Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə21/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25

LUKU 4
Verisestä riidasta, joka ylimmäisen papin viran tähden Antiakuksen aikana tapahtui.
[4:1] Mutta Simon, joka tavaran ilmoittanut ja isänsä maan pettänyt oli, panetteli Oniaa, kuinka hän oli sen onnettomuuden matkaan saattanut, joka Heliodorukselle tapahtunut oli,

[4:2] Ja antoi hänelle syyn, että hän hankitsi herraksi maalle, joka kuitenkin kaupungille hyvää teki, ja kansallensa uskollisesti hyvää soi, ja lujasti piti Jumalan lain.

[4:3] Koska nyt viha ja vaino niin suuri oli, että Simonin joukko monikahtoja sentähden surmasi;

[4:4] Ja Onias näki, että paljo pahuutta siitä eripuraisuudesta tuleva oli, että Apollonius, alemmaisen Syrian päämies, niin kiukuitsi ja Simonin koiruutta vahvisti, meni hän kuninkaan tykö,

[4:5] Ei kantamaan kansansa päälle, vaan maakunnan ja kansan hyväksi.

[4:6] Sillä hän näki, että jollei kuningas siihen mitään tekis, niin ei olis mahdollinen pitkältä rauhaa pitää, eikä Simonin koiruutta estää.

[4:7] Mutta kuin Seleukus kuollut oli, ja hallitus Antiokus Epiphanekselle tuli, pyysi Jason, Onian veli, ylimmäiseksi papiksi,

[4:8] Ja lupasi kuninkaalle jos hän sen toimittais kolmesataa ja kuusikymmentä leiviskää hopiaa, ja muusta saaliistansa kahdeksankymmentä leiviskää;

[4:9] Ja päälliseksi lupasi hän myös muutoin hänelle kirjoituksella sata ja viisikymmentä leiviskää, jos hänen sallittaisiin harjoitushuoneita ja leikkihuoneita rakentaa, ja niitä Jerusalemiin Antiokuksen tavalla viedä.

[4:10] Kuin kuningas siihen mielistyi, ja Jason pappiuden sai, harjoitti hän kohta kansaansa pakanain tavoissa.

[4:11] Ja ne hyvät kunnialliset tavat, jotka vanhoilta kuninkailta asetetut olivat, pani hän peräti pois Johanneksen Eupolemin isän kautta, joka Roomiin lähetetty oli, Roomalaisten kanssa liittoa tekemään, ja hävitti vanhat kunnialliset lait, ja asetti toiset häpiälliset tavat siaan.

[4:12] Linnan alle rakensi hän harjoitushuoneet, ja sääsi, että väkevimmät nuoret miehet siellä itsiänsä harjoittelisivat.

[4:13] Ja pakanallinen meno sai niin vallan,

[4:14] Ettei papit enään uhrista eikä templistä lukua pitäneet, vaan juoksivat harjoitushuoneeseen ja katsoivat, kuinka pallia lyötiin ja muita koiran paria tehtiin,

[4:15] Ja hylkäsivät niin isäinsä tavat ja pitivät pakanalliset parempana.

[4:16] Heidän täytyi myös sen kyllä maksaa. Sillä Jumala lähetti heidän päällensä juuri ne, joidenka perässä he niitä harjoituksia tehdä tahtoivat, rankaisemaan heitä.

[4:17] Sillä ei Jumalan sanasta pidä leikkiä tehtämän, kyllä se viimein maksetaan.

[4:18] Kuin nyt suuri harjoitus Tyrossa pidettiin ja kuningas itse läsnä oli,

[4:19] Lähetti pahanilkinen Jason monikahtoja Antiokialaisia, niinkuin he olisivat olleet Jerusalemista, että he myös harjoituksia katselisivat, ja lähetti heidän myötänsä kolmesataa drakmaa, että siitä Herkulekselle uhrattaisiin. Mutta ne, joiden se käsketty oli, näkivät, ettei se sovelias ollut, eikä tahtoneet siihen panna, vaan johonkuhun muuhun.

[4:20] Sen tähden, vaikka hän Herkulekselle uhriksi lähettänyt oli, toimittivat he kuitenkin laivat sen edestä.

[4:21] Mutta että Ptolomeus Philometor, nuori Egyptin kuningas, ensimäiset herrainpäivänsä kirjoittanut oli, lähetti Antiokus Apolloniuksen, Menestein pojan, herrainpäivilie Egyptiin. Mutta koska hän ymmärsi, ettei häntä tahdottu esimieheksi, palasi hän takaperin ja ajatteli, kuinka hän valtakuntansa rauhassa pitäis,

[4:22] Ja tuli Joppeen ja sieltä Jerusalemiin, ja otettiin Jasonilta ja kaupungilta kunniallisesti vastaan, ja johdatettiin sisälle tulisoitoilla ja suurella ilolla; sitte vaelsi hän jälleen Phenikiaan.

[4:23] Mutta kolmen vuoden perästä lähetti Jason Menelauksen, ennennimitetyn Simonin veljen, kuninkaalle rahaa viemään ja hänelle monikahtoja tarpeellisia asioita muistuttamaan.

[4:24] Ja koska hän kuninkaan tykönä armoon tuli, liehakoitsi hän hänen edessänsä, ja saatti ylimmäisen papin viran itsellensä, ja antoi kuninkaalle kolmesataa leiviskää hopiaa enemmän kuin Jason,

[4:25] Ja tuli niin kuninkaan käskystä Jerusalemiin, ja teki, ei niinkuin ylimmäinen pappi, vaan niinkuin kiukkuinen ja tyly mies, ja niinkuin julma metsän peto.

[4:26] Näin Jason, joka oli sysännyt pois virasta hänen veljensä, toisen kautta jälleen tuli siitä sysätyksi pois, ja täytyi Ammonilaisten maalle paeta.

[4:27] Ja Menelans piti vallan, mutta koska ei hän sitä rahaa, jonka hän kuninkaalle luvannut oli, voinut antaa, kuin Sostratus linnan päämies häneltä sitä anoi,

[4:28] Niinkuin kuningas hänen käskenyt oli; antoi kuningas heidät molemmat kutsua eteensä.

[4:29] Ja Pani Menelauksen pois, ja pani hänen veljensä Lysimakuksen hänen siaansa, ja Sostratuksen hän pani Kypriin päämieheksi.

[4:30] Kuin se niin toimitettu oli, nostivat Tarsilaiset ja Ballottilaiset kapinan, että he kuninkaan jalkavaimoille annetut olivat.

[4:31] Niin kuningas valmisti itsensä kiiruusti kapinaa asettamaan, ja jätti siaansa päämiehen Andronikuksen linnan isännäksi.

[4:32] Kuin Menelaus sen tietää sai, ajatteli hän tilan olevan vanhaan virkaansa päästäksensä, ja varasti monikahtoja kultakaluja kirkosta, ja antoi Andronikukselle ja monikahtoja myi Tyroon ja muihin ympäri olevaisiin kaupunkeihin.

[4:33] Kuin Onia sen kuuli, meni hän yhteen rauhalliseen paikkaan Daphneen, joka Antiokian edessä on, ja nuhteli häntä.

[4:34] Mutta Menelaus tuli Andronikuksen tykö yksin, ja neuvoi häntä ottamaan Oniaa kiinni.

[4:35] Hän teki niin, ja meni hänen tykönsä ja puhui hänen kanssansa petollisesti, antoi hänelle myös kätensä ja valan, että hän olis saanut pois hänen vapaasta paikastansa; sillä hän tiesi, ettei Onia mitään hyvää häneltä toivonut. Ja kuin hän niin makeilla sanoilla vietellyt oli, pisti hän hänen kuoliaaksi, vastoin kaikkea lakia. Se ei ainoasti ollut Juudalaisten mielestä paha, mutta oli myös mielikarvaus monelle pakanoista, että hän hurskaan miehen niin petollisesti surmannut oli.

[4:36] Kuin nyt kuningas Kilikiassa kaikki toimittanut oli ja jälleen kotia vaelsi, juoksivat Juudalaiset joka kaupungissa hänen tykönänsä, ja monikahdat pakanoista, ja valittivat hänen edessänsä että Onia viatoinna murhattu oli.

[4:37] Ja Antiokus murehti sydämestänsä, ja surkutteli, että hurskas, kunniallinen mies oli niin surkiasti pois tullut,

[4:38] Ja julmistui Andronikuksen päälle, ja antoi purpuravaatteen ja muut kaunistukset hänen yltänsä riisua pois, ja hänen vietää kaiken kaupungin lävitse, ja viimein mestata siinä paikassa, kussa hän Onian pistänyt oli. Niin on hänen Jumala jälleen ansionsa jälkeen rangaissut.

[4:39] Mutta kuin Lysimakus veljensä Menelauksen neuvosta paljon templistä varastanut oli, ja se oli kansan seassa ilmi tullut, kokosi kansa itsensä Lysimakusta vastaan, kuin kultaiset kalut jo olivat tulleet pois.

[4:40] Kuin kansa itsensä koonnut ja sangen vihoissansa oli, valmisti Lysimakus kolmetuhatta miestä, tahtoi itsensä väkivallalla varjella ja pani heidän päällensä yhden vanhan, kavalan päämiehen.

[4:41] Kuin kaupungin asuvaiset sen näkivät, ottivat monikahdat kiviä, monikahdat vahvat korennot, monikahdat heittivät tuhkaa silmille,

[4:42] Että niin monta heistä haavoitettiin, ja monikahdat peräti maahan lyötiin, muut kaikki juoksivat sieltä pois ja ottivat kirkon ryöstäjän kiinni tavara-arkun tykönä.

[4:43] Sitte ottivat he hänen oikeuden eteen.

[4:44] Ja että kuningas Tyroon päin tullut oli, antoivat kolme vanhimmilta lähetetyt asian tulla hänen eteensä, että hän siitä tuomitsis.

[4:45] Kuin Menelaus voitettiin, lupasi hän Ptolomeukselle paljon rahaa, jos hän hänen kuninkaan tykönä vallallensa rukoilis.

[4:46] Niin meni Ptolomeus yksinänsä kuninkaan tykö hänen saliinsa, jossa hän itsiänsä vilvoitteli, ja vietteli kuninkaan,

[4:47] Että hän Menelauksen, joka kaikkea pahuutta matkaan saattanut oli, valallensa päästi, ja ne köyhät kuolemaan tuomitsi, jotka kuitenkin Tattarienkin tykönä viattomaksi löydetty ja tunnetut olisivat.

[4:48] Niin surmattiin viattomasti ne, jotka kansan ja templin asioita uskollisesti toimittaneet olivat.

[4:49] Siitä oli monikahtain mieli Tyrossa paha, ja saattoivat heidät kunniallisesti maahan.

[4:50] Mutta Menelaus pysyi virassa monikahtain voimallisten avusta, joiden hänestä hyödytys oli, ja tuli päivä päivältä pahemmaksi, ja toimitti kaupungin asuville paljon pahaa.



LUKU 5
Antiokuksen julmuudesta Jerusalemia vastaan.
[5:1] Silloin meni Antiokus toisen kerran Egyptiin.

[5:2] Mutta koko kaupungissa nähtiin neljäkymmentä päivää järjestänsä ilmassa ratsasmiehet kultaisissa haarniskoissa, pitkäin keihästen kanssa sodassa,

[5:3] Ja nähtiin, kuinka he toinen: toisensa kanssa taistelivat ja kilvillä ja kelhäillä heitänsä varjelivat, ja kuinka he miekkansa vetivät toinen toisensa päälle ampuivat, ja kuinka ne kultaiset haarniskat kilisivät, ja kuinka heillä moninaiset haarniskat olivat.

[5:4] Silloin jokainen rukoili, ettei se mitään pahaa aavistaisi.

[5:5] Mutta valhehuuto nousi, kuinka Antiokus piti kuolleen. Silloin otti Jason tuhannen miestä tykönsä, ja karkasi äkisti kaupungin päälle. Ja kuin hän väkinensä muurin päälle noussut oli ja kaupungin voittanut, pakeni Menelaus linnaan.

[5:6] Mutta Jason tappoi kaupunkinsa asuvaiset surkiasti ja ei ajatellut, vaikka hänelle menestyi ystäviänsä vastaan, että se suuri onnettomuus oli, vaan ajatteli voittaneensa vihollisensa, kuin hän voitti oman kaupunkinsa asuvaiset.

[5:7] Ei kuitenkaan saanut hän valtakuntaa, vaan sai palkkansa, jonka hän ansainnutkin oli, ja pakeni häpiällä jälleen Amorilaisten maalle.

[5:8] Siellä viimein kannettiin hänen päällensä Aretaan, Arabian kuninkaan edessä, että hänen kaupungista paeta täytyi, eikä kussakaan rauhaa saanut. Ja jokainen häntä vihasi niinkuin sitä, joka laistansa luopui; ja jokainen häntä kiroili, niinkuin pettäjää ja oman isänsä maan vihamiestä, ja on niin Egyptiin ajettu.

[5:9] Ja niinkuin hän paljon väkeä isänsä maalta oli ajanut pois, niin hänen myös itse täytyi viheliäisyydessä kuolla Lakedemoniassa, kussa hän itsensä luuli turvissa olevan, että he keskenänsä ystävät olivat.

[5:10] Mutta niinkuin hän monta hautaamatta oli heittänyt pois, niin on hän myös kuollut, ettei kenkään häntä murehtinut, ja ei ole ainoasti niin onnetoin ollut, ettei hän omalle isänsä maalle haudatuksi tullut, mutta ei ole myös muuallakaan hautaa saanut.

[5:11] Kuin kuningas sen kuuli, ajatteli hän Juudean peräti hänestä luopuvan, Ja meni kiukussansa Egyptistä, ja otti Jerusalemin väkivallalla,

[5:12] Ja käski sotamiehet kuoliaaksi lyödä ilman armoa, jotka he löysivät kaduilta ja huoneista.

[5:13] Niin tapettiin yksi toisen kanssa, nuoret ja vanhat, miehet ja vaimot, lapset ja neitseet, niin myös lapset kehdossa,

[5:14] Niin että kolmena päivänä teloitettiin kahdeksankymmentä tuhatta, neljäkymmentä tuhatta vangiksi otettiin ja liki kahdeksankymmentä tuhatta myytiin.

[5:15] Mutta ei Antiokus näihin vielä tyytynyt, vaan sattui myös kaikkein pyhimpään siaan, mikä maan päällä on; ja Menelaus pettäjä vei hänen sinne.

[5:16] Silloin ryöväsi hän kirotuilla käsillänsä pyhät astiat, ja kaikki, mitä muut kuninkaat templiin antaneet olivat kaunistukseksi ja kunniaksi, ne tempasi hän syntisillä käsillänsä pois,

[5:17] Ja ylpeili suuresti, ja ei nähnyt, että Herra sen salli niille tapahtuvan, jotka kaupungissa olivat, heidän synteinsä tähden.

[5:18] Se oli syy, että Jumala pyhän paikan niin häpiällisesti toimitettaa antoi; muutoin olis Antiokukselle niin tapahtunut kuin Heliodoruksellekin, joka kuningas Seleukselta lähetettiin tavara-arkkua katsomaan, ja sentähden hyvin hosuttiin, että hänen täytyi ylpiästä aivoituksestansa lakata.

[5:19] Sillä ei Jumala ole kansaa valinnut paikan tähden, vaan paikan kansan tähden.

[5:20] Sentähden pyhä templi myös kärsi, kuin kansaa rangaistiin, niinkuin se myös kansan kanssa sitte hyvää nautitsi. Sillä niinkuin templi vihollisilta voitettiin, kuin Herra vihastui, niin on se tullut jälleen kunniaan ja toimeen, kuin Herra heille jälleen leppyi.

[5:21] Mutta luku kailkista, mitä Antiokus templistä ottanut oli, on kahdeksan toistakymmentä sataa leiviskää hopiaa: ne hän otti myötänsä, ja meni kohta Antiokiaan senkaltaisella koreudella ja ylpeydella, että hän ajatteli maan tehdä purjehdittavaksi niinkuin meren, ja meren vaellettavaksi niinkuin maan.

[5:22] Ja jätti Jerusalemiin peräänsä muutamia virkamiehiä, häijyjä koiranparisia: Philippuksen Phrygiasta, joka vielä pahempi ja hullumpi oli kuin hänen isäntänsä,

[5:23] Garitsimiin Andronikuksen, ja molempain heidän kanssansa Menelauksen, joka vielä pahempi oli kuin kaikki muut vaivaamaan omaa kansaansa.

[5:24] Että Antiokns Juudalaisia niin peräti vihasi, lähetti hän heille häpeemättömän, pahanilkisen Apolloniuksen kahdellatuhannella kolmattakymmentä miehellä maalle, ja käski hänen kaikki kasvaneet miehet tappaa, mutta vaimot ja nuoren väen myydä.

[5:25] Kuin hän Jerusalemin eteen tuli, teeskeli hän itsensä rauhalliseksi sabbatin päivään asti, jona Juudalaiset pyhää pitävät: silloin käski hän väkensä nopiasti valmistaa itsensä.

[5:26] Kuin nyt jokainen juoksi katsomaan, mitä tapahtuman piti, antoi hän kaikki ne pistää lävitse, ja tuli niin koko joukon kanssa kaupunkiin, ja tappoi sangen paljon.

[5:27] Mutta Juudas Makkabealainen pakeni sieltä yhdeksän veljensä kanssa korpeen vuorelle. ja eli siellä kaikkein kanssa, jotka hänen tykönsä tulleet olivat, ruohoilla, ettei hän olisi saastainen pakanain seassa.

LUKU 6
Templin saastuttamisesta, niin myös Eleatsarin kuolemasta.
[6:1] Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi,

[6:2] Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui.

[6:3] Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa.

[6:4] Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhäss siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt.

[6:5] Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja,

[6:6] Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi;

[6:7] Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi.

[6:8] Oli myös Ptolomeuksen neuvosta käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä olivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan.

[6:9] Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus.

[6:10] Kaksi vaimoa tuotiin edes, että he poikansa ympärileikanneet olivat; niiden rintoihin sidottiin lapsukaiset, ja vietiin ympäri kaiken kaupungin, ja heitettiin viimein muurin ylitse.

[6:11] Muutamat olivat yöllä itsensä lymyttäneet luoliin, että he olisivat sabbatia pitäneet: ne, (kuin Philippus sen tietää sai), poltettiin; sillä ei he tahtoneet itsiänsä varjella, ettei he sabbatia rikkoneet olisit.

[6:12] Mutta minä neuvon lukiaa, ettei hän pahentuisi tästä surkeudesta, vaan muistais, ettei se rangaistus tapahtunut heille kadotukseksi, vaan meille karttamiseksi;

[6:13] Sillä se on suuri armo, kuin Jumala syntisiä estää, ettei heille aina menesty, ja on kohta heidän tykönänsä rankaisemassa.

[6:14] Sillä meidän Herra Jumala ei kärsi meitä niin kauvan kuin muita pakanoita, jotka hän antaa mennä siihen asti kuin he syntinsä mitan täyttäneet ovat, että hän heitä sitte rankaisis;

[6:15] Vaan estää meitä, ettemme aivan paljon tekisi, ja hän viimein meille kostais.

[6:16] Sentähden ei ikänä hän peräti meiltä armoansa ole ottanut pois; ja vähän meitä onnettomuudella kurittanut on, ei hän kuitenkaan kansaansa peräti hyljännyt ole.

[6:17] Tämän minä olen tässä neuvoksi sanoa tahtonut. Nyt me jälleen palajamme historiaan.

[6:18] Oli yksi erinomainen kirjanoppinut, Eleatsar, vanha ja kuitenkin kaunis mies; sen suun he väkivallalla avasivat, että hän söis sian lihaa.

[6:19] Mutta hän tahtoi ennen kunnialla kuolla kuin häpiällä elää, ja kärsi sen kärsivällisesti.

[6:20] Ja kuin hän vaivattavaksi vietiin, nuhteli hän niitä, jotka kiellettyä lihaa söivät tämän elämän tähden.

[6:21] Mutta ne, jotka asetetut olivat kansaa vaatimaan vastoin lakia sian lihaa syömään, että he niin kauvan hänen tunteneet olivat, ottivat he hänen yhteen paikkaan, ja sanoivat tahtovansa tuoda hänelle lihaa, jota hän syödä tohtis, vaan hän teeskelis, niinkuin se olis uhrattu sian liha, ja söis kuninkaan mielen nouteeksi,

[6:22] Että hän niin henkensä pitäis, ja nautitsis vanhaa ystävyyttä.

[6:23] Mutta hän ajatteli, kuinka se hänen vanhalle ijällensä ja harmaalle päällensä, niin myös hänen kunnialliselle elämällensä hamasta nuoruudesta, kuin myös Jumalan pyhälle laille sovelias oli, ja sanoi rohkiasti: lähettäkäät minua maan alle hautaan.

[6:24] Sillä se sopis pahoin minun vanhalle ijälleni, että minä niin teeskelisin, että nuoret ajattelisivat: Eleatsar, joka yhdeksänkymmenen ajastaikainen oli, on myös pakanaksi tullut;

[6:25] Ja he niin minun teeskelemiseni kautta vieteltäisiin, että minä itseni ihmisten edessä niin laittaisin, ja minun elämäni, niin piskuiseksi ajaksi kuin minulla vielä elämistä on, niin pelastaisin: se olis minulle ijankaikkinen häpiä.

[6:26] Ja mitä minun siitä olis, vaikka minä nyt ihmisten rangaistuksen välttäisin, koska en minä, Jumalan käsiä elävänä taikka kuolleena välttää taida?

[6:27] Sentähden tahdon minä nyt iloisesti kuolla, niinkuin minun, vanhan miehen, sopii,

[6:28] Ja nuorille jättää hyvän esimerkin minun jälkeeni, että he mielellänsä ja iloisesti kunniallisen ja pyhän lain tähden kuolisivat.

[6:29] Kuin hän nämät sanat puhunut oli, vietiin hän vaivattavaksi. Mutta ne, jotka häntä johdattivat ja ennen hänen ystävänsä olleet olivat, julmistuivat hänen päällensä niiden sanain tähden; sillä he luulivat hänen kiusalla sanoneen.

[6:30] Mutta kuin he häntä lyöneet olivat, että hänen jo kuoleman piti, huokasi hän ja sanoi: se Herra, jolta ei mitään salattu ole, tietää, että minä ne haavat ja suuren kivun, jotka minä minun ruumiissani kärsin, olisin kyllä välttää taitanut, jos minä tahtonut olisin, mutta sielun puolesta kärsin minä mielelläni Jumalan tähden.

[6:31] Ja niin hän täältä erkani ja kuolemallansa lohdullisen esimerkin jälkeensä jätti, ettei se ainoasti nuoria, vaan jokaista kunniallisuuteen neuvoman pitää.

LUKU 7
Seitsemän veljesten ja heidän äitinsä vahvuudesta kuollessansa lain tähden.
[7:1] Otettiin myös seitsemän veljestä äitinsä kanssa vangiksi, ja ruoskilla ja nauhoilla piestiin, ja vaadittiin

kuninkaalta sianlihaa syömään, joka heiltä laissa kielletty oli.

[7:2] Niin sanoi vanhin heistä: mitäs paljon kysyä tahdot, ja meiltä tietää? Me tahdomme ennen kuolla, kuin jotain tehdä meidän isäimme lakia vastoin.

[7:3] Silloin julmistui kuningas ja käski nopiasti panna pannut ja kattilat tulelle.

[7:4] Kuin se tehty oli, käski hän vanhimmalta leikata pois kielen, ja hakata pois kädet ja jalat, että muut veljet ja äidin näkemän piti.

[7:5] Kuin hän nyt näin raajarikoksi tehty oli, antoi hän hänen tuleen viedä ja pannussa paistaa. Ja kuin liekki joka paikasta pannuun löi, neuvoivat he toinen toistansa keskenänsä äitinsä kanssa, että he rohkiasti kuolisivat, ja sanoivat:

[7:6] Herra Jumala kyllä näkee oikeuden, ja on meille armollinen, niinkuin Moses virressänsä todistaa, ja on palvelioillensa armollinen.

[7:7] Kuin ensimäinen niin erinnyt oli, vietiin myös toinen sinne, että he koiruutensa hänelle näyttäisivät, ja vetivät häneltä nahan ja hiukset pois päästä, ja kysyivät häneltä, jos hän sian lihaa syödä tahtois, eli kaiken ruumiin kaikkein jäsentensä kanssa vaivattavaksi antaa?

[7:8] Hän vastasi kielellänsä ja sanoi: en minä sitä tee! Niin he ottivat hänen ja vaivasivat häntä niinkuin ensimäistäkin.

[7:9] Kuin hän viimeisessä hengen riutumassa oli, sanoi hän: sinä kirottu ihminen otat minulta tosin tämän ajallisen elämän, vaan kaiken maailman Herra herättää meidät, jotka hänen lakinsa tähden kuolemme, ijankaikkiseen elämään.

[7:10] Sitte ottivat he kolmannen, ja tekivät myös koiruuttansa hänelle. Ja kuin he häneltä sitä vaativat, lykkäsi hän kielensä rohkiasti ulos, ja ojensi kätensä, ja sanoi rohkiasti:

[7:11] Nämät jäsenet Jumala taivaasta on minulle antanut, sentähden annan minä ne mielelläni otettaa hänen lakinsa tähden; sillä minä toivon, että hän ne minulle antaa jälleen.

[7:12] Mutta kuningas ja hänen palveliansa ihmettelivät, että nuorukainen niin rohkia oli, eikä kipua mitään totellut.

[7:13] Kuiu tämä myös kuollut oli, piinasivat he myös neljättä, ja ruoskivat hänen:

[7:14] Mutta kuin hänen jo kuoleman piti, sanoi hän: se on suuri lohdutus, että me toivomme, kuin ihmiset meitä surmaavat, että Jumala meidän herättää jälleen: mutta et sinä herätetä elämään.

[7:15] Senjälkeen ottivat he viidennen, ja ruoskivat myös hänen. Se katsoi Antirykuksen päälle, ja sanoi hänelle:

[7:16] Sinä olet ihminen, ja sinun täytyy kuolla. Mutta ettäs maan päällä voimallinen olet, niin sinä teet, mitäs tahdot. Mutta et sinä sitä mahda ajatella, että Jumala meidät peräti hyljännyt on.

[7:17] Odota vähä aika, niin sinä saat ymmärtää, kuinka väkevä Jumala on, joka sinun ja sinun sukus rankaisee.

[7:18] Tämän perästä vietiin myös kuudes edes, joka myös sanoi, kuin hänen jo kuoleman piti: et sinä minua niin petä; sillä me olemme tämän piinan kyllä ansainneet siinä että me olemme tehneet syntiä meidän Jumalaamme vastaan ja hän tekee hirmuisesti meille.

[7:19] Mutta et sinä niin pääse, ettäs kiukuitset Jumalaa vastaan.

[7:20] Mutta se oli suuri ihme äidissä, ja on senkaltainen esimerkki kyllä mahdollinen hänestä kirjoitettaa; sillä hän näki kaikki seitsemän poikaansa yhtenä päivänä toinen toisensa perästä piinattavan, ja kärsi sen suurella kärsivällisyydellä, sen toivon tähden, joka hänellä oli Jumalan tykö.

[7:21] Siitä tuli hän niin rohkiaksi, että hän poikiansa yhtä toisen perään kielellänsä lohdutti, ja sai urhoollisen sydämen, ja sanoi heille:

[7:22] Minä olen teidän äitinne, ja olen teidät synnyttänyt, mutta henkeä ja elämää en ole minä teille antanut, enkä teidän jäseniänne niin tehnyt.

[7:23] Sen tähden se, joka maailman ja kaikki ihmiset luonut on, antaa teille hengen ja elämän jälleen, niinkuin te nyt hänen lakinsa tähden sen vaaraan ja alttiiksi annatte.

[7:24] Kuin Antonius sen kuuli, luuli hän äidin katsovan ylön häntä ja pilkkaavan kielellänsä, ja otti nuorimman pojan eteensä, joka vielä jäänyt oli, ja neuvoi häntä hyvillä sanoilla, ja puhui hänen kanssansa valalla vannoin, jos hän isänsä laista luopua tahtois, niin löytäis hän hänestä armollisen herran, joka tekis hänen rikkaaksi ja herraksi.

[7:25] Mutta kuin ei se tahtonut antaa vietellä itsiänsä, antoi kuningas äidin eteensä tulla, ja neuvoi häntä poikaansa niin neuvomaan, että hän hengissä pysyis.

[7:26] Kuin hän häntä monilla sanoilla rukoillut oli, lupasi hän sen tehdä.

[7:27] Mutta hän pilkkasi ainoasti tyrannia; sillä hän meni poikansa tykö, ja puhui salaa kielellänsä hänen kanssansa ja sanoi: sinä, minun rakas lapseni, jota minä yhdeksän kuukautta sydämeni alla kantanut olen, ja kolme ajastaikaa imettänyt olen, ja suurella vaivalla kasvattanut, armahda siis minun päälleni!

[7:28] Katso taivasta ja maata ja kaikkia mitä niissä on: nämät kaikki on Jumala tyhjästä tehnyt, ja me ihmiset olemme myös niin tehdyt.

[7:29] Sen tähden älä pelkää murhaajaa, vaan kuole mielelläs, niinkuin veljeskin, että armollinen Jumala veljeis kanssa tekis sinun eläväksi jälleen, ja antais minulle jälleen.

[7:30] Kuin Äiti vielä poikansa kanssa näin puhui, sanoi nuorukainen: mitä te odotatte? Älkäät sitä ajatelko, että minä tyrannille tässä kuuliainen olen, vaan minä tahdon lain pitää, joka meidän isillemme Moseksen kautta annettu on.

[7:31] Mutta sinä, joka Juudalaisille kaikkea pahaa teet, et pääse niin Herralta meidän Jumalaltamme.

[7:32] Me kärsimme meidän synteimme tähden, se on tosi.

[7:33] Ja vaikka elävä Jumala hetken aikaa meidän päällemme vihainen on, ja meitä rankaisee ja kurittaa, niin kuitenkin hän palvelioillensa armollinen on.

[7:34] Mutta sinä jumalatoin, kirottu ihminen! älä vallastas paljon ylpeile, ja älä luota turhan toivon päälle, ettäs Jumalan lapsia vainoot.

[7:35] Sillä et sinä ole vielä kaikkivaltiaan Jumalan tuomioita, joka kaikki näkee, välttänyt.

[7:36] Minun veljeni, jotka vähän aikaa itsiänsä piinattaa antoivat, he odottavat nyt ijankalkkista elämää Jumalan lupauksen jälkeen, mutta sinun pitää Jumalan tuomion jälkeen rangaistuksi tuleman, niinkuin sinä ylpeydelläs ansainnut olet.

[7:37] Minä tahdon ruumiini ja henkeni minun isäini lain tähden antaa niinkuin veljenikin, ja Jumalan tykö huutaa, että hän pian kansallensa armollinen olis; mutta sinun täytyy vielä tunnustaa suuren piinan ja vaivan kautta, että hän ainoasti oikia Jumala on.

[7:38] Mutta Jumalan viha minussa ja minun veljissäni lakkaa, joka oikiasta syystä on tullut koko meidän kansamme päälle.

[7:39] Kuin kuningas sen kuuli, tuli hän hulluksi ja kiukkuun, ja antoi häntä vielä kovemmin piinata kuin muita, sillä se oli hänelle ylönkatse, että he vielä häntä pilkkasivat.

[7:40] Niin myös tämä kauniisti kuoli, ja on kaiken turvansa pannut Jumalan päälle.

[7:41] Viimeiseltä myös äiti mestattiin.

[7:42] Niin paljon olkoon kyllä pakanallisista uhreista ja hirmuisesta piinasta.

1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə