitä kanna muulloin, vaan silloin kuin minun koreileman pitää.

[17] Ja en minä ole koskaan Hamanin kanssa syönyt, enkä iloissani ollut kuninkaan pöydällä, en myös ole juonut uhrien viinasta.

[18] Ja sinun piikas ei ole koskaan iloissansa ollut, sittenkuin minä tänne tulin tähänasti, vaan ainoasti sinussa, Herra, Abrahamin Jumala.

[19] Kuule hyljättyin ääni, sinä väkevä Jumala ylitse kaikkein, ja pelasta meitä jumalattoman käsistä, ja vapahda minua minun tuskistani!

1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə