Biblia 1776  Vanhan testamentin apokryfikirjat




Yüklə 1.2 Mb.
səhifə20/25
tarix25.04.2016
ölçüsü1.2 Mb.
1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25

LUKU 15
Kuinka erinkaltaisesti Antiokus ja Roomalaiset Juudalaisia kohtaavat.
[15:1] Ja kuningas Antiokus Demetriuksen poika kirjoitti luodoista Simonin ja Juudan kansan tykö näin:

[15:2] Kuningas Antiokus toivottaa Simonille, ylimmäiselle papille, ja Juudan kansalle terveyttä!

[15:3] Että muutamat kapinan nostajat ovat ottaneet minulta pois minun perintövaltakuntani,

[15:4] Niin minä tahdon sen jälleen alleni ottaa, ja antaa sen olikian perillisten alle tulla: ja sentähden olen minä muukalaista sotaväkeä ottanut ja haaksia teettänyt, ja tahdon valtakuntaani käydä, että minä kapinan nostajat rankaisisin, jotka minun valtakunnassani paljon vahinkoa tehneet ovat ja monta kaupunkia hävittäneet.

[15:5] Sentähden minä annan sinulle kaikki ne, mitä kuninkaat ennen sinulle antaneet ovat,

[15:6] Ja annan sinulle voiman rahaa lyödä omassa maakunnassas.

[15:7] Ja Jerusalem ja pyhä saa vapaa olla. Sinun omas pitää myös oleman kaikki ne linnat, jotkas rakentanut olet, ja kaikki, mitäs tähän asti pitänyt olet, ja kaikki ne sota-aseet, jotka sinä tehnyt olet.

[15:8] Ja annan sinulle vapauden kaikista niistä, mitkä kuninkaalle tehtämän pitäis, ja muutoin kuninkaan omat ovat, tästä ajasta ruveten, niin ijäksi päiväksi.

[15:9] Ja kuin me valtakuntamme jälleen saamme, niin me tahdomme sinulle, ja sinun kansalles ja templille vielä suuremman kunnian tehdä, niin että teidän pitää kaikessa valtakunnassa kuuluisat oleman.

[15:10] Neljäntenä vuotena kahdeksattakymmentä toista sataa tuli Antiokus jälleen perintövaltakuntaansa, ja kaikki sotaväki hylkäsi Tryphonin, ja meni hänen tykönsä, ja sangen harvat jäivät Tryphonin puolelle.

[15:11] Kuin kuningas Antiokus meni hänen jälkeensä, pakeni hän Doraan, joka on meren tykönä.

[15:12] Sillä hän näki olevansa vaarassa, että sotaväki hänen jätti.

[15:13] Mutta Antiokus meni hänen jälkeensä Doraan sadalla ja kahdellakymmenellä tuhannella jalkamiehellä ja kahdeksallatuhannella ratsasmiehellä;

[15:14] Ja piiritti kaupungin sekä maalta että vedeltä, niin ettei yksikään saanut siitä käydä ulos taikka sisälle.

[15:15] Siihen aikaan tuli Numenius Roomista ja muut, jotka hänen kanssansa lähetetyt olivat, ja toivat kirjoja kuningasten tykö ja maakuntiin, joissa oli kirjoitettu näin:

[15:16] Lukius, Roomin kaupungin haltia, toivottaa kuuingas Ptolomeukselle terveyttä!

[15:11] Simon, ylimmäinen pappi, ja Juudan kansa ovat lähettäneet asiansa ajajat meidän tykömme, uudistamaan ystävyyttä ja liittoa meidän välillämme.

[15:18] Ja ovat myös lähettäneet meille kultaisen kilven, joka painaa tuhannen leiviskää.

[15:19] Sentähden me kirjoitamme kuningasten ja muiden herrain tykö, ettei heidän Juudalaisia vastaan mitään tekemän pidä, eikä heidän kaupunkeihinsa ja maakuntiinsa menemän, eikä myös pidä heidän ketään auttaman sotimaan heitä vastaan.

[15:20] Sillä me olemme ottaneet heiltä sen kilven tykömme.

[15:21] Ja jos muutamia kovakorvaisia heidän maakunnastansa teidän tykönne on paenneet, ne teidän pitää lähettämän ylimmäisen papin Simonin tykö, että hän heitä lakinsa jälkeen sais rangaista.

[15:22] Näin olemme me myös kirjoittaneet kuningas Demetriuksen, Attaluksen, Aretan Ja Alsasen tykö,

[15:23] Ja kaikkiin maakuntiin, Ja Sampsasiin ja Spartalaisten tyikö, ja niiden tykö, jotka Delossa, Myndossa, Sikyonissa, Kariassa, Samossa, Pamphyliassa, Lysiassa, Halikarnassossa, Rodossa, Faselissa, Koossa, Sidonissa, Gortynassa, Knidossa, Kyprissä Ja Kyrenessä asuvat.

[15:24] Ja tämänkaltaisen kirjan me olemme lähettäneet ylimmäiselle papille Simonille ja Juudan kansalle.

[15:25] Silloin vei Antiokus vielä toisen sotaväen Doran alle, kovemmin sitä piirittämään, ja pani sodan rakennukset sen eteen, ja ahdisti kaupungin joka taholta ja sulki Tryphonin sinne, ettei hän saanut käydä ulos eikä sisälle.

[15:26] Ja Simon lähetti Antiokuksen avuksi kaksituhatta hyvää ja valittua miestä, ja paljon kultaa, ja hopiaa ja aseita.

[15:27] Mutta Antiokus ei ottanut niitä vastaan, eikä sitä pitänyt, mitä hän ennen luvannut oli vaan peräti kylmeni Simonia vastaan,

[15:28] Ja lähetti yhden ystävistänsä hänen tykönsä, nimeltä Atenobiuksen, häntä puhuttelemaan ja sanomaan: te olette Jopen, ja Gatsan ja Jerusalemin linnan omistaneet, jotka kaikki minun valtakuntaani tulevat;

[15:29] Ja olette maakunnan niiden ympäristöltä hävittäneet, ja suuren vahingon tehneet minun valtakunnassani, ja olette omistaneet minun perintömaani.

[15:30] Sentähden anon minä teiltä nämät kaupungit jällensä, jotka te olette ottaneet minulta pois, ja kaiken veron niistä kaupungeista, jotka teillä on paitsi Juudan maata.

[15:31] Mutta jos ette sitä tahdo tehdä, niin antakaat minulle niiden kaupunkein edestä viisisataa leiviskää hopiaa, ja sen vahingon ja veron edestä toiset viisisataa leiviskää, mutta jos ette sitä tottele, niin me tahdomme sotia teitä vastaan.

[15:32] Kuin Atenobius, kuninkaan ystävä, tuli Jerusalemiin ja näki Simonin suuren kunnian ja sen koreuden, joka hänellä oli kullasta ja hopiasta, ja kuinka hän muutoinkin oli jalosti valmistettu, ihmetteli hän sitä sangen suuresti, ja jutteli hänen edessänsä, mitä kuningas oli käskenyt.

[15:33] Siihen antoi Simon hänelle tämän vastauksen: se maakunta, jonka me jälleen omistaneet olemme, on meidän isäimme perintö, ja ei se kenenkään muiden oma ole; mutta meidän vihollisemme ovat sen kauvan aikaa väkivallalla ja vääryydellä omanansa pitäneet.

[15:34] Sentähden olemme me nyt meidän omamme jälleen ottaneet, ja emme kenenkään toisen omaa.

[15:35] Mutta että sinä sitä valitat, että me Jopen ja Gatsan olemme ottaneet, siihen oli se syy, että niistä tehtiin meidän maakunnallemme ja kansallemme suuri vahinko; mutta kuitenkin me tahdomme niiden edestä antaa sata leiviskää.

[15:36] Siihen ei Atenobius mitään vastannut, vaan vihastui ja meni matkaansa kuninkaan tykö, ja ilmoitti hänelle Simonin vastauksen, ja hänen kunniansa ja jaloutensa ja kaikki, mitä hän nähnyt oli. Silloin kuningas vihastui sangen hirmuisesti.

[15:37] Mutta Tryphon pääsi pois sieltä, ja haahdella pakeni Ortosiaan.

[15:38] Niin kuningas teki Kendebeuksen merimaakunnan päämieheksi, ja antoi hänelle sotaväkeä sekä ratsasmiehiä että jalkamiehiä,

[15:39] Ja käski hänen sioittaa itsensä Juudan maan rajoille, ja vahvistaa Kedronin kaupungin, ja rakentaa linnan vuorelle, josta heidän piti Juudeaan menemän: mutta kuningas ajoi Tryphonia takaa, käsittääksensä häntä.

[15:40] Kuin siis Kendebeus tuli Jamniaan, löi hän Juudalaisia ja ryösti heidän maakuntansa, ja antoi tappaa paljon kansaa, ja otti monta kiinni ja vei pois,

[15:41] Ja rakensi Kedronin kaupungin, ja pani siihen sotaväkeä, että he sieltä rajoilta olisivat karanneet ulos, ja sulkeneet Juudalalsten sotaväen tien, niinkuin kuningas heidän käskenyt oli.

LUKU 16
Johanneksen Simonin pojan urhoollisuudesta, niin myös Ptolomeuksen murhatyöstä appiansa Simonia vastaan.
[16:1] Sentähden meni Johannes Gatsasta isänsä Simonin tykö, ja ilmoitti hänelle, että Kendebeus oli maalle tullut, ja paljon vahinkoa tehnyt.

[16:2] Silloin Simon kutsui kaksi vanhinta poikaansa tykönsä, Juudaan ja Johanneksen, ja sanoi heille: minä ja minun veljeni ja koko minun isäni huone olemme hamasta nuoruudesta niin tähän aikaan asti sotineet Israelin vihollisia vastaan, ja Jumala on meille onnen antanut, ja Israel on monasti meidän kättemme kautta holhottu.

[16:3] Mutta että minä vanha ja heikko olen, niin teidän pitää nyt astuman minun ja minun veljeni siaan, ja menemän sotimaan kansanne edestä. Jumala taivaasta auttakoon teitä ja olkoon teidän kanssanne!

[16:4] Niin hän antoi valita maakunnasta kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä ja muutamia hevosmiehiä; tällä joukolla meni Johannes ja Juudas Kendebeusta vastaan, ja olivat yötä Modissa.

[16:5] Mutta huomeneltain, kuin he Modista tulivat lakialle kedolle, tuli suuri sotaväki heitä vastaan, sekä ratsasmiehiä että jalkaväkeä. Ja siellä oli virta molempain sotajoukkojen välillä.

[16:6] Niin Johannes meni virran tykö, ja käänsi itsensä vihollisia vastaan, ja kuin hän näki, ettei sotaväki tahtonut virtaan mennä, niin hän rohkaisi itsensä, ja meni ensisti ylitse, ja kuin muu väki sen näki, menivät he myös ylitse hänen perässänsä.

[16:7] Niin Johannes asetti väkensä rinnan vihollisia vastaan, ja pani hevosmiehet jalkaväen tykö, mutta vihollisilla oli paljoa enempi sotaväkeä.

[16:8] Kuin siis Johannes antoi pappein vaskitorviin puhaltaa, ja löi vihollista, niin Kendebeus pakeni sotajoukkoinensa, ja siinä tuli monta haavoitetuksi ja lyödyksi; ja ne muut pakenivat vähään, vahvaan kaupunkiin.

[16:9] Siinä sodassa tuli myös Juudas, Johanneksen veli, haavoitetuksi, mutta Johannes ajoi takaa vihollisia Kedronin linnaan asti.

[16:10] Ja viholliset pakenivat Atsodin maan paikoille linnoihin. Silloin Johannes poltti ne linnat, niin että vihollisista liki kaksituhatta miestä tuli surmatuiksi. Senjälkeen meni Johannes rauhassa kotiansa Juudeaan.

[16:11] Mutta siellä oli yksi asetettu Jerihon maan päämieheksi, nimeltä Ptolomeus, Abodin poika, joka oli sangen rikas.

[16:12] Ja ylimmäinen pappi Simon oli hänelle antanut tyttärensä avioksi,

[16:13] Jonka tähden hän myös oli ylpiä sydämestä, ja pyysi maan ruhtinaaksi, ja etsi tilaa Simonia ja hänen poikiansa petoksella päiviltä ottaa pois.

[16:14] Kuin Simon vaelsi ympäri Juudan maata, kaikkia paikkoja katselemassa, ja hallitusta hyvin toimittamassa, ja tuli Jerihoon kahden poikansa Matatiaan ja Juudaan kanssa, seitsemäntenä vuotena kahdeksattakymmentä toista sataa, ensimäisenä kuuna toistakymmentä, joka kutsutaan Sabat:

[16:15] Silloin otti Abodin poika heidät vastaan linnassa, joka kutsutaan Dok, ja valmisti heille suuren pidon, mutta se oli petosta täynnä, sillä hänellä oli siinä sotaväki kätkettynä.

[16:16] Ja kuin Simon ja hänen poikansa tulivat iloisiksi ja juopuneiksi, nousi Ptolomeus palvelioinensa, ja otti aseensa ja karkasi Simonin päälle, siinä kussa hän istui, ja löi hänen ja kaksi hänen poikaansa, ja heidän palveliansa kuoliaaksi.

[16:17] Tämän häpiällisen petoksen teki Ptolomeos Israelissa, ja osoitti pahuutensa hyväin töiden edestä.

[16:18] Senjälkeen kirjoitti hän kuningas Antiokuksen tykö, ja rukoili häneltä sotaväkeä avuksensa, omistaaksensa maakuntaa ja kaupungeita ja mitä niissä oli.

[16:19] Hän lähetti myös joukon Gatsaan, surmaamaan Johannesta, ja kirjoitti päämiesten tykö, ja kutsui heitä tykönsä, ja lupasi heille antaa suuren palkan ja lahjat,

[16:20] Ja lähetti sotaväkensä Jerusalemia ja templiä omistamaan.

[16:21] Mutta yksi sanansaattaja joutui edellä Gatsaan, joka ilmoitti Johannekselle, että hänen isänsä ja veljensä tapetut olivat, ja että myös häntä oli aiottu tappaa.

[16:22] Kuin Johannes nämät kuuli, peljästyi hän sangen kovin, Ja antoi ottaa kiinni ne, jotka lähetetyt olivat häntä tappamaan, ja kuin hän ymmärsi, että tämä on heidän ajatuksensa, niin hän antoi heidät tappaa.

[16:23] Mutta mitä Johannes sen jälkeen muuta teki, ja millaisia sotia hän piti vihollisia vastaan, ja kuinka hän hallitsi ja muurit rakensi,

[16:24] Se on kirjoitettu erinomaiseen kirjaan, hänen aikansa hallituksesta, niinkauvan kuin hän isänsä jälkeen ylimmäinen pappi oli.



Ensimäisen Makkabealaisten Kirjan loppu.





Toinen Makkabealaisten Kirja.
Esipuhe.
Tämä on olevinansa toinen Makkabealaisten kirja, niinkuin nimi osoittaa, mutta ei se taida oikein olla, sillä se luettelee monikahtoja asioita, jotka ennen ensimäisen kirjan asioita tapahtuneet ovat, eikä edemmä ulotu kuin Juudas Makkabealaiseen, se on, ensimäisen kirjan seitsemänteen lukuun asti, että tämä paremmin ensimäiseksi kuin toiseksi pitäis kutsuttaman. Eli jos se pitää kutsuttaman erikirjaksi, ja ei toiseksi Makkabealaisten kirjaksi, non secundus. Mutta me annamme tämän niin olla, kauniin kertomuksen tähden seitsemästä Makkabealaisesta marttyyrista ja heidän äidistänsä, ja monen muun asian tähden.

Mutta se näkyy, ettei se ole kaikki yhden teko, mutta kokoon haettu monesta kirjasta. On hänessä myös kova solmu 14 luvussa v. 37 Rasiaksesta, joka itsensä surmasi, jolla myös p. Augustinus ja muut vanhat isät itsiänsä vaivanneet ovat. Sillä senkaltaiset työt ei kelpaa, eikä ole kiitettävät, ehkä niitä kärsiä ja hyvin selittää taidettaisiin. Niin kirjoittaa hän myös Antiokuksen kuoleman paljoa toisin kuin ensimäinen kirja.

Ja pian sanottu, niinkuin ensimäinen kirja Pyhän Raamatun sekaan otettava on, niin on tämä toinen siitä hyljättävä, vaikka jotain hyvää siinä on. Mutta nämät kaikki olkoon kristillisen lukian haltuun annetut, tuomita ja tutkia.

LUKU 1
Kirkon puhdistusjuhlan pitämisestä, ja pyhän tulen jälleen löytämisestä.
[1:1] Me Juudalaiset, teidän veljenne, jotka Jerusalemissa ja koko Juudan maalla asumme, toivotamme teille Juudaisille, meidän veljillemme, jotka Egyptissä olette, onnea ja terveyttä!

[1:2] Jumala siunatkoon teitä, ja muistakoon liittonsa, jonka hän Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, uskollisille palvelijoillensa luvannut on;

[1:3] Ja antakoon teille vaan sydämen, että te hänen laissansa luojana ja vahvana pysyisitte,

[1:4] Ja lainatkoon teille, että te viriät olisitte hänen käskynsä, ja lohduttakoon teitä;

[1:5] Hän kuulkoon teidän rukouksenne, olkoon teille armollinen: ja älköön teitä hyljätkö tuskassa!

[1:6] Näin me alati teidän edestänne rukoilemme.

[1:7] Me olemme teidän tykönne kirjoittaneet suurimmassa tuskassamme, (kuin Jason ja hänen joukkonsa pyhästä maasta ja valtakunnasta erkanivat,

[1:8] Ja polttivat meidän porttimme, ja vuodattivat viatointa verta. Niin me rukoilimme, ja Herra kuuli meitä, ja me uhrasimme hänelle sämpyläjauhoja, ja sytytimme lamput, ja panimme näkyleivät edes.

[1:9] Ja anomme, että te nyt meidän kanssamme pitäisitte lehtimajan juhlapäiviä Kasleun kuulla.

[1:10] Kirjoitettu yhdeksäntenävuotena seitsemättäkymmentä toista sataa kuniingas Demetriuksen aikana.

[1:11] Me Jerusalemissa ja kaikessa Juudeassa vanhimpain kanssa, ja Johannes, toivotamme Aristobulukselle, kuningas Ptolomeuksen opetusisälle, joka paplllisesta suvusta on, ja muille Juudalaisille, jotka Egyptissä ovat, onnea ja terveyttä! Me kiitämme täydestä syystä Jumalaa, että hän meidät niin suuresta tuskasta pelastanut on, joiden itsiämme niin väkevää kuningasta vastaan varjeleman piti.

[1:12] Sillä Jumala on ajanut pois meidän vihollisemme pyhästä kaupungista Persiaan asti.

[1:13] Siellä kuningas voittamattoman joukkonsa kansa Nanen kirkossa tapettiin, Nanen pappein kavaluudesta.

[1:14] Sillä hän Antiokus sinne tuli ystävinensä, naisjumalan Dianan tykö, niinkuin naimaan häntä, ja kaiken rahan templistä huomenlahjaksi ottamaan,

[1:15] Ja kuin Nanen papit sen ymmärsivät, ja hän muutamain kanssa kappeliin mennyt oli, lukitsivat he hänen peräänsä kirkon,

[1:16] Ja laskettivat hänen ja kaikki, jotka hänen kanssansa olivat kivillä kuoliaaksi; sitte hakkasivat he hänen kappaleiksi, ja heittivät heidät sieltä ulos.

[1:17] Jumalan olkoon alati kiitos, että hän jumalattomat niin on pois ottanut.

[1:18] Että me viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuulla ajattelemme templin puhdistusta pitää, olemme me tahtoneet teille tietää antaa, että te myös meidän kanssamme sitä juhlaa pitäisitte, niinkuin se päivä pidetään, jona Nehemia tulen löytänyt on, kuin hän templin ja alttarin rakensi, ja taas uhrasi.

[1:19] Sillä kuin meidän isämme Persiaan vietiin, ovat papit tulen alttarilta syvään, kuivaan kuoppaan kätkeneet ja tähteellä pitäneet, ettei sitä kenkään tietänyt.

[1:20] Kuin nyt Nehemia, ei monta vuotta sitte, Jumalan tahdosta kuninkaalta kotia lähetettiin, lähetti hän niiden pappein jääneet sukulaiset, jotka sen tulen kätkeneet olivat, että he sen jälleen etsisivät vaan, niinkuin he meille ilmoittaneet ovat, ei he löytäneet tulta, vaan sakian veden.

[1:21] Sitä hän on käskenyt ammuntaa ja tuoda. Kuin nyt kaikki uhriksi valmistettu oli, on Nehemia käskenyt, että heidän piti valaman veden halkoin ja uhrin päälle, joka halkoin päällä oli.

[1:22] Kuin he sen tehneet olivat, ja aurinko hyvin noussut oli, ja pilvet kadonneet pois, niin syttyi suuri tuli, jota he kaikki ihmettelivät.

[1:23] Niin rupesivat papit ja kansa rukoilemaan, siihenasti kuin uhri palanut oli; ja Jonatan veisasi edellä, mutta muut vastasivat häntä Nehemian kanssa.

[1:24] Mutta tämä oli Nehemian rukous: Herra meidän Jumalamme, joka kaikki kappaleet luonut olet, ja olet peljättävä, väkevä, ja hurskas, ja laupias, ja ainoa oikia kuningas ja voideltu;

[1:25] Joka ainoa kaikki lahjat annat, sinä ainoa hurskas, kaikkivaltias ja ijankaikkinen olet, sinä joka Israelin pelastat kaikesta pahasta, joka meidän isämme valinnut ja pyhittänyt olet;

[1:26] Ota tämä uhri koko Israelin edestä, ja varjele ja pyhitä sinun perintös.

[1:27] Kokoo meitä hajoitettuja jälleen yhteen, pelasta heitä, jotka pakanoita palveleman pitää, ja näe meitä ylönkatsotuita, joita jokainen ilvoittaa, että pakanat ymmärtäisivät, että sinä meidän Jumalamme olet.

[1:28] Rankaise heitä, jotka meitä sortavat, ja suurella pilkalla meitä häpäisevät,

[1:29] Istuta jälleen sinun kansas sinun pyhään paikkaas, niinkuin Moses sanonut on!

[1:30] Sitälikin veisasivat papit kiitosvirsiä, siihenasti kuin uhri kulunut oli.

[1:31] Sitte käski Nehemia sen illan veden suurten kivien päälle kaataa.

[1:32] Sieltä myös kävi liekki ulos; mutta se kulutettiin alttarin tulen liekiltä.

[1:33] Se on kohta ilmi tullut ja Persian kuninkaan korviin, kuinka siitä paikasta, kuhunka tuli kätketty oli, vesi löydetty ja se uhrit sytyttänyt oli.

[1:34] Niin koetteli sitä myös kuningas, ja antoi sen palkan eroittaa ja pyhittää,

[1:35] Ja antoi paljon rahaa siihen.

[1:36] Ja Nehemian kumppanit nimittivät sen paikan Nekpariksi, se on puhdistus; muutamat kutsuvat sen myös Nephtariksi.



LUKU 2
Pyhäin kaluin kätkemisestä, ja tämän kirjan laadusta.
[2:1] Raamatuista myös löydetään, että Jeremia propheta käskenyt oli niiden, jotka vietiin pois, ottaa tulen myötänsä, niinkuin ennen sanottu on,

[2:2] Ja antanut heille lain ja käskenyt, ettei he Herran käskyjä unhottaisi, eikä antaisi itsiänsä vietellä, kuin he kultaiset ja hopiaiset jumalat ja heidän kaunistuksensa näkevät.

[2:3] Ja on senkaltaisia muita paljon heille käskenyt, ettei he lakia sydämestänsä unhottaisi.

[2:4] Niin oli se myös siinä kirjoituksessa, että propheta Jumalan käskystä heille käskenyt oli, että he todistuksen majan ja arkin myötänsä ottaisivat.

[2:5] Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Moses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan.

[2:6] Mutta muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää.

[2:7] Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa.

[2:8] Ja Herran kunnia nähdään pilvessä, niinkuin se Moseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi.

[2:9] Ja Jeremia luetteli myös heille, kuinka Salomo uhrannut oli, kuin kirkko vihittiin ja templi valmis oli,

[2:10] Kuinka Moses Herraa rukoillut ja tuli taivaasta uhrit kuluttanut oli: niin rukoili myös Salomo, ja tuli kulutti myös polttouhrin.

[2:11] Ja kuin Moses sanonut oli, että hänen uhrinsa oli tulelta kulutettu ja ei syöty:

[2:12] Niin myös Salomo on kahdeksan päivää uhrannut.

[2:13] Ne kaikki löydetään niissä kirjoituksissa, jotka Nehemian aikana kirjoitetut ovat: ja niinkuin hän kuningasten, prophetain ja Davidin kirjat ja kuningasten kirjoitukset uhrista hakenut oli, ja yhden kirjaläjän niistä koonnut:

[2:14] Niin myös Juudas on tehnyt, ja mitä kirjoja sodan ollessa maalla oli tullut pois, on jälleen hakenut kokoon.

[2:15] Ja ne ovat meidän tykönämme: jos te tahdotte niitä lukea, niin antakaat ne meiltä tuoda.

[2:16] Että me nyt senkaltaista juhlaa pitää tahdomme, tahdoimme me kirjoittaa teidän tykönne, sillä teidän tulee myös sitä pitää.

[2:17] Mutta me toivomme Jumalan tykö, että Herra, joka kansaansa auttaa ja perinnön meille jälleen antaa, nimittäin valtakunnan ja pappeuden,

[2:18] Niinkuin hän laissa luvannut on, pian meidän päällemme armahtaa, ja kokoo meidät jälleen yhteen avarasta maailmasta pyhään paikkaan,

[2:19] Niinkuin hän jo suuresta tnskasta meitä pelastanut, ja sen paikan puhdistanut on.

[2:20] Mutta historia Juudas Makkabealaisesta ja hänen veljistänsä, ja ylimmäisen papin puhdistuksesta ja alttarin vihikimisestä,

[2:21] Ja sodasta Antiokus Epiphanesta vastaan, ja hänen poikaansa Eupatoria vastaan,

[2:22] Ja siitä merkistä taivaassa, joka niille, jotka Juudalaisia urhoollisesti varjelivat, ilmaantunut on, että heitä niin vähä joukko koko maan ryöstäneet, ja suuren pakanain paljouden pakoon lyöneet, ja heidän perässänsä kiiruhtaneet ovat,

[2:23] Ja päälliseksi templistä, kuinka se jälleen rakennettiin, niinkuin joka paikassa jo siitä tiedetään, ja kaupunki vapautensa jälleen saanut on, että kaikki muut lait kielletyt ovat, ja ainoastaan Herran laki pidettämän pitää, joka meille nyt hyvää suo ja armollinen on:

[2:24] Nämät ja monta muuta, jotka Jason viidessä kirjassa kirjoittanut on, aiomme tässä lyhykäisesti koota.

[2:25] Sillä me näemme, kuinka luku sekoitettu on, että työläs on historiaa oikein ymmärtää, että se niin on sekoitettu yhteen.

[2:26] Sen tähden olemme me tahtoneet tehdä, että sitä hyvällä mielellä luettaisiin, paremmin ymmärrettäisiin ja jokaiselle hyödyllinen olis.

[2:27] Ja tosin me tiedämme, että meidän myös niin työlääksi tulee, että me siihen vaivaan ruvenneet olemme; sillä siihen tarvitaan paljon työtä ja suuri vireys.

[2:28] Niinkuin ei se ilman vaivaa tapahdu, joka pidon valmistaa tahtoo ja vierasten hyvää tehdä. Kuitenkin emme siitä lukua pidä, vaan mielellämme tähän työhön rupeemme muiden hyväksi.

[2:29] Itse historiassa emme mitään muuta, vaan annamme olla niinkuin se ennen kirjoitettu on, ainoasti että me sen lyhemmäksi tahdomme koota.

[2:30] Ja niinkuin puuseppä, kuin hän uuden huoneen rakentaa, ei muusta lukua pidä, vaan että hän sen niin tekis, että se vahva olis; vaan kuinka se maalattaman ja kaunistettaman pitää, siitä antaa hän muiden murehtia:

[2:31] Niin myös me teemme ja annamme sen, joka tämän historian ensisti kirjoittanut on, siitä murheen pitää, kuinka hän kaikki puhunut ja kaikki kappaleet vireästi tehnyt on.

[2:32] Emme muuta tahdo tehdä, vaan lyhemmäksi koota.

[2:33] Ja rupeemme nyt historiaan, ja tahdomme tämän ainoasti esipuheeksi sanoa, ettei esipuhe enempi olisi kuin koko historia.

LUKU 3
Kuinka templin tavara Jerusalemissa Heliodoruksen ryöstöstä pelastetaan.
[3:1] Kuin nyt jälleen Jerusalemissa hyvässä rauhassa asuttiin ja laki voimassansa oli, että ylimmäinen pappi Onias niin jumalinen oli ja niin visusti siltä vaarin piti,

[3:2] Myöntyivät myös kuninkaat kaupunkia kunnioittamaan, ja lähettivät jaloja lahjoja templiin;

[3:3] Niin että Seleukus, Asian kuningas, määräsi tavaroistansa kaiken kulutuksen mikä uhriin tarvittiin.

[3:4] Siihen aikaan oli yksi templin haltia, Simon nimeltä, yksi Benjaminilainen, se oli ylimmäisen papin vihamies, ettei hän hänen ilkivaltaisuuttansa kaupungissa sallinut.

[3:5] Mutta että Onias oli häntä väkevämpi, meni hän Apolloniuksen, Trasein pojan, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö,

[3:6] Ja sanoi hänelle, kuinka Jumalan arkku Jerusalemissa määrätöin rikas oli kullasta, ja sangen paljon liiaksi siitä mitä uhriksi tarvittiin, ja että kuningas sen kyllä sais ottaa.

[3:7] Kuin nyt Apollonius tuli kuninkaan tykö, sanoi hän hänelle, mitä Simon hänelle rahasta ilmoittanut oli. Silloin määräsi kuningas kamrerinsa Heliodoruksen, ja käski hänen sen rahan tuoda.

[3:8] Hän valmisti itsensä ja sanoi, että hän alemmaisessa Syriassa ja Phenikiassa veroa vastaan ottava oli; mutta hänen aivoituksensa oli, että hän kuninkaan käskyn toimittaa tahtoi.

[3:9] Kuin nyt Heliodorus Jerusalemiin tuli, ja ylimmäinen pappi oli hänen ottanut ystävällisesti vastaan, jutteli hän hänelle, mitä hänen herransa hänelle käskenyt oli, ja mitä varten hän siellä oli, ja kysyi, jos niin olis taikka ei?

[3:10] Niin ylimmäinen pappi vastasi: yksi osa on meidän haltuumme pantu, joka on leskein ja orpoin;

[3:11] Toinen on Hilkanin Tobian, joka kuuluisa mies oli. Ja ei ensinkään niin ole, kuin se pettäjä Simon sanonut on; sillä ei enempää ole kuin neljäsataa leiviskää hopiaa ja kaksisataa leiviskää kultaa.

[3:12] Niin olis se suuri vääryys, jos se niin otettaisiin pois, ja ne, jotka kalunsa uskoneet ovat pyhään templiin, joka kaikessa maailmassa niin korkiasti kunnioitettu ja pelastettu on, tulis omaansa paitsi.

[3:13] Mutta Heliodorus piti kuninkaan käskyn, hänen piti sen ottaman,

[3:14] Ja tuli määrättynä päivänä templiin ja tahtoi sitä nähdä. Niin nousi suuri valitus koko kaupungissa.

[3:15] Papit olivat pyhässä kaunistuksessansa alttarin edessä ja huusivat Jumalan tykö taivaasen, joka itse käskenyt on, ettei tallelle pantua kalua tuhlattaisi; että hän niille, jotka siihen paikkaan tallelle panneet olivat, tallella pitäis.

[3:16] Mutta ylimmäinen pappi käytti itsensä surkiasti, ettei kenkään häntä ilman armahtelemata nähdä voinut; sillä se nähtiin hänessä, koska hän niin kasvoilta muuttunut oli.

[3:17] Sillä hän oli niin peräti hämmästynyt, että hän kokonansa vapisi; josta kyllä ymmärrettiin, kuinka paha hänen mielensä oli.

[3:18] Mutta kansa juoksi sinne ja tänne kokoon huoneessa ja rukoili keskenänsä; sillä he näkivät templin ylönkatsotuksi tulevan.

[3:19] Ja vaimot pukivat säkit yllensä, juoksentelivat ympäri katuja, ja neitseet, jotka ei muutoin ihmisten seassa olleet, juoksivat porttien ja muurien päälle.

[3:20] Monikahdat olivat akkunoilla ja nostivat kaikki kätensä taivaasen päin, ja rukoilivat.

[3:21] Molemmat olivat surkiat: että kansa niin keskenänsä hämmästyksissä oli, ja ylimmäinen pappi niin murheellinen oli.

[3:22] Kuin he näin kaikkivaltiasta Jumalaa rukoilivat, että hän heidän tavaransa, jotka sen sinne panneet olivat, varjelis,

[3:23] Aikoi Heliodorus aivoituksensa päättää. Ja kuin hän Jumalan arkun tykönä seisoi sotaväen kanssa,

[3:24] Teki kaikkivaltias Jumala suuren ihmeen, että hän ja ne, jotka hänen ympärillänsä olivat, hämmästyivät Jumalan voimasta, ja tulivat suureen pelkoon ja vavistukseen.

[3:25] Sillä he näkivät hyvin valmistetun hevosen, sen selässä istui hirmuinen ratsasmies, karkasi kaikella voimaliansa Heliodoruksen päälle, ja löi häntä molemmilla etisillä jaloillansa, ja sillä miehellä, joka hevosen selässä oli, oli kultahaarniska päällä.

[3:26] He näkivät myös kaksi nuorta miestä, jotka olivat väkevät ja kauniit, ja sangen jalosti vaatetetut, ne seisoivat Heliodoruksen kahden puolen, ja löivät vahvasti häntä,

[3:27] Että hän nääntyneenä maahan putosi, ja näky katosi häneltä.

[3:28] Niin he ottivat hänen, joka äsken suuressa kunniassa ja kaiken sotaväkensä kanssa, tavarahuoneesen mennyt oli, ja kantoivat hänen sieltä pois istuimella, ja hänen voimansa ei häntä mitäkään auttanut;

[3:29] Että julkisesti Herran voima tuta taidettiin, ja hän oli niin kuoleman kielissä eikä yhtään sanaa puhunut.

[3:30] Mutta Juudalaiset kiittivät Jumalaa, että hän templinsä niin kunnioittanut oli. Ja templi, joka ennen pelkoa ja vavistusta täynnä oli, tuli iloa ja riemua täyteen tästä kaikkivaltiaan Jumalan ihmeestä.

[3:31] Mutta muutamat Heliodoruksen ystävät tulivat ja rukoilivat Oniaa rukoilemaan Herraa, että hän Heliodorukselle, joka parhaallansa viimeisessä hengen hädässä oli, elämän lainais.

[3:32] Ja että ylimmäinen pappi pelkäsi pahan luulon Juudalaisista tulevan, niinkuin he olisivat Heliodorukselle jotain tehneet, uhrasi hän hänen edestänsä, että hän terveeksi tulis.

[3:33] Ja kuin hän rukoili, näkyivät ne kaksi nuorta miestä jälleen entisissä vaatteissansa ja sanoivat Heliodorukselle: kiitä ylimmäistä pappia Oniaa suuresti; sillä hänen tähtenså on Herra sinulle elämän antanut,

[3:34] Ja ilmoita joka paikassa Herran suurta voimaa, ettäs taivaasta piesty olet. Ja kuin he sen puhuneet olivat, katosivat he.

[3:35] Mutta Heliodorus uhrasi Herralle ja kiitti häntä suuresti, että hän hänelle elämän antanut oli, ja kiitti Oniaa ja meni sitte jälleen kuninkaan tykö,

[3:36] Ja sanoi jokaiselle, kuinka hän silmillänsä korkeimman Jumalan työt nähnyt oli.

[3:37] Mutta kuin kuningas kysyi häneltä, kenenkä hän lähettäis Jerusalemiin, joka jotain toimittaa taitais,

[3:38] Vastasi häntä Heliodorus: jos sinulla joku vihamies on, taikka joku, joka sinun tahtoo sysätä pois valtakunnasta, lähetä se sinne; koska se niin piestään kuin minä, ja elävänä sieltä palajaa, niin sinä hänen jälleen kyllä mahdat ottaa.

[3:39] Sillä Jumala on voimallisesti siinä paikassa, ja jonka asuinsia taivaassa on, katselee sitä ja varjelee sen, ja jotka sitä vahingoittaa tahtovat, ne hän rankaisee, ja lyö heidät kuoliaaksi. Tässä olkoon kyllä tavarahuoneesta ja Heliodoruksesta.

1   ...   17   18   19   20   21   22   23   24   25


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©azrefs.org 2016
rəhbərliyinə müraciət

    Ana səhifə