Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə22/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25

LUKU 8
Juudaan voitosta Nikanoria vastaan.
[8:1] Mutta Juudas Makkabealainen ja hänen kumppaninsa menivät salaa sieltä ja täältä kyliin, ja huusivat kokoon lankonsa, ja jotka muutoin Juudalaisten uskossa pysyneet olivat, että hän lähes kuusituhatta miestä kokoon sai.

[8:2] Ja he rukoilivat Jumalaa, katsomaan köyhän kansan puoleen, joka jokaiselta vaivattu oli, ja armahtamaan templiä, jonka jumalattomat ihmiset saastuttaneet olivat,

[8:3] Ja turmeltua kanpunkia, joka peräti autiona oli: että hän kuitenkin viatointa verta, joka hänen tykönsä huutaa, kuulis:

[8:4] Ja viattomia lapsia, jotka vastoin kaikkea oikeutta pistettiin lävitse, muistais ja kostais nimensä pilkan.

[8:5] Ja Makkabealainen joukkoinensa vaivasi pakanoita jalosti; sillä Herra lakkasi vihastansa, ja oli heille taas armollinen.

[8:6] Hän karkasi tietämättä kaupunkein ja kyläin päälle, ja sytytti ne, ja voitti ne soveliaammat paikat, ja teki vihollisille suuren vahingon.

[8:7] Mutta enimmästi teki hän ne yöllä, että hänen töistänsä leviältä puhuttiin.

[8:8] Mutta kuin Philippus näki, että hän enemmin ja enemmin väkevämmäksi tuli, ja että hän niin menestyi, kirjoitti hän Ptolomeuksen, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö, apua anoin kuninkaalle hyväksi.

[8:9] Silloin lähetti Ptolomeus parhaan ystävänsä, Nikanorin Patroklin pojan, kahdellakymmenellä tuhannella miehellä Juudalaisia peräti hävittämään, ja antoi hänelle päämiehen kanssansa, Gorgiaan nimeltä, joka hyvin harjaantunut sotamies oli.

[8:10] Mutta Nikanor ajatteli, että hän vangitnista Juudalaisista sen rahan tahtoi saada, jonka kuninkaan vuosi vuodelta piti antaman Roomalaisille, nimittäin kaksituhatta leiviskää.

[8:11] Sentähden lähetti hän kohta sinne ja tänne kaupunkeihin meren tykö, ja antoi kuuluttaa, kuinka hän Juudalaisia myydä tahtoi, yhdeksänkymmentä yhteen leiviskään; sillä ei hän luullut rangaistusta Jumalalta niin läsnä olevan.

[8:12] Kuin Juudas kuuli siitä joukosta, joka Nikanorilla oli, sanoi hän Juudalaisille, jotka hänen tykönänsä olivat, että sotajoukko tuleva oli.

[8:13] Jotka pelkurit olivat, ja ei ollut sitä uskallusta Jumalan tykö, että hän rankaiseva oli, ne juoksivat sieltä ja pakenivat.

[8:14] Mutta ne muut myivät kaikki, mitä heillä oli, ja rukoilivat Herraa, että hän pelastais ne, jotka Nikanor myynyt oli, ennen kuin hän heidät vangiksi saanut oli..

[8:15] Ja vaikka ei hän sitä heidän tähtensä tekisi, että hän kuitenkin tekis sen liiton tähden, jonka hän heidän isäinsä kanssa tehnyt oli, ja kuuluisan suuren nimensä tähden, jonka jälkeen he nimitetyt ovat.

[8:16] Kuin nyt Makkabealainen väkensä oli koonnut, liki kuusituhatta miestä, neuvoi hän heitä ensisti, ettei he hämmästyisi vihollisia, eikä pelkäisi pakanain paljoutta, jotka heitä, vastoin oikeutta, vääryydellä vaivasivat, vaan varjelisivat itsensä miehullisesti,

[8:17] Ja muistaisivat sitä pilkkaa, jonka he pyhälle kaupungille tehneet olivat, ja kuinka he kaupungin häväisseet ja vaivanneet ja lain pois panneet olivat.

[8:18] He luottavat (sanoi hän) haarniskoihinsa, ja ovat täynnä uhkausta, mutta me luotamme meidän kaikkivaltiaan Jumalamme päälle, joka taitaa ei ainoasti yhdessä silmänräpäyksessä niitä, jotka nyt tulevat meitä vastaan, mutta myös koko maailman ylösalaisin kukistaa.

[8:19] Hän luetteli myös heille kaikki historiat, kuinka Jumala niin usein armollisesti heidän isiänsä auttanut oli; kuinka Sennaheribin alla sata viisiyhdeksättäkymmentä tuhatta miestä yhtenä yönä lyötiin maahan;

[8:20] Kuinka siinä tappeluksessa Babelissa oli käynyt Galatalaisia vastaan, koska he kaikki suureen tuskaan joutuneet olivat, kahdeksantuhatta Juudalaista ja neljätuhatta Makedonialaista, kuinka Makedonialaiset pelvosta alallansa olivat, ja ne kahdeksantuhatta Juudalaista, ainoasti Jumalan avulla, sata ja kaksikymmentä tuhatta miestä lyöneet ja suuren tavaran sen kautta saaneet olivat.

[8:21] Kuin hän tämänkaltaisilla sanoilla heidän sydäntänsä rohkaissut oli, että he lain ja isänsä maan edestä mielellänsä kuolisivat.

[8:22] Teki hän neljä joukkoa, ja asetti veljensä ensimäiseksi rintasotaan, että he sen johdattaisivat, nimittäin Simonin, Josephin ja Jonatanin, ja antoi kullekin viisitoistakymmentä sataa miestä.

[8:23] Sitte antoi hän Eleatsarin pyhää kirjaa lukea, ja antoi heille merkin, että heitä Jumala auttava oli, ja meni niin muiden edellä sotaan ja otti yhteen Nikanorin kanssa.

[8:24] Mutta kaikkivaltias Jumala autti heitä, että he koko joukon pakoon löivät, ja haavoittivat monta, ja tappoivat liki yhdeksäntuhatta,

[8:25] Ja ajoivat niitä takaa, jotka Juudalaisia ostamaan tulleet olivat, ja ottivat heidän rahansa.

[8:26] Kuitenkin heidän täytyi palata; sillä se oli sabbatin ehtoo, se oli syy, että he lakkasivat heitä ajamasta takaa.

[8:27] Sitte he ottivat saaliin, ja ottivat haarniskat ja sota-aseet ja pitivät sabbatin, ja ylistivät ja kiittivät Jumalaa, joka heidät sinä päivänä peiastanut oli, ja jälleen ruvennut armonsa heille osoittamaan.

[8:28] Sabbatin päivän jälkeen jakoivat he saaliin vaivaisille, leskille ja orvoille, ja liian pitivät he itsellensä ja lapsillensa.

[8:29] Ja he pitivät yhteiset rukoukset, että laupias Jumala vihansa peräti heistä kääntäis pois.

[8:30] Sitte tappelivat he usein Timoteuksen ja Bakkideksen kanssa, ja löivät enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta miestä, ja voittivat linnat, jakoivat saaliin tasan välillänsä, ja maan kulkiain, orpoin, leskein ja vanhain välillä.

[8:31] Ja kuin he saaliin ottaneet olivat, veivät he sota-aseet linnoihin, ja veivät suuren saaliin Jerusalemiin,

[8:32] Ja tappoivat yhden päämiehen Timoteuksen puolelta, jumalattoman miehen, joka Juudalaisia sangen kovin vaivannut oli.



LUKU 9
Antiokuksen kauhistavaisesta kuolemasta.
[9:1] Juuri siihen aikaan täytyi Antiokuksen Persiasta häpiällä mennä pois.

[9:2] Sillä kuin hän Persepoliin mennyt oli, ja oli siellä ruvennut kirkkoa ryöstämään ja kaupunkia voittamaan, nousivat sen asuvaiset ylös, ja varjelivat itsensä, ja ajoivat Antiokuksen takaperin, että hänen häpiällä täytyi mennä pois.

[9:3] Kuin hän Ekbatanassa oli, sai hän kuulla, kuinka Nikanorin ja Timoteuksen käynyt oli.

[9:4] Niin hän julmistui ja aikoi Juudalaisille sen häpiän kostaa, ja vaelsi päivät ja yöt, että hän pian olis sinne joutunut; sillä Jumalan viha vaati häntä, sillä hän oli niin ylpiästi puhunut, että niin pian kuin hän Jerusalemiin tulis, hän tahtois kaupungista kuolleiden haudan tehdä.

[9:5] Sen tähden rankaisi hänen kaikkivaltias Herra, Israelin Jumala, salaisella rangaistuksella, jota ei kenkään parantaa taitanut. Sillä niin pian kuin hän sen puhunut oli, tuli hänelle senkaltainen vatsatauti ja niin suuri kipu suoliinsa, ettei häntä auttaa taidettu.

[9:6] Ja tosin hänelle tapahtui juuri oikein, että hän muita moninaisilla ja ennen kuulumattomilla piinoilla vaivannut oli.

[9:7] Ei hän kuitenkaan luopunut ylpeydestänsä, vaan tuli kiukkuisemmaksi, ja paloi pahuudesta Juudalaisia vastaan, ja kiiruhti. ja ajaissansa putosi hän vaunuista niin kovin, että kaikki hänen jäsenensä kipiät olivat.

[9:8] Silloin täytyi hänen (joka ennen suuresta ylpeydestä luuli taitavansa meren aallot hallita ja vuoret toinen toisensa päälle panna) antaa yhdestä ainoasta lankeemisesta hänensä kannettaa paarein päällä, että jokainen ilmeisesti näki hänessä Jumalan voiman.

[9:9] Kasvoivat myös madot siitä kirotusta ruumiista, ja hänen lihansa mätäni suurella kivulla, että koko kappaleet hänen ruumiistansa putosivat, ja haisi niin pahoin, ettei kenkään sitä kärsiä voinut.

[9:10] Ja joka ennen ajatteli taivaan liikuttavansa, sitä ei kenkään kantaa taitanut sen kärsimättömän hajun tähden.

[9:11] Silloin hänen täytyi ylpeydestänsä lakata ja tuta, että häneen Jumala niin ruvennut oli, ja kipu aina eneni.

[9:12] Ja kuin hän itse viimeiseltä, sitä hajua ei enään kärsiä voinut, niin hän sanoi: se on oikein, että ihminen Jumalan edessä nöyryyttää itsensä, ja ettei kuolevainen ihminen niin röyhkeä olisi, että hän itsensä luulis Jumalan kaltaiseksi.

[9:13] Ja se pahanilkinen rupesi rukoilemaan Herraa, joka ei silleen tahtonut armahtaa hänen päällensä.

[9:14] Ja lupasi pyhän kaupungin vapaaksi tehdä, jonka hän ennen hävittää aikoi ja kuolleiden haudaksi tehdä.

[9:15] Ja Juudalaiset, joita ei hän ennen kelvolliseksi lukenut haudattaa, vaan linnuille ja pedoille syödä antaa, ne hän tahtoi vapaaksi tehdä niinkuin Atenankin asuvaiset.

[9:16] Ja pyhän templin, jonka hän ennen ryöstänyt oli, tahtoi hän kaikkinaiselia kaunistukselia kaunistaa jälleen, ja paljoa enempi pyhiä kaluja sinne antaa kuin siellä ennen ollut oli; ja mitä vuosi vuodelta uhriin menemän piti, sen tahtoi hän omastansa antaa.

[9:17] Niin myös itse tahtoi Juudalaiseksi tulla, ja joka paikassa Jumalan voimaa kiittää ja julistaa.

[9:18] Mutta että tauti ei tahtonut luopua hänestä, sillä Jumalan vanhurskas viha oli tullut raskaasti hänen päällensä, epäili hän hengestänsä, ja kirjoitti tämän nöyrän kirjan Juudalaisten tykö, joka seuraa:

[9:19] Antiokus kuningas ja ruhtinas taritsee jumalisille Juudalaisille tervehdystänsä!

[9:20] Jos te lapsinenne raittiina ja terveinä olette, ja teidän käy hyvin, siitä minä kiitän Jumalaa.

[9:21] Vaan minä olen sangen kovin klpiä. Että minä mielelläni tahtoisin yhteisen rauhan pitää, niinkuin tarve myös vaatii; sitte kuin minä Persian tiellä kipiäksi tulin, olen minä armollisesti ajatellut teidän uskollisuutenne ja ystävyytenne päälle;

[9:22] Ehkä minä toivon itseni paranevan.

[9:23] Ja niinkuin minun isäni, kuin hän ylimmäisiin maakuntiin meni, teki kuninkaan peräänsä,

[9:24] Että tiedettämän piti, (jos jotakin olis tapahtunut, eli muutoin riita noussut) kuka olis herra ollut, ja ettei valtakunta olis hajoitettu;

[9:25] Niin myös minä, että minä näen, kuinka ympäriasuvaiset päämiehet minun valtakuntaani himoitsevat, jos minun pahoin kävis, olen minun poikani Antiokuksen kuninkaaksi tehnyt, jonka minä usein teille kuuluttanut olen, kuin minä ylimmäisiin maakuntiin vaelsin, sen minä myös nyt teille kuulutan.

[9:26] Sen tähden minä neuvon ja rukoilen teitä kaikkein hyväin töiden tähden, joita minä kaikille yhteisesti ja erinomaisesti itsekullekin osoittanut olen, että te minulle ja minun pojalleni tästälähin ystävälliset ja uskolliset olisitte.

[9:27] Sillä minä toivon hänen ystävällisen ja armollisen teille olevan, ja minun tapaani seuraavan.

[9:28] Niin kuoli murhaaja ja Jumalan pilkkaaja Antiokus suuressa kivussa, niinkuin hän muille tehnyt oli, muukalaisella maalla ja korvessa, surkialla kuolemalla.

[9:29] Ja Philippus, joka hänen kanssansa kasvatettu oli, saatti hänen maahan, ja että hän Antiokuksen poikaa pelkäsi, pakeni hän Egyptiin kuningas Ptolomeus Philometorin tykö.


LUKU 10
Monikahdoista Juudaan voitoista.
[10:1] Niin antoi Jumala Makkabealaiselle ja hänen joukollensa rohkeuden, että he templin ja kaupungin voittivat jälleen,

[10:2] Ja kukistivat ne muut alttarit ja kirkot, jotka pakanat sinne ja tänne kaduille rakentaneet olivat.

[10:3] Ja sittekuin he templin puhdistaneet olivat, tekivät he toisen alttarin, ja ottivat limpsiötä ja iskivät valkian, ja uhrasivat taas, joka ei kahdessa ajastajassa ja kuudessa kuukaudessa tapahtunut ollut, ja uhrasivat suitsutusta, ja sytyttivät lamput, ja panivat näkyleivät edes.

[10:4] Kuin nämät kaikki tapahtuneet olivat, lankesivat he kasvoillensa maahan Herran eteen, ja rukoilivat, ettei hän heitä enää senkaltaiseen tuskaan tulla antaisi; vaan jos he enempi olivat syntiä tekevät häntä vastaan, että hän itse heitä armollisesti rankaisis, eikä antais heitä Jumalan pilkkaajain ja julmain pakanain käsiin.

[10:5] Ja Jumala laitti sen niin, että sinä päivänä templi puhdistettiin, jona pakanat sen saastuttaneet olivat, viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuusta.

[10:6] Ja he pitivät ilolla kahdeksan päivää pyhää, niinkuin lehtimajan juhlaa, ja ajattelivat sitä, kuin he ennen vähää aikaa lehtimajan juhlansa korvessa ja luolissa, niinkuin metsän pedot, pitäneet olivat.

[10:7] Ja kantoivat kukkasia ja viheriäisiä oksia ja palmuja, ja kiittivät Jumalaa, joka heille voiton antanut oli hänen templiänsä puhdistaa.

[10:8] He antoivat myös käskyn kaikille Juudalaisille, että se päivä vuosi vuodelta pyhitettäisiin.

[10:9] Ja näin on Antiokus Epiphaneksesta loppu.

[10:10] Nyt seuraa Antiokus Eupatorista, jumalattoman Antiokuksen pojasta, mitä sotaa hänen ajallansa alati ollut on.

[10:11] Kuin Eupator kuninkaaksi tuli, pani hän Lysiaan, joka ennen päämies Phenikiassa ja Koilosyriassa oli, ylimmäiseksi ruhtinaaksi.

[10:12] Mutta Ptolomeus Makron, joka mielellänsä Juudalaiset olis oikeudella varjellut, että he siihen asti niin paljon väkivaltaa ja vääryyttä kärsineet olivat, ahkeroitsi siitä, että heidän piti saaman rauhassa olla.

[10:13] Sentähden kantoivat hänen ystävänsä hänen päällensä Eupatorin edessä, ja kutsuivat hänen julkisesti pettäjäksi, että hän Kyprin luodon, jonka Philometor hänen haltuunsa antoi, Antiokus Epiphanekselle antanut oli; ja niin täytyi hänen halvimmassa virassa olla. Ja hän murehti niin kovin, että hän itsensä myrkyllä surmasi.

[10:14] Kuin Gorgias näiden paikkain päämieheksi tuli, otti hän sotaväkeä, Ja asetti itsensä erinomaisesti Juudalaisia vastaan.

[10:15] Sitä myös rupesivat Edomealaiset tekemään, kussa he voivat, ajoivat Juudalaiset pois linnoista ja soveliaista kylistä, ja ottivat tykönsä luopuneet Juudalaiset, jotka olivat ajetut pois Jerusalemista.

[10:16] Silloin tuli kokoon Makkabealainen ja hänen joukkonsa ja rukoilivat, että Jumala heitä auttais,

[10:17] Ja karkasivat Edomealaisten päälle vahvoihin kaupunkeihin, ja ottivat heidät väkivallalla, surmasivat kaikki, mitä muurin päällä heitä vastassa oli, ja mitä he muutoin käsittivät, kahteenkymmeneen tuhanteen asti.

[10:18] Mutta heiltä pääsi kahteen vahvaan torniin yhdeksän tuhatta, jotka itsensä olivat varustaneet päällekarkausta vastaan.

[10:19] Silloin asetti Makkabealainen Simonin, Josephin ja Zakeuksen, ja antoi heille niin paljon väkeä, että he väkevät kyllä olivat karkaamaan päälle; mutta itse meni hän edemmä muiden kaupunkien eteen.

[10:20] Mutta Simonin joukko antoi itsensä vietellä rahalla niiltä, jotka tornissa olivat, ja ottivat viisineljättäkymmentä tuhatta kultapenninkiä niiltä, ja päästivät heidät sieltä.

[10:21] Kun Makkabealainen sen tietää sai, kutsui hän kokoon päämiehet, ja kantoi heidän päällensä, että he veljensä olivat rahaan myyneet, ja vihamiehet sieltä päästäneet pois,

[10:22] Ja antoi tappaa heidät niinkuin pettäjät, ja karkasi kohta niiden kahden tornin päälle.

[10:23] Ja hänelle menestyi, ja surmasi niissä kahdessa linnassa enempi kuin kaksikymmentä tuhatta miestä.

[10:24] Mutta Timoteus, jonka Juudalaiset ennen lyöneet olivat, valmisti itsensä paljolla muukalaisella väellä, ja kokosi suuren joukon hevosmiehiä Asiasta, ja tuli sillä ajatuksella, että hän Juudalaiset peräti hävittäis.

[10:25] Ja kuin hän maalle tuli, rukoili Makkabealainen ja hänen joukkonsa Herraa, ja panivat tuhkaa päittensä päälle, ja pukivat säkit yllensä,

[10:26] Ja lankesivat maahan alttarin eteen, ja rukoilivat, että Jumala heille armollinen ja heidän vihollisillensa armotoin olis, ja asettais itsensä niitä vastaan, jotka itsensä asettavat häntä vastaan, niinkuin laissa kirjoitettu on.

[10:27] Kuin he nyt näin rukoilleet olivat, ottivat he aseensa, ja menivät hyvän matkan ulos, kaupungin eteen, siihenasti että he vihollisten tykö tulivat.

[10:28] Ja niin pian kuin aurinko nousi, tappelivat he, vaikka ei se yhtäläinen joukko ollut; sillä Juudalaisilla oli hyvä turva Jumalan tykö, (joka vahva voiton merkki on), ne toiset olivat alkaneet sodan ainoastansa sulasta koiruudesta ja ylpeydestä.

[10:29] Kuin sota kovimmallansa oli, näkyi vihollisille taivaasta viisi jaloa miestä hevosten päällä kultaisilla suitsilla, jotka kävivät Juudalaisten edellä;

[10:30] Ja kaksi olivat Makkabealaisen tykönä ja varjelivat hänen aseillansa, ettei häntä kenkään haavoittaa taitanut, ja ampuivat nuolia ja pitkäisen leimauksia vihollisten päälle, että he sekautuivat ja pakenivat.

[10:31] Ja lyötiin kaksikymmentä tuhatta ja viisisataa jalkaväestä, ja kuusisataa hevosmiestä.

[10:32] Mutta Timoteus pakeni Gatsaraan päin vahvaan kaupunkiin, joka Kereaksella päämiehellä oli.

[10:33] Niin piiritti Makkabealainen ja hänen joukkonsa sen neljäksi päiväksi.

[10:34] Mutta jotka kaupungissa olivat, luottivat sen päälle, että se niin korkialla oli, ja pilkkasivat ja häpäisivät ylen muodottomasti.

[10:35] Mutta viidentenä päivänä vihastui kaksikymmentä nuorta miestä sen pilkan tähden, ja juoksivat miehuullisesti, karaten muurin tykö, ja tappoivat tuimuudessa kaikki, mitä heidän vastaansa tuli.

[10:36] Niitä seurasivat muut ja astuivat muurin päälle, ja sytyttivät tornin, ja polttivat ne Jumalan pilkkaajat.

[10:37] Monikahdat hakkasivat portteja, että koko joukko pääsi sisälle, ja voittivat niin kaupungin, ja tappoivat Timoteuksen, joka itsensä kuoppaan lymyttänyt oli, ja hänen veljensä Kerean ja Apollophaneksen kanssa.

[10:38] Kuin he nämät toimittaneet olivat, ylistivät he Herraa kiitosvirrellä, joka Israelille niin suuren hyvän työn näyttänyt ja heille voiton antanut oli.



LUKU 11
Juudaan voitosta Lysiaa vastaan ja sen päälle seuraavaisesta rauhan teosta.
[11:1] Kuin Lysias, kuninkaan edustusmies ja lanko ja ylimmäinen neuvonantaja, nämät kaikki tietää sai, oli hänen mielensä sangen paha,

[11:2] Ja kokosi yhteen kahdeksankymmentä tuhatta miestä ja kaiken hevosmiesjonkon, ja meni Juudalaisia vastaan siinä luulossa, että hän pakanat kaupunkiin panis,

[11:3] Ja että hän templin nautitsis, voittaaksensa sillä rahaa, niinkuin muutkin pakanain kirkot, ja ylimmäisen papin virkaa vuosi vuodelta myydäksensä.

[11:4] Mutta ei hän ajatellut, että Jumala vielä väkevämpi on, vaan luotti suuren joukkonsa päälle, joka hänellä oli hevos- ja jalkaväestä, ja kahdeksankymmenen elephantin päälle.

[11:5] Kuin hän nyt Juudeaan tuli, sioitti hän itsensä yhden kaupungin eteen, Betsura nimeltä, joka Jerusalemista oli viiden vakomitan takana vuorella.

[11:6] Kuin Makkabealalnen ja ne, jotka hänen kanssansa olivat, sen kuulivat, että hän kaupungin piirittänyt oli, rukoilivat he ja kaikki joukko Herraa huokauksilla ja kyyneleillä, että hän yhden hyvän enkelin lähettäis, joka Israelia auttais.

[11:7] Ja Makkabealainen oli ensimäinen, joka itsensä varusti, ja neuvoi muita, että he hänen kanssansa koettelisivat ja veljiänsä auttaisivat.

[11:8] Ja menivät niin toinen toisensa kanssa ulos. Mutta niin pian kuin he ulos Jerusalemin eteen tulivat, näkyi heille yksi hevosinensa valkeissa vaatteissa ja kultaisissa haarniskoissa, joka meni heidän edellänsä.

[11:9] Niin he kiittivät laupiasta Jumalaa, ja olivat rohkiat lyömään vihollisiansa, vaikka he vielä julmimmat pedot olisivat olleet, ja olis rautainen muuri heidän edessänsä.

[11:10] Senkaltaisella sydämellä vaelsi koko joukko edeskäsin auttajansa kanssa, jonka heille laupias Jumala taivaasta lähettänyt oli,

[11:11] Ja karkasivat vihollisten päälle niinkuin jalopeurat, ja löivät heistä yksitoistakymmentä tuhatta jalkaväkeä ja kuusitoista kymmentä sataa hevosmiestä,

[11:12] Ja kaikki muut pakoon karkottivat, että enin osa, joka sieltä palasi haavoitettu oli. Ja Lysias itse myös häpiällisesti pakeni ja pääsi pois.

[11:13] Kuitenkin oli Lysias toimellinen mies. Kuin hän nyt sitä tappelusta, jonka hän kadottanut oli, itsellensä ajatteli, ja näki Juudalaiset voittamattomaksi, että heitä kaikkivaltias Jumala niin autti,

[11:14] Lähetti hän heidän tykönsä ja taritsi heille rauhan, ja lupasi myös kuninkaan saattaa heidän ystäväksensä.

[11:15] Se kelpasi Makkabealaiselle; sillä hän näki sen parhaaksi. Ja kuningas mielistyi siihen sovintoon, jonka Lysias Makkabealaisen ja Juudalaisten kanssa tehnyt oli.

[11:16] Ja kirja, jonka Lysias kirjoitti Juudalaisten tykö, oli näin: Lysias toivottaa Juudalaisille terveyttä!

[11:17] Johannes ja Absalom, teidän lähetyksenne, toivat yhden kirjan ja ovat rukoilleet sitä asiaa, jonka tähden he lähetetyt olivat.

[11:18] Mitä nyt kuninkaalle ilmoittamista on ollut, olen minä tehnyt, ja hän on kaikkiin, mitä tarpeellinen on, suostunut.

[11:19] Jos te nyt sananne ja lupauksenne pidätte, niin minä myös edespäin ahkeroitsen teidän parastanne katsoa.

[11:20] Ja joka kappaleesta erinänsä on teidän ja minun lähetykselläni käsky, teitä pitemmälti neuvoa. Tällänsä olkaat Jumalan huomassa!

[11:21] Annettu 148 vuonna, 24 päivänä Dioskorin kuuta.

[11:22] Kuninkaan kirja oli näin: Antiokus kuningas tervehtii veljeänsä Lysiasta!

[11:23] Että meidän isämme täältä erinnyt on ja jumalien sekaan tullut, ei ole meille mitään rakkaampaa kuin se että rauha meidän valtakunnassamme olis, että jokainen omaansa katsoa sais.

[11:24] Me kuulemme nyt, ettei Juudalaiset ole tahtoneet suostua jumalanpalveluksensa muutokseen pakanain tavalla, vaan tahtovat uskossansa pysyä ja anovat, että he siinä saisivat pysyä.

[11:25] Että me nyt sen hyväksi löydämme, että tämä kansa myös rauhassa eläisi ja alallansa olis, niin on meidän tahtomme, että heille heidän templinsä jälleen annettaan, ja he saavat olla hallituksessansa ja menoissansa, niinkuin heidän esi-isänsäkin olleet ovat.

[11:26] Sentähden tee sinä hyvin, ja lähetä muutamia heidän tykönsä, heidän kanssansa rauhaa tekemään, että koska he meidän tahtomme tietävät, surutoinna ovat ja töistänsä pelkäämättä pitävät vaarin.

[11:27] Kuninkaan kirja Juudalaisten tykö oli näin: Antiokus kuningas toivottaa Jnudalaisten hallitukselle ja kansalle terveyttä!

[11:28] Jos teidän kaikkein hyvin kävis, sen me mielellämme kuulisimme; meidän käy hyvin.

[11:29] Menelaus on meille ilmoittanut, että tahdotte vaeltaa meidän maallemme, ja teidän asianne meidän tykönämme toimittaa.

[11:30] Sen tähden kaikille niille Juudalaisille, jotka tämän ja kolmenkymmenen päivän välillä Huhtikuuta vaeltavat, pitää vapaa tie oleman, itsensä pitää ruassa ja muussa lakinsa jälkeen, niinkuin ennenkin.

[11:31] Ei myös kenellekään pidä mitään pahaa tapahtuman, sentähden mitä tähän asti meille tehty on.

[11:32] Todistukseksi olen minä Menelauksen teidän tykönne lähettänyt, teille leviämmältä tätä ilmoittamaan.

[11:33] Tällänsä olkaat Jumalan huomassa! 148 vuonna, 15 päivänä Huhtikuuta.

[11:34] Kirjoittivat myös Roomalalaiset Juudalaisten tykö, kuin seuraa: Kvintus Memmius ja Titus Manlius, Roomalaisten sanansaattajat, taritsevat Juudalaisille tervehdystänsä.

[11:35] Kaikkiin, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, teille myöten antanut on, suostumme me myös.

[11:36] Mutta että hänelle näkyy se hyväksi, muutamat asiat kuninkaan tykö antaa tulla, niin sovitelkaat keskenänne, ja lähettäkäät nopiasti joku meidän tykömme, että me yhdistäisimme itsemme toinen toisemme kanssa; sillä me menemme parhaallamme Antiokiaan.

[11:37] Sen tähden kiiruhtakaat, ja lähettäkäät monikahtoja, että me tietäisimme teidän mielenne. Tällänsä olkaat Jumalan huomassa! 148 vuonna, 15. päivänä Huhtikuuta.

LUKU 12
Laviammat Juudaan voitot vihollisia vastaan.
[12:1] Kuin tämä sovinto näin päätetty oli, meni Lysias kuninkaan tykö, vaan Juudalailset viljelivät peltoansa

[12:2] Mutta sen paikan päämiehet, Timoteus ja Apollonius, vapaasukuisen Apolloniuksen poika, ja Hieronymus ja Demophon, niin myös Nikanor, Kyprin päämies, ei antanut heille rauhaa eikä lepoa.

[12:3] Ja Jopen asuvaiset tekivät petollisen työn. Sillä he saattivat Juudalaiset, jotka heidän tykönänsä asuivat, siihen mieleen, että he vaimoinensa ja lapsinensa menivät niihin haaksiin, jotka he valmistaneet olivat, niinkuin he hyvät ystävät olisi olleet.

[12:4] Kuin Juudalaiset sen tekivät, mikä kaupungissa päätetty oli, eikä mitään vaaraa peljänneet, ja tulivat merelle, upottivat he heidät kaikki, kaksisataa ihmistä.

[12:5] Kuin Juudas kuuli, kuinka hirmuisesti hänen veljeinsä kanssa tehty oli, käski hän sotaväkensä ylös, ja avuksensa huusi Jumalaa, vanhurskasta tuomaria,

[12:6] Ja meni niitä vastaan, jotka hänen veljensä murhanneet olivat, ja sytytti yöllä sataman, ja poltti kaikki haahdet, ja mitä väkeä tulesta pääsi, ne tappoi hän miekalla.

[12:7] Mutta että kaupunki suljettu oli, meni hän pois sillä mielellä, että hän pian jälleen tulis ja kaiken kaupungin peräti hävittäis.

[12:8] Ilmoitettiin myös hänelle, kuinka myös Jamnian asuvaiset senkaltaista aikoivat Juudalaisille, jotka asuivat heidän tykönänsä.

[12:9] Sentähden karkasi hän myös yöllä heidän päällensä, ja poltti heidän satamansa, ja kaikki haahdet, että valkia Jerusalemiin näkyi, joiden väli kuitenkin kaksisataa ja neljäkymmentä vakomittaa oli.

[12:10] Sitte meni hän yhdeksän vakomittaa edes Timoteusta vastaan, niin karkasivat viisituhatta Arabialaista ja viisisataa hevosmiestä hänen päällensä, ja tappelivat hänen kanssansa, ja siinä oli suuri sota.

[12:11] Ja Juudas joukkoinensa sai Jumalan avulla voiton. Ja että Arabialaiset voitetut olivat, rukoilivat he Juudaalta rauhaa, ja lupasivat hänelle eläimiä ja myös muutoin häntä auttaa.

[12:12] Juudas ajatteli, niinkuin myös tosi oli, he taitaisivat hänelle tarpeelliset olla, ja lupasi heille rauhan. Ja kuin he sen toinen toisellensa luvanneet olivat, menivät he kotiansa jälleen.

[12:13] Hän tunkeutui myös yhteen kaupunkiin, joka silloilta varjeltu ja muurilla suljettu oli, kussa moninaista kansaa asui, ja kutsuttiin Kaspiksi.

[12:14] Vaan ne, jotka kaupungissa olivat, luottivat vahvain muureinsa päälle ja suuren ruokavaransa päälle, ja ei paljon Jundaasta eikä hänen väestänsä lukua pitäneet, ja he päälliseksi pilkkasivat heitä, ja häpäisivät ja pahasti kiroilivat.

[12:15] Niin huusi Juudas ja hänen joukkonsa kaiken maailman väkevän Herran tykö, joka Josuan aikana ilman kaikkia sota-aseita Jerihon kukistanut oli maahan,

[12:16] Ja juoksivat juuri vihaisesti muurin tykö, ja voittivat kaupungin, ja tappoivat määrättömän paljon ihmisiä, niin että se lampi, joka siinä tykönä oli, kahta vakomittaa leviä, näkyi niinkuin meri.

[12:17] Sitälikin menivät he edemmäksi seitsemän sataa ja viisikymmentä vakomittaa, ja tulivat Taran puoleen Juudalaisten tykö, jotka Tubeanilaisiksi kutsuttiin.

[12:18] Mutta ei he löytäneet Timoteusta; sillä hän oli sieltä paennut ja ei mitään toimittanut, vaan että hän yhden kylän vahvasti varustanut oli.

[12:19] Niin nousi kaksi päämiestä Makkabealaisen joukosta, nimittäin Dositeus ja Sosipater, ja tappoivat kaikki, jotka Timoteus varjelukseksi jättänyt oli, enempi kuin kymmenentuhatta miestä.

[12:20] Mutta Makkabealainen asetti väkensä, ja jakoi monikahtoihin joukkoihin, ja meni Timoteusta vastaan, jolla oli sata ja kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä ja viisitoistakymmentä sataa hevosmiestä.

[12:21] Kuin Timoteus ymmärsi, että Juudas tuli häntä vastaan, lähetti hän vaimot ja lapset, ja jotka ei sotaan kelvanneet, linnaan, Karnioon, joka soukalla vuorella oli, ettei sitä piirittää saatu.

[12:22] Mutta kuin hän ensimäisen Makkabealaisen joukon nähdä sai, tuli vihollisille pelko, että se heitä vastaan oli, ja itsensä näytti, joka kaikki näkee, ja rupesivat pakenemaan yksi sinne, toinen tänne, että he itsensä keskenänsä vahingoitsivat ja haavoittivat.

[12:23] Mutta Juudas meni perässä, ja löi ne jumalattomat, ja tappoi kolmekymmentä tuhatta.

[12:24] Ja Timoteus tuli Dositeuksen ja Sosipaterin käsiin, ja rukoili heitä hartaasti, ettei he häntä tappaisi; siliä hänellä oli paljo heidän isiänsä ja veljiänsä, joidenka myös täytyis kuolla, jos hän tapettaisiin.

[12:25] Kuin hän nyt luvannut oli määrättynä päivänä vahingoittamatta heidät jälleen antaa heille, päästivät he hänen veljeinsä tähden vallallensa.

[12:26] Sitte meni Makkabealainen Karniota ja Atargatiota päin, ja tappoi viisikolmattakymmentä tuhatta miestä.

[12:27] Tämän matkan ja tapon perästä meni Juudas vahvaa kaupunkia Ephronia vastaan, kussa Lysias ja muutoin paljo väkeä oli. Mutta ne nuoret miehet, jotka kaupungin edessä olivat, varjelivat itsensä urhoollisesti; sillä heillä oli nuolia ja sota-aseita kyllä.

[12:28] Niin he huusivat Herran tykö, joka voimallisesti vihollisen väkevyyden särkee, ja voittivat kaupungin, ja tappoivat viisikolmattakymmentä tuhatta ihmistä.

[12:29] Sitte menivät he sieltä Skytian kaupunkia vastaan, joka kuusisataa vakomittaa Jerusalemista on.

[12:30] Mutta että Juudalaiset, jotka Skytialaisten seassa asuivat, todistivat heistä, että he kaikkea ystävyyttä heille kovalla ajalla näyttäneet olivat, käyttivät he myös itsensä ystävällisesti heitä kohtaan,

[12:31] Ja kiittivät heitä sen edestä, ja neuvoivat heitä edespäinkin heidän kansaansa kohtaan niin hyväntahtoiset olemaan. Ja palasivat niin Jerusalemiin, ja tulivat helluntaina kotia.

[12:32] Mutta helluntain jälkeen menivät he Gorgiasta, Edomealaisten päämiestä vastaan.

[12:33] Se tuli heitä vastaan kolmella tuhannella jalkamielellä ja neljälläsadalla hevosmiehellä,

[12:34] Ja kuin tappelemaan ruvettiin, tuli siinä monikahtoja Juudalaisia pois.

[12:35] Ja Dositeus, väkevä hevosmies Bakenorin joukosta, sai Gorgiaan kiinni, ja piteli häntä hameesta, ja vei häntä väkivallalla, ja tahtoi hänen elävältä vangiksi ottaa. Mutta Trasian hevosmies ajoi hänen tykönsä, ja hakkasi häneltä käsivarren pois, niin että Gorgias pääsi Moresaan.

[12:36] Koska Gorgiaan joukko vielä itsiänsä varjeli, ja Juudalaiset jo väsyksissä olivat, huusi Juudas Herran tykö, että hän heitä auttais ja heidän puolestansa sotis.

[12:37] Ja hänen väkensä huusi Hebrean kielellä, ja rupesi veisaamaan suureen ääneen, ja karkasi Gorgiaan väen päälle tapaturmasti, ja ne kääntyivät pakoon.

[12:38] Ja Juudas meni väkinensä Odollamin kaupunkiin: ja että se vielä helluntaiviikko oli, puhdistivat he itsensä lain jälkeen, ja pitivät siellä sabbatia.

[12:39] Toisena päivänä tulivat he Juudaan tykö, kuolleitansa ottamaan, niinkuin tapa on, ja hautaamaan heitä isäinsä tykö.

[12:40] Kuin he niitä riisuivat, löysivät he kukin kuolleen paidan alta koristuksia Jamnian epäjumalista, jotka Juudalaisilta laissa kielletyt ovat. Niin se tuli jokaiselle ilmi, minkätähden nämät tapetut olivat.

[12:41] Silloin he kiittivät Jumalaa, vanhurskasta tuomaria, joka salatyön niin ilmi saattanut oli;

[12:42] Ja rukoilivat häntä, ettei hän tämän synnin tähden heitä kaikkia hävittäisi. Ja Juudas, se jalo sankari, neuvoi joukkoa lohdullisesti, että he edespäin synnistä itsensä varjelisivat, koska he silmillänsä näkivät nämät synteinsä tähden tapetuksi.

[12:43] Sitte käski hän heidän koota avun, kaksituhatta drakmaa hopiaa; ne hän lähetti Jerusalemiin rikosuhriksi, ja teki hyvin ja jalosti, että hän heitä ylösnousemisesta neuvoi.

[12:44] Sillä jos ei hän olisi toivonut ne ylösnousevan, niin olis turha ja hulluus ollut kuolleiden edestä rukoilla.

[12:45] Vaan että hän muisti, että jota oikiassa uskossa kuolevat, toivovat iloa ja autuutta, on se hyvä ja pyhä ajatus ollut.

[12:46] Sentähden on hän myös näiden kuolleiden edestä rukoillut, että heilie synnit anteeksi annettaisiin.


1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə